Tampereella tutkitaan kahta epäiltyä lapseen kohdistunutta seksuaalitekoa – poliisi hyvin niukkasanainen

poliisi poliisiauto kuvitus aop
Tekojen epäillään tapahtuneen tiistaina, ja molempien epäilty uhri on ollut alakouluikäinen tyttö. Tomi Natri /All Over Press
Julkaistu 03.04.2019 14:17

MTV UUTISET – STT

Poliisi tutkii Tampereella kahta epäiltyä lapseen kohdistunutta seksuaalitekoa, poliisi kertoi keskiviikkona.

Tekojen epäillään tapahtuneen tiistaina, ja molempien epäilty uhri on ollut alakouluikäinen tyttö. Ensimmäinen teoista tapahtui ennen aamukahdeksaa Kalkussa ja toinen iltapäivällä puoli neljän aikaan Tesoman alueella, poliisi kertoi.

Poliisi selvittää tapahtumien kulkua sekä sitä, ovatko tapahtumat yhteydessä toisiinsa. Tässä vaiheessa poliisi ei pysty tiedottamaan enempää esimerkiksi tekotavasta, poliisi kertoi.

–  Tutkinta on alussa, ja kaikki aika käytetään tutkinnallisiin toimenpiteisiin, tutkinnanjohtaja Joni Länsipuro sanoi Sisä-Suomen poliisilaitoksen tiedotteessa.

Aamulehden mukaan Tampereella myös koululaisten vanhemmille oli lähetetty asiasta viestiä keskiviikkona.

Poliisi lupaa tiedottaa asiasta lisää viimeistään torstaina iltapäivällä.

Tuoreimmat aiheesta

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö