Tällaisia pistorasioita ei saa jatkossa enää asentaa

7:47img
KATSO MYÖS: Sähköpalot ovat yleisin syy kodin tulipaloille. Näin varmistat sähkölaitteiden turvallisuuden.
Julkaistu 09.08.2022 14:49

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Ensi vuoden alusta vanhoihin rakennuksiin ei saa enää asentaa uusia maadoittamattomia pistorasioita, muistuttaa Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry.

Vaikka Suomessa suurin osa käytössä olevista pistorasioista on suojamaadoitettuja, ennen 1990-lukua valmistuneissa kiinteistöissä on kuitenkin edelleen käytössä paljon maadoittamattomia pistorasioita, kertoo Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry tiedotteessaan.

STUL muistuttaa, että vuoden 2023 alusta uusia maadoittamattomia pistorasioita ei saa asentaa vanhoihinkaan rakennuksiin. Vain rikkoutuneen tilalle voi asentaa jatkossa vastaavanlaisen pistorasian.

Tiesitkö? Energiayhtiö Vattenfall muistuttaa sivuillaan, että maadoitettua pistoketta ei tule kytkeä maadoittamattomaan pistorasiaan turvallisuusriskin vuoksi. Maadoitetun pistokkeen tunnistaa sen reunoilla olevista suojamaaliittimistä.  Maadoitettujen pistorasioiden sivuilla on metalliset maadoitusosat.

Määräyksen takana on elokuussa julkaistava SFS 6000 -sähköturvallisuusstandardin päivitys. Kaikki enintään tuhannen voltin sähköasennukset pitää tehdä Suomessa kyseisen standardin mukaisesti. Standardin ylläpidosta vastaava Sesko ry:n komitean puheenjohtaja ja STUL ry:n tekninen johtaja Esa Tiainen kertoo, että sähköturvallisuusstandardissa maadoittamattomien pistorasioiden käytöstä on haluttu luopua vaiheittain.

– Tässä asiassa on ollut pian 30 vuoden siirtymäaika. Maadoittamattomat, nollaluokan peruseristetyt sähkölaitteet kannattaa uusia muiden remonttien yhteydessä, sillä ne eivät ole läheskään yhtä turvallisia kuin maadoitetut. Maadoittamattoman sähkölaitteen vikaantuessa voi syntyä sähköiskun vaara, mutta ehjässä laitteessa tätä vaaraa ei ole, Tiainen kertoo tiedotteessa.

Lue myös: Yksi laite aiheutti eniten sähköpaloja viime vuonna, vaikka hyvin harvoin vika on itse laitteessa: "Useimmiten syynä on..."

Valokaarivikasuojaus suosituksena

SFS 6000 -standardi uusitaan viiden vuoden välein.

– Sähkölaitteiden käyttöturvallisuus parani merkittävästi vuonna 2007, kun pistorasioiden vikavirtasuojausvaatimus lisättiin standardiin. Nyt standardiin lisättiin suositus sähköpaloja ehkäisevän valokaarivikasuojan käytöstä esimerkiksi puutaloissa ja nukkumatilojen pistorasioissa, Tiainen kertoo.

Valokaarivikasuojan tarkoitus on lisätä paloturvallisuutta tilanteessa, jossa johdinliitos on päässyt löystymään. Tiaisen mukaan valokaarivikasuojan lisääminen uudiskohteiden sähkökeskuksiin voi tulevaisuudessa olla vaatimuskin, mutta vastaavissa muutoksissa edetään aina vaiheittain.

Lue myös: Käytätkö sähköä yöllä, koska silloin se on halvempaa? Asiantuntija arvioi säästömyytit

STUL ry:n tiedotteessa muistutetaan, että uudiskohteiden sähköasennukset tulee tehdä siirtymäajan puitteissa standardin uusimman version mukaisesti.

– Sähköturvallisuuslain mukaan olemassa olevia asennuksia voi uusia myös asennusajankohdan mukaisten määräysten mukaisesti, mutta esimerkiksi vikavirtasuojakytkimien lisääminen pistorasioihin parantaa huomattavasti turvallisuutta, sillä vikavirtasuojakytkin reagoi sähkölaitteisiin tuleviin vikoihin selvästi johdonsuojakatkaisijaa eli sulaketta herkemmin. Pistorasioita uusittaessa tämä ei lisää merkittävästi kustannuksia, Tiainen sanoo.

On hyvä muistaa, että sähköturvallisuuslain mukaan kiinteiden sähköasennusten teko, joita ovat vaikkapa pistorasioiden vaihtaminen ja asentaminen, sallitaan vain Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Tukesin rekisteröimille toiminnanharjoittajille.

Lue myös: Pitääkö kaikki töpselit ottaa oikeasti seinästä, jos kotoa poistuu vain yhdeksi yöksi? Näiden laitteiden kanssa täytyy olla erityisen varovainen

Toimiiko puhelimesi laturi vain tietyssä asennossa? Tästä se voi johtua:

0:30img

Missä vika piilee, jos puhelimen laturi toimii vain tietyssä asennossa tai lakkaa lataamasta?

Lähde: STUL ry, Vattenfall

Tuoreimmat aiheesta

Asuminen