Tanskan prinssi Christian valmistui – juhlakuvat julki

Tanskan prinssi Christian juhli lukiosta valmistumistaan vanhempiensa kuningatar Maryn ja kuningas Frederikin sekä sisarustensa kanssa. 

Tanskan kuningatar Mary, 52, ja kuningas Frederik, 56, onnittelivat vanhinta lastaan prinssi Christiania, 18, lukion päättymisestä maanantaina 24. kesäkuuta. 

Christian näytti olevan hyvällä tuulella, kun hän seisoi Ordrup Gymnasium -lukion ulkopuolella vanhempiensa ja sisarustensa prinssi Vincentin, 13, prinsessa Josephinen, 13, ja prinsessa Isabellan, 17, kanssa.

Christian oli pukeutunut varsin rennosti kuviolliseen, lyhythihaiseen kauluspaitaan, vaaleisiin housuihin ja tennareihin. Hänellä oli myös studenterhueksi kutsuttu, perinteinen lakki, jota tanskalaiset ylioppilaat käyttävät viimeisenä koulupäivänään.

On todennäköistä, että Christian menee nyt syksyllä yliopistoon ja suorittaa sotilaskoulutuksensa loppuun isänsä jalanjälkiä seuraten.

Kuninkaallisella perheellä oli juhlapäivänä hymy herkässä ja he antoivat haastatteluja paikalliselle medialle.

Mary ja Frederik ovat olleet naimisissa 20 vuotta ja he näyttivät rakastuneilta kävellessään kädet toistensa ympärillä koululta pois.

Kaksi vuotta sitten prinssi Christian vedettiin pois Herlufsholmin yksityiskoulusta sen jälkeen, kun dokumentissa esitettiin väitteitä laitoksessa tapahtuneesta seksuaalisesta ja fyysisestä hyväksikäytöstä. Myös hänen sisarensa Isabellan oli määrä käydä koulua, mutta hänen vanhempansa vetivät hänetkin sieltä pois.

Lähde: Daily Mail

Lue myös:

    Uusimmat