Tällaisia ovat soitot perheväkivaltaa kokevien auttavaan puhelimeen: "Kyllähän moni ajattelee, ettei rakas puoliso sellaista minulle tee"

Saijan* työtä on vastata puhelimeen ja kuunnella. Hän on töissä Nollalinjassa, ilmaisessa auttavassa puhelimessa.

Se on tarkoitettu lähisuhteissaan henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa kokeneille.

"Soittaja usein sanoo, että en tiedä, mitä minun pitäisi sanoa"

Soittoja Nollalinjaan on yhtä monenlaisia kuin soittajiakin. On kaverin puolesta soittajia, nopeita ihmisiä, jotka haluavat tietoa heti sekä hitaita ihmisiä, joilla kestää kauan avautua. Joku soittaa pelokkaana ja kertoo, että uskalsi nyt ensimmäistä kertaa.

– Tällainen soittaja usein sanoo, että en tiedä, mitä minun pitäisi sanoa, en tiedä, mistä minun pitäisi aloittaa. Heille usein sanon, ettei ole mitään väärää kohtaa aloittaa. Kerro ihan mistä tuntuu. Siitä se lähtee etenemään, Saija kuvaa.

Hän ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään.

Soittajat, jotka vain itkevät

Ohjeita suoraan kysyvät on usein miehiä. Naiset haluavat kertoa tarinansa ja kokemuksistaan.

– Usein on niin, että vaikka lähdetään kysymään ohjetta, tilanteet ovat niin monimutkaisia, että eihän meiltä saa pelkkää ohjetta. Kyllähän siinä avataan koko ongelma samalla. Ohjeen kysyjätkin päätyvät lopuksi pohtimaan erilaisia asioita.

On sellaisiakin, jotka vain itkevät. Niitä, jotka ovat pitkään keränneet rohkeutta soittaa, mutta Saijan vastatessa rohkeus pettääkin.

– Tälle soittajalle kerron, että minulla ei ole mikään kiire mihinkään, olen täällä. Ota ihan rauhassa oma aikasi, täällä minä olen. Jos se ei auta, saatan kysyä jotakin. Vaikkapa, että kerro aluksi, miten olette tavanneet? Se on usein sellainen kysymys, johon ihmisen on helppo vastata. Näin saa tunteen vähän laimentumaan, ja siitä keskustelu pikkuhiljaa palaa kipeisiin asioihin. 

Joskus soittaja ei pääse itkusta eteenpäin. Silloin hän voi panna luurin kiinni. Sekin on Saijan mukaan aivan sallittua.

–  Mutta yleensä suurin ahdistus menee ohi, kun ihminen huomaa, että täällä joku kuuntelee. Se aidosti auttaa. Puhun yleensä matalalla, rauhallisella äänellä. Kerron, että meillä on kaikki aika, en ole menossa minnekään. Jos on hirveän pitkään hiljaista, alan vain jutella jostakin asiasta.

"Ihmiset eivät ole valmiita tekemään mitään muutoksia"

Joskus soittaja on alaikäinen, joka kokee kotona väkivaltaa. Ikäihmisten soitoissa näkyvät muistisairauksien lisääntyminen ja niiden mukanaan tuoma väkivalta.

– Iäkkäillä ihmisillä on vuosikymmenten rakkaus toista kohtaan. Sitten tuleekin väkivalta, se tuo oman näkökulmansa. Kun ei malttaisi luopua siitä toisesta. Ja kuka kodista sitten muuttaisi pois?

Usein Saijan osana on toivon ylläpitäminen ja kuunteleminen. Uhrin itsetunnon vahvistaminen on tärkeää, koska kotona se on usein poljettu maahan.

– Ihmiset eivät ole valmiita tekemään mitään muutoksia, ne ovat niin suuria. Ei ole pelkkää väkivaltaa, vaan on se talo ja suvut ja seudut, raha, omat kyvyt. Ihmiselämä on niin moninainen ja siihen tulisi liian isoja muutoksia, että joskus roolina on vain olla läsnä ja kuunnella.

"Välillä voi toimia ihan pelastajanakin"

Soittajalle on usein tärkeää, että joku ymmärtää väkivallan dynamiikan. Soiton lopuksi moni sanookin, että sinä ymmärrät, nyt taas vähän helpotti.

– Voi kannustaa soittajaa erilaisten palveluiden piiriin. Emme kuitenkaan pakota muutokseen millään tavalla, mutta että olisi sellainen pieni toivon itu. Pääsisi pienin askelin edes johonkin. Ja usein toivo löytyy ihmisestä itsestään, kun häneltä kysyy kaikenlaisia kysymyksiä. Pyrimme aina siihen, ettemme ratko kenenkään ongelmia, vaan ihminen löytää itse ratkaisun.

Joskus tulee sellaisiakin soittoja, joissa soittajan rohkeutta saa suitsia.

– Voi olla, että suhteessa on runsaasti väkivaltaa ja nyt soittaja on päättänyt kertoa, että haluaa erota. He ovat kahdestaan, yksinään, jossakin, ja nyt hän aikoo sen kertoa.

Silloin Saija joutuu kysymään, onko tämä viisasta. Erotilanne on yksi suurimmista riskeistä joutua väkivallan uhriksi.

– Välillä voi toimia ihan pelastajanakin.

Älä ajattele "no, ei se varmaan mitään tee"

Jotkut soittavat Nollalinjaan useita kertoja. Sillä, monettako kertaa ihminen soittaa, ei oikeastaan ole väliä. Tärkeintä on kuunnella tässä hetkessä.

– Työ täytyy suhteuttaa soittajan tilanteeseen. Ei sellaista yhtä tärkeintä neuvoa ihmiselle ole. Kaikki lähtee ihmisestä. Tärkein neuvo voi olla neuvo joihinkin palveluihin. Emme luettele, että teidän kaupungissanne on tällaista ja tällaista palvelua tarjolla, vaan kuuntelemme ja kannustamme, että ihminen tarttuisi edes johonkin köyteen.

Saija tekee soittajan kanssa myös turvasuunnitelmia uhkaaviin tilanteisiin. Kun tulee viikonloppu ja puoliso alkaa taas ryypätä, mitä sitten tapahtuu?

– Teemme yhdessä turvasuunnitelman, mitä sellaisessa tilanteessa kannattaisi olla tehtynä: laukut kannattaa olla pakattuna ja niissä tärkeimmät mukana, entä kenen luokse voisi lähteä? Miten päin auto kannattaa laittaa pihaan parkkiin?

Miten väkivaltaiseen suhteeseen ajaudutaan? Artikkeli jatkuu videon alla.

Kun tilanne tulee, on paljon helpompi reagoida nopeasti, jos asiaa on jo kerran miettinyt.

– Ei siis ajatella "no, ei se varmaan mitään tee", vaan on huolellisesti varauduttu sellaiseenkin tilanteeseen. Kyllähän moni ajattelee, ettei rakas puoliso ainakaan sellaista minulle tee. Ja hups, sitten se onkin tehty.

Työasiat on hyvä jättää töihin

Erityisesti mieleen jääneitä puheluita Saijalla ei ole. Kun hän lähtee töistä, asiat jäävät sinne.

– Olen kahdessa asiassa lahjakas. Toinen on nukkuminen, nukahdan milloin vain, mihin vain. Ja toinen on se, että pystyn jättämään työasiat ovelle, kun töistä lähden. En niitä kanna mukanani, Saija kuvaa.

– Minulla on sellainen suojeleva tekijä ollut aina, että minä unohdan ne asiat. Onneksi. Uusia tapauksia tulee niin paljon ja koko ajan, että vanhat jäävät. Olen ollut myös lastensuojelussa ja nähnyt kaikenlaisia tapauksia. Ne on hyvä jättää jonnekin.

"Ei väkivallan tekijä ole yksin paha"

Eikö koskaan tee mieli sanoa, että jätä se sika? Käskeä pakkaamaan tavarat ja poistumaan?

Saija miettii hetken. Sitten hän sanoo: ei, ei tee.

– Olen tällä alalla toiminut niin vuosikymmeniä. Eihän tuo toimi kehenkään.

Omassa mielessään voi ajatella tilanteesta mitä vain. Kysymys on kuitenkin siitä, että ajatus erosta tai sen suomista mahdollisuuksista saataisiin itämään ihmisen omassa mielessä.

– Mitä tuleva elämä olisi? Sellaista pohdintaahan tässä käytetään myös työvälineenä, että ihminen miettisi nykyhetkeä, mitä hyvää ja huonoa siinä on? Ja jos erotaan, niin mitä hyvää ja huonoa siinä olisi? Suhteessa on niin paljon kiinni pitäviä voimia. On rakkaus ja tunteet. Ei väkivallan tekijä ole yksin paha, hänessä on myös hyvät piirteet. Ei kukaan ihminen ole yksin hyväkään, kaikissa on myös nurja puoli.

Nollalinja

• Puh. 080 005 005
• Nollalinja.fi

Puhelimessa rankempiakin asioita pystyy kuuntelemaan ammattimaisesti

Valtava osa ihmisistä on puhelun lopuksi tyytyväisiä. He ovat keveämpiä kuin aluksi ja kiittelevätkin.

– Se antaa tunteen, että jes, työ on merkityksellistä, ei muuta kuin uutta päin.

Saijan työyhteisössä on paljon ihmisiä, joka ajattelevat elämästä positiivisesti. Niin on pakkokin.

– Vaikka soitto on raskaskin ja siinä tulee kipeitä ja vaikeita asioita, ne on jotenkin helpompi ottaa vastaan puhelimessa kuin kasvotusten. Puhelimessa voi kuunnella ääntä, mutta siinä säilyy eräänlainen suojamuuri. Pystyy rankempiakin asioita kuuntelemaan ammattimaisesti. Luulen, että asiakkaat saavat paremmin apua ja tukea kuin kasvotusten, kun joutuisi miettimään, että kestääkö tuo näitä juttuja.

Miten väkivaltaisesta suhteesta pääsee eteenpäin? Artikkeli jatkuu videon alla.

Auttamistyössä oma elämäntilanne vaikuttaa siihen, miten pahalta asiat tuntuvat.

– Jos on pienet lapset kotona, ja väkivalta kohdistuu pieniin lapsiin, niin sillä on merkitystä, minkä ikäisiä ne lapset on. Se tulee jotenkin lähemmäksi, Saija kuvaa.

– Sitten toisaalta on asunnottomia, jotka elävät kaduilla ja väkivaltaa on. Heidän kohtalonsa on sellainen, mikä minua koskettaa henkilökohtaisesti, mutta ei se erityisesti puheluissani näy. Kun ihmisellä ei ole jaksamista tai resurssia tehdä itse muutosta, niin kuka heitä auttaa? Auttaako kukaan?