Tänään vietetään maailman pakolaispäivää

Pakolaiset
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 20.06.2017 05:23

MTV UUTISET - STT

Tänään vietetään maailman pakolaispäivää. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n eilen julkaiseman raportin mukaan maailmassa oli viime vuoden loppuun mennessä 65,6 miljoona ihmistä, jotka olivat joutuneet jättämään kotinsa sotien, väkivallan tai vainon vuoksi. Vuodesta 2015 pakolaisten määrä oli kasvanut 300000:lla.

Suurin osa maailman pakolaisista on edelleen peräisin Syyriasta. Maasta oli paennut muihin maihin viime vuoden loppuun mennessä yhteensä 5,5 miljoonaa ihmistä.

Seuraavaksi eniten pakolaisia oli Afganistanista, Irakista sekä Etelä-Sudanista, missä tilanne paheni voimakkaasti vuonna 2016.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat