Venäjä on jatkanut viime päivinä sotajoukkojen siirtämistä lähelle Ukrainan rajaa harjoituksiin vedoten, mikä kiristää jännitteitä idän ja lännen välillä.
Venäjä on talven aikana siirtänyt harjoitusten varjolla tuhansia uusia yksiköitä lähemmäs Ukrainan ja EU:n rajoja. BBC:n mukaan pysyvästi Ukrainan lähistöllä on asemissa noin 35 000, mutta tuhannet uudet yksiköt ovat siirtyneet pitkiäkin matkoja länttä kohti.
Tällä hetkellä joukkoja on Ukrainan ympärillä arviolta jo yhteensä 100 000.
Venäjä on toistuvasti vakuuttanut, ettei se suunnittele hyökkäystä ja kyse on pelkästä harjoittelusta. Yhdysvallat, Nato ja EU eivät ole olleet niin vakuuttuneita presidentti Vladimir Putinin sanoista, joten tunnelma on erittäin jännitteinen.
Uutistoimisto Reuters sai torstaina 26. tammikuuta haltuunsa videon, jolla näkyy Krimin Sevastopolissa ajavia venäläisiä sotilasajoneuvoja, jotka väitetysti ovat ballististen ohjusten laukaisukalustoa.
Venäjän puolustusvoimilla on Sevastopolissa laivastotukikohta, jossa on myös ohjustentorjuntakalustoa. Venäjä miehitti Ukrainan Krimin 2014.
Video on uutistoimiston mukaan kuvattu torstaina. Voit katsoa videon väitetystä ohjuskalustosta Krimillä ja muusta Venäjän sotakalustosta artikkelin alusta.
Ei ole varmaa, millaisesta ohjuskalustosta videolla olisi mahdollisesti kyseessä, mutta ainakin Venäjän Iskander-ohjuskalustoa on osallistunut laajoihin sotaharjoituksiin.
Lisäksi Venäjä on järjestänyt harjoituksiaan Valko-Venäjällä ja Mustallamerellä.
2:08
Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukashenka sanoi perjantaina pitämässään televisiopuheessa, että Valko-Venäjä on valmis ottamaan mailleen satojatuhansia Venäjän sotilaita ja osallistumaan tarvittaessa sotaan.
Yhdysvallat on puolestaan ilmoittanut, että se on valmis lähettämään yli 8 000 sotilasyksikköä Ukrainan avuksi konfliktin syttyessä.