Konsta Hietanen kertoo työkuulumisiaan Instagramissa.
Elokuun lopussa uutisoitiin, että näyttelijä ja muusikko Konsta Hietasen esittämä poliisimies Miki Kajander poistuu Salatut elämät -sarjasta hahmon jouduttua vankilaan. Hietanen kertoi sarjasta poistuessaan MTV Uutisille, että on työskennellyt samanaikaisesti sekä Salkkareissa että muusiikkona ja pohtinut toisinaan, että yksikin työ voisi riittää.
– Olen ollut lähtökuopissa jo pari kertaa aikaisemminkin. Nyt tuli sen aika, että teen vähän aikaa täysipainoisemmin musiikkia. Työviikoista alkoi tulla liian pitkiä, ja se oli itselleni painavin syy (poistua sarjasta), hän kertoi tuolloin MTV Uutisille.
Hietanen kertoi työkuulumisiaan Instagram-tilillään maanantaina 1. lokakuuta. Hän kertoo julkaisussaan saaneensa kysymyksiä siitä, keskittyykö nyt musiikkiin.
– Ehkä joo, mutta olen kyllä keskittynyt siihen jo aikas monta vuotta. Toki nyt pystyy eri tavalla taas laittamaan pökköä pesään kuin siinä tilanteessa, että tekee kahta hommaa täysipainoisesti, Hietanen kertoo tekstissään.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös: Konsta Hietanen poistuu Salkkareista – Miki Kajanderille karu loppu
Muusikko kuitenkin kertoo, ettei suinkaan ole jättäytynyt näyttelemisestä. Tilanne on hänen mukaansa itseasiassa päinvastainen.
– Kaksi elokuvaa tulossa kohta teattereihin ja muitakin mielenkiintoisia projekteja sovittu. Lisäksi ääninäyttelemistä silloin tällöin. Moiset projektit ovat nyt mahdollista ottaa vastaan, kun kalenteri ei ole täysi.
Hietanen kertoo julkaisussaan myös ajatuksiaan koskien Salatuista elämistä lähtemistä. Hän kirjoittaa ratkaisun tuntuneen pähkähullulta, sillä kyseessä oli hänen mukaansa hieno ja tavoiteltu työpaikka.
Samaan aikaan ratkaisu on kuitenkin tuntunut Hietasesta oikealta.
– Itsestään saa enemmän irti, kun ei ole liian montaa rautaa tulessa, iskällä pitää olla virtaa myös kotonakin, hän kirjoittaa.
– Mutta onhan tällä alalla freelancerina oleminen kyllä aika säätöä, hän lisää.
MTV Uutiset kysyi aiemmin Hietaselta, olisiko mahdollista, että hän vielä jonain päivänä palaisi esittämään Mikiä Salkkareihin.
– Eihän hahmo kuollut. Ja tähänhän voi palata melkein vaikka kuolisikin, hän totesi.