Tänään on kulunut sata päivää siitä, kun Hamas hyökkäsi yllättäen Israeliin surmaten yli 1 100 ihmistä ja ottaen yli parisataa panttivankia.
Hamasilla on yhä käsissään noin 130 panttivankia, joiden kohtalosta ei ole tietoa.
Maailmalla Israelin lokakuusta lähtien jatkunutta vastahyökkäystä Gazan kaistalle on kuitenkin pidetty täysin suhteettomana.
Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan Israelin iskuissa ja taisteluissa on kuollut jo lähes 24 000 ihmistä, joista valtaosa on ollut siviilejä, naisia ja lapsia. Iskut ovat YK:n mukaan tuhonneet jo valtaosan Gazan kaupungin asuinrakennuksista sekä noin puolet rakennuksista muualla Gazan kaistalla.
Yli 150 maata, mukaan lukien Suomi, puolsi joulukuussa äänestyksessä YK:n päätöslauselmaa, jossa vaadittiin välitöntä humanitaarista tulitaukoa Gazaan. Päätöslauselmassa vaadittiin myös muun muassa humanitaarisen avun päästämistä alueelle ja panttivankien vapauttamista välittömästi.
Israel ottanut kiinni Hamas-johtajan perheenjäseniä
Israel on jatkanut iskujaan Gazan kaistalle myös tänään, kertoi uutistoimisto AFP.
Israel on myös ottanut kiinni aiemmin surmaamansa Hamasin kakkosjohtajan kaksi sisarta Länsirannalla, kertoivat Israelin armeija sekä palestiinalaislähteet tänään AFP:n mukaan.
Kiinniotettujen veli Saleh al-Aruri surmattiin kuun alussa Beirutissa Libanonissa, ilmeisesti Israelin lennokki-iskussa. Israelin mukaan hän oli auttanut lokakuun 7. päivän verilöylyn suunnittelemisessa.
Israel ei kertonut tarkalleen, miksi sisarukset otettiin kiinni, mutta sen mukaan he olivat lietsoneet terrorismia Israelin valtiota vastaan. Sukulaisten mukaan Israel on ottanut myös muita perheenjäseniä säilöön.
Tuhannet ihmiset kokoontuivat Israelissa Tel Avivin kaduille myöhään lauantaina muistamaan äärijärjestö Hamasin panttivankeja.
Israelilaisten panttivankien omaisia kerääntyi aiemmin tällä viikolla Gazan raja-aidan ääreen siinä toivossa, että heidän omaisensa kuulisivat heidän huutonsa.
Omaiset huusivat vuorollaan mikrofoniin viestejä rakkailleen kertoen, kuinka he heitä rakastavat eivätkä ole heitä hylänneet.
Yllä olevalta videolta voit katsoa omaisten sydäntäsärkeviä viestejä panttivangeille.