Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin Suomen vierailun aikataulu on tarkentunut.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vierailee tulevana torstaina Suomessa osana presidentti Sauli Niinistön isännöimää Yhdysvaltain ja Pohjoismaiden johtajien huippukokousta. Sitä ennen Biden ja muiden Nato-maiden johtajat kokoontuvat Vilnassa Liettuassa huippukokouksessa, jossa Suomi on ensimmäistä kertaa täysivaltaisena Naton jäsenenä.
Vierailu tulee vaikuttamaan tavalla tai toisella monen helsinkiläisen ja lähialueella asioivien päivään. Kaikkia yksityiskohtia huippukokouksen järjestelyistä ei vielä tiedetä, eikä kaikkea tiedoteta etukäteen turvallisuussyistä.
Valkoisen talon tiedotteen mukaan Yhdysvaltain presidentti Joe Biden saapuu Suomeen keskiviikkona.
Biden osallistuu torstaina kahdenväliseen tapaamiseen presidentti Sauli Niinistön kanssa.
Tämän jälkeen Biden osallistuu yhteiskuvaan Pohjoismaiden johtajien kanssa. Kuvauksen jälkeen alkaa Yhdysvaltain ja Pohjoismaiden johtajien huippukokous, jonka keskustelujen aiheeksi on tiedotettu Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen tiivistyvä yhteistyö turvallisuus-, ympäristö- ja teknologiakysymyksissä.
Huippukokouksen jälkeen Biden pitää lehdistötilaisuuden presidentti Niinistön kanssa.
Biden lähtee tiedotteen mukaan kotimatkalle Washingtoniin torstaina.