"Tämä estää suurinta osaa ihmisistä kokeilemasta uusia asioita sängyssä" – asiantuntija vinkkaa, kuinka seksirutiinit saa rikottua

1:09img
Katso myös: Väljähtyykö jokaisen suhteen seksielämä jossain vaiheessa?
Julkaistu 12.06.2021 19:20

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Pitäisikö "tylsää" seksiä piristää jollain tavoin? Seksiasiantuntija kertoo, kuinka selättää tekosyyt ja innostaa kumppani mukaan kokeilemaan.

Pitkässä parisuhteessa seksielämän ongelmaksi muodostuu usein seksikertojen harvenemisen lisäksi mielikuvituksen puute. Kun sängyssä toistuvat kerta toisensa perään samat rutiinit, voi ainakin toista osapuolta alkaa kyllästyttämään ainainen saman kaavan seuraaminen.

Aiheesta Daily Mail -sivustolle artikkelin kirjoittaneen seksiasiantuntija Tracey Coxin mukaan saman asian toistaminen sängyssä kerta toisensa perään on jopa "seksuaalinen itsemurha". 

– Miksi emme sekoita pakkaa? No, koska olemme laiskoja, ja koska se toimi alussa – hän piti siitä, sinä pidit siitä, Cox selittää.

Brittiasiantuntijan mukaan uusien asioiden kokeileminen voikin olla pelottavaa. Mitä jos kumppani ei olekaan mielissään? Mitä jos uuden asennon kokeilu näyttää vain typerältä?

Jos seksihaluja ja -kertoja piisaa, ja ongelma piilee vain ja ainoastaan puuduttavissa rutiineissa, kannattaa ainakin kokeilla, josko seksielämään saisi uutta virtaa jotain uutta ja erilaista kokeilemalla. Cox kertoo artikkelissaan, kuinka selättää yleisimmät seksikokeilun esteeksi nousevat tekosyyt.

Lue myös: Seksiasiantuntija tyrmää erään miesryhmän sänkytaidot – tässä tilanteessa kumppani valehtelee nautinnostaan: "Kukaan nainen ei ole koskaan ollut heille rehellinen sängyssä"

Kiusaannutko uuden kokeilemisesta?

Liika estoisuus voi tulla ihmisen ja uuden seksikokeilun väliin.

– Tämä estää suurinta osaa ihmisistä kokeilemasta uusia asioita sängyssä ja elämässä: murehdimme sitä, että näytämme tyhmiltä, teemme jotain "väärin" tai töppäämme jotenkin, Cox kertoo.

Jos et luonnostasi ole ihminen, joka nauttii parrasvaloista, ei kumppanille strippaaminen tule tuntumaan sinusta ikinä mukavalta ajatukselta, asiantuntija huomauttaa. Sen sijaan kannattaa aloittaa pienin askelin.

shutterstock_571054816

Aloita pienin askelin kohti seikkailullisempaa seksiä. Kuvituskuva.

Aloita jollain asialla, joka tuntuu sinusta vähiten pelottavalta, Cox neuvoo. Tämän jälkeen voit hiljalleen siirtyä kohti seuraavia kokeiluja samalla, kun itsevarmuutesi kasvaa matkan varrella.

Voi olla, että joistain asioista et tule koskaan nauttimaan. Sellaisissa tilanteissa anna kumppanisi ottaa dominoivampi rooli ja pysyttele itse mukavuusalueellasi.

Lue myös: 10 pornosta tuttua asiaa, jotka eivät pidä paikkaansa tosielämässä

Ikä ja terveys

Tietyt terveysongelmat ja ikääntyminen itsessään voivat luonnollisesti vaikuttaa uusiin seksikokeiluihin. Esimerkiksi Kama Sutran vaikeimmat asennot voivat tuntua mahdottomilta, jos selkä kiukuttelee eikä kaikkeen taivu.

Cox muistuttaa kuitenkin, ettei uusista asioista kannata kieltäytyä vain siksi, että kuvittelet niiden olevan "nuorempien" juttuja. Eräänkin tutkimuksen mukaan säännöllinen seksielämä piristää henkisesti yli 50-vuotiaita.

– Seikkailullinen seksi ei ole varattu nuorille, voit harrastaa sitä missä iässä tahansa!

Cox huomauttaakin, että ikä on asenne, ei numero. Kannusta myös kumppaniasi tarttumaan hetkeen ja astukaa makuuhuoneeseen uudella itsevarmuudella.

– Jopa pienet muutokset – uuden ravintolan kokeilu – muistuttavat aivojamme siitä, kuinka energisoivaa uudet virikkeet ovat, Cox toteaa.

Lue myös: Suomalaisilla aktiivinen seksielämä vanhemmallakin iällä: "Ikääntyminen ei itsessään vähennä seksuaalista halukkuutta"

Miten innostaa kumppania?

Cox painottaa, että kaikkia seksipakan sekoittaminen ei kiinnosta, ja "se ihan tavallinen seksi" voi riittää monelle. Jos molemmat osapuolet ovatkin aidosti tyytyväisiä nykyiseen malliin, ei tarvitse tuntea minkäänlaisia paineita muuttaa tilannetta.

Usein voi kuitenkin olla niin, että vain toinen osapuoli on kiinnostunut kokeilemaan uutta. Se voi Coxin mukaan olla ongelma, sillä jos seksuaaliset odotukset ja tyytyväisyys eivät kohtaa, voi pettyneempi osapuoli suunnata jopa vieraisiin.

Ennen kuin luovuttaa kokonaan, kannattaa asia ottaa puheeksi kumppanin kanssa.

– Rauhoittele kumppaniasi. Kannusta häntä olemaan kokeilevampi lataamalla vahvistusta siitä, mitä tunnet häntä kohtaan. Ehdota vain yhden tai kahden uuden asian lisäämistä repertuaariinne: pienet askeleet saavat hänet tuntemaan olonsa vähemmän lannistuneeksi.

Lue myös:  Luulitko, että yhdyntä loppui "liian nopeasti"? Tämä tieto voi tulla yllätyksenä: "Pornon luoma harha"

Tehkää päinvastoin kuin yleensä

On hyvä painottaa, ettei uusien asioiden tarvitse olla suuria.

– Kokeilkaa tehdä päinvastoin kuin aina teette. Jos harrastatte seksiä aina makuuhuoneessa, siirtykää olohuoneeseen. Jos olette aina alasti, pitäkää osa vaatteista yllänne.

Kannattaa myös tarkastella, kuinka paljon aikaa tulee käytettyä mihinkin, esimerkiksi suuseksiin tai esileikkiin, seksisession aikana ja sekoittaa pakkaa siinäkin suhteessa.

Voit myös testata nämä kolme lausetta. Kenties kannattaa kiinnittää huomiota kotitöiden jakautumiseen parisuhteessa, sillä erään tutkimuksen mukaan kotityönsä jakavilla pariskunnilla on keskivertoa aktiivisempi seksielämä. Helppo tapa parantaa seksielämää on myös testata tätä kuuden minuutin sääntöä.

Muista myös, että usein pariskunnilla on sitä enemmän seksiä, mitä enemmän suhteessa on hellyyttä. Arkinen koskettelu korreloi hyvän seksielämän kanssa. Älä siis unohda suukkoja ja silittelyä pitkin päivää!

Lue myös: Naisen nautinto uudelle tasolle – oletko jo testannut tämän suuseksikikan?

Lue myös: Millaista on seksi parhaimmillaan? "Liikennevalosääntö" ja muut naisten kuumat paljastukset: "Tiedän harrastaneeni hyvää seksiä, kun..."

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää aiheesta seksi ja parisuhde.

Lähde: Daily Mail

Tuoreimmat aiheesta

Seksi ja parisuhde