Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoo Talouselämän haastattelussa, että valtiontalouden sopeuttamiseksi on syytä tarkastella myös arvonlisäkantojen nostoa. Hän mainitsee elintarvikkeet kohteena, josta nykyisin peritään alennettua 14 prosentin arvonlisäveroa.
Keskituloisten työn verotuksen kiristämistä Purra ei pidä mahdollisena.
– Arvonlisäverokannat on totta kai se, missä tuotto on suurin. Kun valtiovarainministeriö listasi säästökohteita verokartoituksessa, siellä oli 14 prosentin arvonlisäverokannan korottaminen, eli esimerkiksi elintarvikkeiden.
Purran mukaan arvonlisäverokantaan koskemista ei aiemmin pidetty mahdollisena, koska inflaatio oli alkuvuonna korkea ja energiakriisi päällä.
– Kun inflaatiopaineet hellittävät, EKP muuttaa ensi vuonna rahapolitiikkaansa ja toivottavasti korot saadaan laskuun, se antaa jonkinlaista liikkumatilaa myös verotuksellisiin ratkaisuihimme.
– Sopeutustarpeet ovat niin suuria, että meidän täytyy olla valmiita tarkastelemaan myös veroratkaisuja, Purra sanoo.
Hän lisää, että lisäsopeutuksesta on tarkoitus alkaa keskustella vasta tammikuun loppupuolella ja että kyseessä on tässä vaiheessa vain hänen oma ajattelunsa. Valtiovarainministeriö valmistelee parhaillaan kansantalouden ennustetta, joka julkaistaan 19. joulukuuta.
Kaupan ala ei lämpene
Päivittäistavarakauppa-yhdistyksen toimitusjohtaja Kari Luoto torjuu Purran pohdinnat ja sanoo Talouselämälle, että ruoan hinta on noussut poikkeuksellisen kovaa inflaation myötä. Ostokäyttäytyminen on muuttunut ja ruokakoria täytetään nyt edullisimmilla elintarvikkeilla.
– Ruoan alv on meillä tuplat verrattuna EU-maihin. Niissä ruoan arvonlisävero on keskimäärin seitsemän prosenttia ja meillä 14 prosenttia. Emme pidä tarpeellisena, että veroa nostettaisiin, Luoto sanoo lehdelle.
Kova isku pienituloisille
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson torjuu myös Purran ajatukset.
– Purran ajama ruoan himoverottaminen köyhdyttäisi eniten pienituloisia, joiden tuloista huomattava osa menee ruokaan ja elintarvikkeisiin. Elinkustannuksien noususta kaikkein eniten kärsineet ihmiset ja perheet laitettaisiin nyt maksamaan hallituksen holtittomasta, rikkaita ja suuryrityksiä suosivasta talouspolitiikasta, Andersson moittii tiedotteessaan.
Hän muistuttaa, että arvonlisävero on kaikkein regressiivisin vero, mikä tarkoittaa sitä, että pienituloiset maksavat sitä suhteellisesti enemmän kuin hyvätuloiset.
– Perussuomalaisten vaalipuheet siitä, kuinka suomalaisten elinkustannukset on saatava kuriin, on lopullisesti heitetty roskakoriin. Kurjistamispolitiikassa ei ole kyse valtion velkaantumisesta, jota hallitus edelleen kiihdyttää, vaan tulonjaosta rikkaiden hyväksi, Andersson paheksuu.
Kokoomus ei tyrmää
Päähallituspuolue kokoomus ei sitä vastoin tyrmää Purran väläyttämää vaihtoehtoa. Kokoomuksen ryhmänjohtaja Matias Marttinen sanoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että kokoomus tekisi lisäsopeutukset ennen kaikkea lisäsäästöillä ja pitää veronkorotuksia epämieluisina ja viimesijaisina keinoina.
– Työn verotuksen kiristämien olisi hallitusohjelman vastainen toimenpide, eikä sellaisesta voida käydä edes keskusteluja, Marttinen sanoo.