Tanskan hallitus etsii keinoa estää Koraanien polttamisen ulkomaisten lähetystöjen edessä – "Olemme panneet oikeusministeriön hyvät ihmiset ylitöihin"

LK 2806 koraani ruotsi
Yasin Akgul / AFP / Lehtikuva
Julkaistu 30.07.2023 20:50

STT

"Euroopan jännitteisessä turvallisuustilanteessa on aika rakentaa kumppanuussuhteita", Tanskan ulkoministeriö sanoo lausunnossaan.

Tanskan hallitus pyrkii löytämään laillisen keinon estää Koraanien polttaminen suurlähetystöjen edessä Tanskassa, sanoo maan ulkoministeri Lars Lökke Rasmussen maan yleisradioyhtiö DR:llä. Hän kertoo, että pelkästään sunnuntain aikana polttamisia on ollut viisi ja että maanantaina niitä on jälleen luvassa lisää.

Ulkoministerin mukaan maan hallitus aikoo selvittää, miten Tanskan etujen kanssa ristiriidassa oleva muiden maiden ivaaminen voidaan erityistilanteissa kieltää.

Tanskan ulkoministeriö julkaisi sunnuntaina lausunnon, jossa se painottaa ilmaisunvapauden tärkeyttä mutta sanoo Koraanin polttamisen olevan syvästi loukkaavaa ja aiheuttavan kahtiajakautuneisuutta.

Myös lausunnossa kerrotaan, että hallitus aikoo selvittää mahdollisuuksia puuttua tilanteisiin, joissa loukataan muita maita, kulttuureja ja uskontoja ja joilla voi olla merkittäviä kielteisiä seurauksia Tanskalle erityisesti turvallisuusnäkökulmasta.

Ministeriö huomauttaa, että joissakin tapauksissa pääasiallinen tarkoitus on ollut loukata ja herättää reaktioita muissa maissa, millä voi olla haitallisia vaikutuksia niin Tanskalle kuin muillekin maille.

– Euroopan jännitteisessä turvallisuustilanteessa on aika rakentaa kumppanuussuhteita, ei kylvää eripuraa kansojen välille, lausunnossa lukee.

Lue myös: Myös Egypti kutsunut Ruotsin asiainhoitajan puhutteluun Koraanin häpäisyn takia

"Pelaa terroristien pussiin"

Ministeriön lausunnossa korostetaan, että maan hallitus on selkeästi tuominnut Koraanien polttamisen ja että polttamisia tehneet ihmiset eivät edusta niitä arvoja, joille tanskalainen yhteiskunta rakentuu. Ministeriön mielestä toiminta "pelaa terroristien pussiin" ja hyödyttää maita, jotka haluavat aiheuttaa säröjä länsimaiden ja globaalin etelän välille.

Ulkoministeri Rasmussen sanoo DR:llä, ettei hän usko suunnitelman vaarantavan ilmaisunvapautta. Hän kuitenkin sanoo tietävänsä, ettei tehtävä ole helppo, joten "juridista kynää on teroitettava".

– Olemme panneet oikeusministeriön hyvät ihmiset ylitöihin, hän lausuu.

Ulkoministeri huomauttaa myös, ettei ilmaisunvapaus ole täydellinen. Esimerkiksi vihapuhe on Tanskassa kielletty, ja ulkoministerin mielestä Koraanin polttaminen ulkomaisen suurlähetystön edessä tai juutalaisten Tooran polttaminen Israelin suurlähetystön edessä on silkkaa pilkantekoa.

Tanskalainen uutistoimisto Ritzau kertoi aiemmin, että ulkoministeri on kutsunut ulkoasiainhallinnon edustajia kokoukseen Koraanien polttamisesta maanantaiksi.

Lue myös: Sadat mielenosoittajat sytyttivät Ruotsin Irakin-suurlähetystössä tulipalon

Tuoreimmat aiheesta

Tanska