Tältä näyttää päiväkotien koronasyksy – sairastunut lapsi siirretään erilliseen tilaan odottamaan, huoltajan tulee hakea välittömästi kotiin

Moni vie lapsensa syksyllä takaisin päiväkotiin poikkeuksellisen kevään jälkeen, mutta huoltajan on syytä pysyä valppaana nuhaisen lapsen kanssa.

Jos lapsi vaikuttaa kipeältä jo kotona, häntä ei tietenkään saa viedä päiväkotiin, muistuttaa opetus- ja kulttuuriministeriön erityisasiantuntija Mervi Eskelinen.

–  Kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on ohjeistanut, ylähengitystieoireiset sairaudet ovat ammattilaisellekin vaikea erottaa toisistaan. Kannattaa siis ottaa varman päälle, Eskelinen sanoo.

Jos oireet yllättävät lapsen kesken päiväkotileikkien, hänet siirretään THL:n ohjeiden mukaisesti aikuisen valvojan kanssa erilliseen tilaan odottamaan, että huoltaja tulee hakemaan hänet. Lapsi pitäisi Eskelisen mukaan hakea välittömästi, tai ainakin mahdollisimman nopeasti.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n erityisasiantuntija Timo Mäki huomauttaa, että yhteydenotto huoltajaan lapsen sairastuessa on käytäntönä myös korona-ajan ulkopuolella.

– Niin sanottuna normaaliaikanakin pääperiaate on, että lapsen pitää päästä kotiin sairastamaan huoltajansa valvonnassa ja hoidossa. Huoltajat yleensä tietävät näistä käytännöistä, kun lapsi aloittaa päiväkodin. Asia on tietysti enemmän esillä poikkeustilanteen johdosta, Mäki toteaa.

Varahakijan voi pyytää apuun

Jos huoltaja ei esimerkiksi töidensä takia pääse heti hakemaan lasta, muita hakujärjestelyjä on mahdollista sopia. Jokaiselle lapselle tehtävässä varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitaan, kuka voi hakea lapsen oman huoltajan estyessä.

– On tärkeää, että lapsen saa luovuttaa päiväkodista vain sellaiselle henkilölle, jolla on lupa hakea hänet. Huoltajien kannalta on tärkeää, että järjestelyt ovat kunnossa, Mäki sanoo.

Huoltaja voi tarvittaessa myös erikseen ilmoittaa päiväkotiin, jos lapsen tulee hakemaan joku muu kuin huoltaja tai sovittu varahakija.

– Jos lapsella epäillään koronaa, kaikki uudet kontaktit ovat tietenkin riski. Siinä mielessä ajattelisin, että perhepiirissä pysyminen on viisainta, eikä riskiryhmään kuuluvia kannattaisi tässä tapauksessa laittaa varahakijaksi, Mervi Eskelinen muistuttaa.

Huoltajan olisi syytä kertoa myös omalle esimiehelleen työpaikalla, että lapsi on aloittanut päiväkodin.

– Kyllä jokainen ymmärtää, että silloin voi tulla tilanne, että lapsen voi joutua hakemaan, Mäki toteaa.

Karanteeni vain todetussa koronatapauksessa

Jos päiväkodin lapsella todetaan koronatartunta, kunnan terveysviranomainen voi tartuntatautilain mukaan sulkea päiväkodin, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi.

Myös taudille altistuneet tai epäillyt altistuneet voidaan tällöin asettaa karanteeniin. Eskelisen mukaan toimiin aletaan kuitenkin vain todetussa tartuntatapauksessa.

Pelkästään oireiden ja epäilyjen perusteella tartuntatautilain mukaisiin toimenpiteisiin ei ryhdytä.

Eskelisen mukaan tällä hetkellä ei ole heinäkuun osalta tarkkaa tietoa siitä, kuinka suuri osa lapsista on päivähoidossa. Myöskään syksyllä päivähoitoon menevien lasten määrä ei ole tiedossa.

– Aluehallintovirasto arvioi kesäkuun lopulla ilmestyneessä selvityksessään, että luultavasti perheissä on nyt pitkälti pidetty vuosilomat ja käytetty muita työajan joustoja. Oletus on, että lapsia on syksyllä päiväkodeissa selvästi enemmän.

Tautitilanteen kehittyminen toki vaikuttaa tähän varmasti, Eskelinen toteaa.

Mäen näkemyksen mukaan kesän tilanne on varhaiskasvatuksen osalta ollut suhteellisen rauhallinen.

Päiväkodit olivat jo keväällä auki, vaikkakin lapsia oli paikalla hyvin vähän. Yhteiskunnan avautuessa tilanne alkanee Mäen mukaan palata liki normaalin kaltaiseksi.

Koronatoimiin liittyvät ohjeet tulee käydä läpi heti varhaiskasvatuksen lukuvuoden alussa elokuussa.

– Kovin paljon uutta ei ole tullut aiempiin ohjeisiin nähden. Nyt on kuitenkin tulossa paljon uusia lapsia, huoltajia ja henkilökuntaa, joiden kanssa ohjeita tulee käydä läpi, Mäki sanoo.

Kevät toi kokemusta poikkeusoloista

Eskelisen mukaan varhaiskasvatuksen järjestäjiltä on tullut palautetta esimerkiksi siitä, että lapsiryhmien pitäminen erillään on ollut paikoin hankalaa.

Tartuntavaaran pienentämiseksi lapset tulisi pitää omissa ryhmissään ja henkilöstön tulisi pysytellä saman ryhmän parissa.

Toisaalta palautetta on kantautunut myös siitä, että lapset ja henkilöstö ovat sairastelleet tavallista vähemmän, mahdollisesti juuri parantuneiden hygieniakäytäntöjen vuoksi.

Eskelinen toivookin, että syksyn tullen varhaiskasvatusyksiköissä huolehditaan edelleen hyvästä hygieniasta. Perheiden ja työntekijöiden tulee lisäksi yhä pitää mielessä, että sairaana tai oireisena päiväkotiin ei saa tulla.

– Oireisen henkilön tulisi ottaa terveydenhuoltoon yhteyttä ja selvittää, kuinka päästä koronatestiin. Mitään muuta keinoa ei ole selvittää, onko kyseessä korona vai jotain ihan muuta, Eskelinen sanoo.

Timo Mäki toteaa, että viime kevät antoi päiväkodeille jo kokemusta poikkeusoloista, ja hän uskoo, että ammattilaiset tulevat selviytymään syksystä.

– Lukuvuoden alku on aina jännittävää aikaa kaikille työntekijöille, lapsille ja huoltajille, ja tämä tilanne tuo siihen vielä lisävaatimuksensa, hän sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat