Kuhmon poliisipartio sai poikkeuksellisen hälytyksen, kun karhunpentu vaelteli yksin erään kodin pihamaalla vuorokauden ajan. Pentu oli jäänyt orvoksi.
Kuhmon poliisi sai hämmentävän hälytyksen eilen, kun kodin pihalta havaittiin pieni tänä vuonna syntynyt karhunpentu.
Suurriistavirka-avun väki kävi etsimässä orvon pennun äitikarhua tuloksetta.
Poliisi ja yhteistyökumppanit tekivät kuitenkin päätöksen jäädä odottamaan, jos pentu olisi jatkanut matkaansa yön aikana.
Lue myös: Juuso-karhu heräsi talviunilta – tällainen oli Juuson ja Sulon ensimmäinen herkkuhetki pitkien nokosten jälkeen
– Karhunpentu oli lähtenyt yöksi pois pihamaalta. Tänä aamuna tuli kuitenkin uusi ilmoitus, että pentu oli palannut pihaan. Tässä vaiheessa sitten heräsi epäilys, että karhu on orpo. Syystä tai toisesta emo on menehtynyt tai jättänyt pennun omin nokkinensa selviämään, kertoo vanhempi konstaapeli Elisa Heikkinen Oulun poliisilaitokselta.
Karhunpentu pääsee asiantuntevaan hoitopaikkaan
Karhunpentua päätettiin auttaa, sillä muuten se olisi menehtynyt pian. Suurriistavirka-apu kävi ottamassa karhunpennun kiinni. Operaatio ei ollut hankala, sillä karhu ei ollut pientä koiraa suurempi.
Videolta näkyy, kuinka karhunpentu ihmettelee uutta ympäristöään. Pikkuiselle on tarjottu myös ruokaa.
Nyt pentu on kuljetettu Kuusamoon "karhujen orpokotiin", jossa se saa asiantuntevaa hoitoa. Yksin orpona karhunpentu ei olisi selvinnyt.