Tuulivoiman mallimaana tunnetussa Tanskassa tavoitellaan fossiilivapautta vuoteen 2050 mennessä. Yhtenä osana suunnitelmaa on sähköautopiireissä "dinoina" eli dinosauruksina tunnettujen polttomoottorikäyttöisten ajoneuvojen myynnin kieltäminen. Kielto tulisi lopulta koskettamaan myös hybridejä.
Tanskan hallitus sai pari vuotta sitten reilusti kritiikkiä, kun se nosti sähköautojen verotusta. Tuolloin sähköautojen osuus kaikkien uusien autojen myynnistä oli parhaimmillaan noin kolmen prosentin luokkaa, mutta päätöksen jälkeen niiden myynti romahti välittömästi.
Katso pääkuvan videolta ensimmäisten Hyundai Kona electric -sähköautojen saapuminen Hangon satamaan.
Nyt Tanskassa on päätetty ottaa oppia monista muista maista ja panostaa sähköiseen liikenteeseen. Esimerkiksi Ruotsissa seitsemän prosenttia uusista autoista on täysin sähköisiä, kun taas Norjassa jo yli puolet.
– Se on kunnianhimoinen tavoite, johon voi olla vaikea päästä, mutta juuri siksi meidän on yritettävä, pääministeri Lars Lokke Rasmussen kertoi tiistaina.
Tanska haluaa kieltää uusien bensa- ja dieselkäyttöisten autojen, myynnin vuodesta 2030 eteenpäin. Hybridivoimalinjalla varustettujen autojen myynti loppuisi suunnitelman mukaan vuonna 2035. Suunnitelma vaatii vielä parlamentin hyväksynnän.
Iso-Britanniassa ja Ranskassa uusien polttomoottoriautojen myynti loppuu vuonna 2040.
Pariisin, Madridin, Mexico Cityn ja Ateenan pormestarit ovat puolestaan ilmoittaneet dieselautojen kieltämisestä kaupunkiensa keskustoissa vuoteen 2025 mennessä.