Auton tuunaaminen toi tälle Audi-kuskille sakot.
Helsingin poliisin liikennevalvontaa johtava ylikomisario Dennis Pasterstein julkaisi perjantaina Twitterissä kuvan tuunatusta autosta, jonka kuljettaja sai sakot.
– Haljenneessa tuulilasissa violetin sävyinen peilaava kalvo, etusivuikkunoissa tummennuskalvot sekä vanteissa spacer-lisäosat, Pasterstein luetteli autoon tehtyjä kiellettyjä asennuksia.
Spacereilla eli levikepaloilla kasvatetaan auton raideväliä, jotta autoon voidaan asentaa esimerkiksi leveämmät renkaat. Suomessa raidevälin leventämistä on rajoitettu, eikä spacereiden käyttö ole sallittua.
Lue myös: Poliisin kuva havainnollistaa, miksei virkavalta pidä autojen tummennetuista etuikkunoista
Lain mukaan auton pyörännavan ja vanteen väliin saa asentaa vain auton tai vanteen valmistajan vanteen ja kyseisen automallin yhteydessä käytettäväksi tarkoittamia sovituskappaleita.
– Tuunaaminen on mukavaa, mutta pitää tehdä lain puitteissa, Pasterstein totesi.
Kuljettajalle lätkäistiin katsastusmääräyksen lisäksi 16 päiväsakkoa, mikä tekisi esimerkiksi 2 500 euron nettotuloilla noin 600 euroa.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.