MTV Uutiset kiersi metroasemilla ja ostoskeskuksissa kysymässä nuorilta, millaisia kokemuksia heillä on väkivallasta ja rikoksia tekevistä ikätovereistaan.
– Puukko yleensä löytyy. Lisäksi on pesismailoja ja muita kovempia välineitä. Tiedän myös yhden, joka hankki starttipistoolin ryöstöä varten. Saatanan sairas hankinta. Kaikenlaista kuulee vähän väliä, ja varsinkin täällä idässä tapahtuu.
Kimi, 16, ja Markus, 15, viettävät aikaa Helsingin Vuosaaressa sijaitsevan kauppakeskuksen aulassa lauantai-iltana. He kertovat yhdestä suusta, millä tavoin ikätovereiden tekemät rikokset ja väkivalta heille näyttäytyvät.
Kuluneen vuoden aikana Suomessa on raportoitu useista alaikäisten tekemistä väkivaltarikoksista ja teräaseiden yleistymisestä. Poliisin mukaan viitteitä on myös nuorten katujengien muodostumisesta.
8:05
MTV Uutiset haastatteli nuoria Helsingin yössä: Tällaisia uhkia he ovat kohdanneet – katso video.
– Tuntuu, että osa itseä nuoremmista teineistä ei pelkää mitään. Moni tekee mitä vain rahan takia ja haluaa esimerkiksi kalliita tavaroita. Raha sokaisee. Kaikki tahtovat itselleen jotakin, Kimi toteaa.
Hän vakavoituu ja kertoo itseään nuoremmasta pojasta, joka joutui puukotetuksi vakavin seurauksin. Markus puolestaan tuntee kaverin, joka keksityn velan takia kaapattiin autoon ja muilutettiin naapurikaupunkiin. Omasta puolestaan Markus ei pelkää, koska tietää vaaralliset tyypit ja pysyttelee heistä erossa.
– Mutta pelkään nuorempien puolesta. Niiden, jotka eivät tajua ja tunnista näitä tyyppejä, Markus sanoo.
Nuorukaisen mielestä moni puukonheiluttelija sortuu lapselliseen uhkailuun. Hän kuitenkin ymmärtää, että osa kantaa puukkoa omaksi turvakseen, jos päälle on aiemmin käyty.
– Mutta se on tosi väärin. Jos olet teini, niin ei sun pitäisi joutua kantamaan puukkoa itseä suojellakseen, Kimi pohtii.
Poikien mukaan ryöstöt ja ryöstön yritykset ovat melko yleisiä heidän kaveripiirissään. Usein väkivaltaisuuksien taustalla on nuorten himoitsemat merkkitavarat, kuten vyöt, kellot, laukut, takit ja kengät.
Tummaan merkkitoppaliiviin sonnustautunut Markus nojailee teinien suosimaan menopeliin, potkulautaan. Kimillä on jalassaan räväkästi kuvioidut farkut ja korvissaan tummat kookkaat korut. Vaatteet ja asusteet vaikuttavat olevan heillekin tärkeitä.
– Jos sut ryöstetään, niin susta tiedetään jotakin. Kannattaisi olla low key, eli kaikille ei pidä hehkuttaa ja mahtailla, jos omistaa jotakin arvokasta, Kimi täsmentää.
– Ja jos kaveria satutetaan, niin porukka kostaa takaisin, Markus lisää.
Pojat kehottavat käymään Kontulassa, joka heidän puheidensa perusteella on kaikkein pahamaineisinta aluetta.
Lue myös: Ryöstelevien nuorisojengien nuorimmat jäsenet vain 10-vuotiaita – "Nuorilla on teräaseita, kuula-aseita ja nyrkkirautoja"
"Ei ne uskalla"
Ennen Kontulaa metro vie Itäkeskukseen. Paikallisessa ostoskeskuksessa vastaan tulevat ystävykset Helmi, 16, ja Erika, 15. Tytöillä on samankaltaisia havaintoja kuin Vuosaaren pojilla. Kavereilta on viety arvokkaita tavaroita, ihmisiä laitetaan tilille tekaistuista veloista – ja tätä kaikkea tapahtuu koko ajan.
– Tässä ei ole oikein järkeä, Erika toteaa ja pudistelee päätään.
Tyttöjä ei ole uhattu teräaseilla, mutta Helmi kertoo kokeneensa sanallista uhkailua. Toisinaan pimeällä kulkeminen pelottaa heitä. Kaksikko nostaa esiin Helsingin Ruoholahdessa toukokuussa tapahtuneen veriteon, jossa 18-vuotias mies yritti tappaa puukolla kaksi alaikäistä. Tytöt kertovat tunteneensa tapaukseen liittyvän henkilön.
Ilta tummuu viereisellä Tallinnanaukiolla. Etäämmällä vartijoiden joukko pitää tupakkataukoa ja vapaaehtoisjärjestön työntekijät jututtavat paikalle saapuneita nuoria.
Juha-Matti, 26, särpii tölkkiolutta metroportaiden suuaukolla. Hän on muuttanut Helsinkiin, koska tahtoi karistaa kannoiltaan vanhan kaveriporukan. Nykypäivä eroaa Juha-Matin omista nuoruusvuosista siten, ettei puukkoja silloin pidetty mukana. Hänen mielestään tilanne on kärjistynyt sen jälkeen, kun Suomeen saapui vuonna 2015 runsaasti maahanmuuttajia, jotka ovat muodostaneet omat porukkansa.
– Sen erottaa kyllä ihmisestä, onko puukko mukana vai ei. Minua ei ole aseellisesti uhattu. Puukot ovat mukana siksi, että saa toiselta sen mitä haluaa. Ei ne uskalla ketään oikeasti tökätä rintaan, Juha-Matti pohtii.
Lapsi yksin yössä
Metroportaiden yläpäästä avartuu railakas näky betoniviidakkoon – kuin maailmaa kyykyttänyttä virustautia ei olisi koskaan ollutkaan.
Kontulan liikekeskuksen aukiolla vastaan tulee kaikenikäisiä ihmisiä lukuisista etnisistä taustoista. Paksu kaljanhaju ja humalainen älämölö puskevat ulos lähibaarien ovista. Terassilla on käynnissä pystypaini. Yökerhosta kantautuva bassojytke pakottaa korottamaan puheääntä.
Marketin kulmalla vastaan tulee 16-vuotias nuorukainen Bozhidar. Hän pitää Kontulaa melko turvallisena paikkana.
– Teineissä on enemmänkin semmoista lesoilua. Että hahaa, mä oon niin kovis, älkää pelleilkö mun kanssa, mä oon murhannut 50 tyyppiä, nuorukainen elehtii.
– Aika moni lapsi on – lapsi. He haluavat vaikuttaa varmemmilta ja aikuisemmilta kuin ovat.
Pahamaineisena pidetty lähiö tuntuu saavan vähättelyä osakseen. Myös Saif, 18, kokee, että Kontulasta on liikkeellä täysin perätöntä tietoa.
– Täällä on koko ajan poliiseja ja vartijoita vahtimassa.
Väkivaltaisuuksia kyllä on, mutta nuoren miehen mukaan ne liittyvät tapahtumiin “tuolla ylhäällä”. Nuorukainen huitoo kädellään liikekeskuksen varjoisalle ylätasanteelle, jossa laittomat aineet vaihtavat omistajaa.
Hetkeä myöhemmin joku liukuu ylätasanteelta metrien korkeudesta ränniä pitkin alas pubin nurkalle. Kukaan ei varsinaisesti kiinnitä vaaralliseen taidonnäytteeseen sen suurempaa huomiota.
Lue myös: 13-vuotiaana huumeidenkäytön aloittanut Jonttu piikitti pahimpina aikoina vettä suoneen – tällaista on metroasemien päihdehuuruinen arki ex-käyttäjän silmin
Sumun valtaamalla aukiolla seisoo kaksi poliisiautoa. Toisen auton sivustalla on poika reppu selässä ja energiajuomatölkki kädessä. Hän rupattelee poliiseille avonaisesta autonikkunasta.
Poika esittäytyy 12-vuotiaaksi Sanderiksi. Tietotekniikasta ja airsoftista kiinnostunut seiskaluokkalainen on sanojensa mukaan tullut viettämään ostarille “omaa aikaa”. Hän on yössä yksin liikkeellä, mutta tuttujakin on tullut vastaan.
– Ja jos joku käy kimppuun, niin sit käy muutkin. Se on aina fifty-fifty. Tää on ihan basic Kontula. Kuten nytkin nähdään, poika sanoo ja osoittaa kädellä sivummalle.
Käynnissä on välikohtaus, jossa poliisit ja vartijat raahaavat päättäväisessä X-asennossa pysyttelevää humalaista miestä. Mies ilmoittaa kokevansa vääryyttä. Siitä huolimatta matka jatkuu maijan perään.
Kun poliisiauton ovet lävähtävät kiinni, 12-vuotias peukuttaa vartijalle kaksin käsin ja hymyilee leveästi. Vartija vastaa takaisin samoilla elkeillä.
– Amerikassa on pyssyt ja muut, täällä puukot ja känni, Sander analysoi ja vilkaisee puhelintaan.
Kotiintuloaikaa on vielä jäljellä.
Lue myös: Uudentyyppinen jengi laajan huumetutkinnan kohteena – tätä tarkoittaa Mantaqa-jengin nimi
Puukkoja koulussa
Herttoniemen aseman liepeillä kulkee kolmen tytön ja kolmen pojan joukkio. Kaikki käyvät kahdeksatta luokkaa. Keskustelu kaverusten kanssa osoittaa, että nuoret ovat viime aikoina joutuneet monenlaisiin tilanteisiin kotikulmillaan.
Metroasemalla on tultu tarjoamaan kannabista ja alkoholia. Yksi tytöistä kertoo joutuneensa väkivaltaiseen kahnaukseen metrossa, koska häntä luultiin pojaksi. Veitsiä on nuorten mukaan “joka toisella”, mutta niitä harvemmin käytetään.
– Mä sanoisin, että ainakin puolella meidänkin koulussa on puukko mukana. Niitä pidetään repussa tai taskuissa, eikä aina mitenkään piilossa. Jotkut myös heittelevät ja kopittelevat niillä koulun käytävillä, yksi tytöistä kertoo.
Nuorten mukaan erilaisista tappeluista seuraa usein loputon koston kierre, jossa oman kunnian puolustaminen on etusijalla.
– Jengillä on tarve saada sanoa viimeinen sana. Riidan alun perin aloittanut häviäjä saattaa vielä häviönkin jälkeen laittaa porukkaa voittajan perään, vaikka se on todella tyhmää, toteaa yksi nuorukaisista.
Lue myös: Porukasta voi pahimmillaan kasvaa väkivaltainen ääriryhmä – Asiantuntija: ”Jos ongelmiin ei puututa…”
Synkkiä näkemyksiä
Kello lähestyy puoltayötä Helsingin päärautatieaseman asematunnelissa. Ohi kulkee poikajoukko. Muita nuoria ei haastattelu kiinnosta, mutta huppu päässä kulkeva Ile, 18, tekee poikkeuksen. Kun kaverit jatkavat matkaansa, hän laskee repun selästään ja käskee kysyä mitä vain.
Nuorella miehellä on omakohtaista kokemusta velanmaksuun liittyvistä ikävyyksistä ja väkivallasta.
– Lopulta se oli hyvä asia. Opin paljon ihmisten kusipäisyydestä. Kannattaa hoitaa velat ajoissa.
Hänen näkemyksensä mukaan nuorisoväkivallan ja rikosten takana vallitsee useimmiten ryhmäpaine, jossa "yhden flipatessa" muut tekevät perässä.
– Ja Koskelahan oli mielisairasta paskaa.
Omien nuoruushölmöilyidensä lisäksi Ile näyttää pohtineen paljon kotimaisen nuorisorikollisuuden luonnetta. Hänen visionsa tulevaisuudesta on varsin synkkä.
– Uskon, että vuonna 2025 olemme samassa tilanteessa kuin Ruotsissa. Silloin kytät tuskin enää menee Kontulaan.
Näkemys on varsin ajankohtainen. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen totesi MTV:n Uutisextran taannoisessa haastattelussa, että Suomen olisi nyt syytä toimia pontevasti, jotta vastassa ei olisi Ruotsin tie.
Naapurimaassa vakava jengiväkivalta on arkipäiväistynyt ja ampuma-aseilla surmataan ihmisiä enemmän kuin koskaan aiemmin.
Lue myös: Rikosylikomisario nuorisorikollisjengeistä: "Olemme todella vahvasti Tanskan ja Ruotsin tiellä" – tällainen on rikollisjengi Mantaqan
Poliisin mukaan myös Suomessa on viitteitä katujengiryhmittymistä. MTV:n haastattelemista nuorista valtaosa ei osannut nimetä tällaisia jengejä. Haastateltujen mukaan isompia nuorisoporukoita on kuitenkin liikkeellä esimerkiksi Vantaan Tikkurilassa, Espoon Leppävaarassa ja Helsingin Kontulassa.
Ilekään ei tunnista varsinaisten järjestäytyneiden nuorisojengien olemassaoloa, mutta suurissa porukoissa liikkumisella tavoitellaan hänen mukaansa joka tapauksessa voimaa ja vaikutusvaltaa.
– Jos on kymmenen jätkää, jotka kaikki haluavat myydä kukkaa muutaman euron voitolla, voi joutua todistamaan olevansa kovempi kuin muut.
Ulkona asemalaitureilla myöhäisillan matkaajat tungeksivat lähijuniin. Huhtikuussa samassa paikassa alaikäinen poika puukotti 24-vuotiaan miehen hengiltä mitättömän riidan seurauksena.
16-vuotias Melany istuu laiturien läheisyydessä kavereidensa kanssa. Viimeisen parin vuoden aikana hän on vaihtanut kaveriporukkaa, koska koki joutuneensa hengenvaaraan.
– Olen kuullut sellaisistakin tilanteista, että joku on puukottanut toista vain, koska on ollut tylsää. Helsingistä on tullut vähän outo mesta, tyttö sanoo.
– Näyttää, että tästä on tulossa Amerikka.