Niinhän se meni, kuten ehdittiin ennustaa. Euroopan unionin keskeisimmistä nimityksistä sopiminen on mahdotonta aavistuksen verran vaikeampi savotta. Sellainen, jota ei taaskaan tahdota saada kunnialla loppuun. Takkuilen pyörineestä nimitysruletista voi tulla ikävästi hiertävä kivi tuoreen EU-puheenjohtajamaa Suomen ja sen pääministerin Antti Rinteen kenkään, kirjoittaa MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen.
Vielä maanantaina aamulla Euroopan demarien punaposkiset salkunkantajat olivat voimansa tunnossa.
Kaikki viittasi siihen, että EU-parlamentin sosialistien kärkiehdokas, hollantilainen Frans Timmermans nousee EU:n vaikutusvaltaisimpaan tehtävään eli komission puheenjohtajaksi.
Tämä olisi toteutuessaan ollut suoranainen kaappaus. Demarit olisivat parlamentin toiseksi suurimpana ja vielä vaalitappion kärsineenä ryhmänä saaneet melkeinpä tuplajättipotin.
Tätä onnenpotkua monensorttiset sosialistit kävivät kertomassa lehdistökeskuksessa notkuville toimittajille ehkä vähän liiankin innokkaasti.
Se kismitti suurimman ryhmän, eli keskustaoikeiston (EPP) edustajia, jotka ratsastivat EU-vaaleissa väärällä hevosella, saksalaisella Manfred Weberillä, jolla ei ollut alun alkaenkaan mitään saumaa kiilata komission johtoon.
Vastustajia vastaan ei tultu
Timmermansin tukijoukkojen vauhtisokeus meni niin pitkälle, että he eivät tiettävästi suostuneet edes keskustelemaan keskustaoikeiston mahdollisista korvaavista ehdokkaista siltä varalta, että Timmermans ei saa riittävästi kannatusta.
Ei kuulemma ollut tarpeen, koska oman kärkiehdokkaan asema oli varmistettu.
Hollantilaisen takana ei ollut pelkkiä pesunkestäviä demareita. Kompromissiratkaisu tapahtui oikeistokansleri Angela Merkelin ja entisen demarin Ranskan presidentti Emmanuel Macronin siipien suojissa.
Erityisesti Merkel ja nimityspaketin kasaamista johtanut Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja puolalainen Donald Tusk unohtivat omiensa eli EPP-vetoisten hallitusten sielunhoidon. Monien jäsenmaiden keskustaoikeistolaiset pääministerit joutivat itsekseen tuskailemaan, miksi paalupaikka annettiin demareille.
Tästä alkoivat lupaavan kompromissin vaikeudet ennen kuin se oli kunnolla taputeltu.
Kompromossin, jonka osana:
1. Bulgarialainen Maailmanpankin johtaja Kristalina Georgieva olisi nostettu Tuskin seuraajaksi,
2. Komissiohaaveistaan luopunut Manfred Weber olisi johtanut puhetta perlamentissa – joko puoli kautta tai koko kauden.
3. Ulkopoliittiseksi edusajaksi olisi huudettu joko liberaali belgialainen Charles Michel tai saman leirin nykyinen kilpailukomissaari, karismaattinen tanskalainen Margarehe Vestager.
Lopullisesti tämä malli törmäsi Visegrad-maihin, ennen muuta Puolaan ja Unkariin. Myös korkeasta velasta ruoskittu ja siksi sisuuntunut Italia päätti vedättää.
Rytinässä kävi ilmi, että myös Georievalla on vaikeuksia kerätä kannattajia. Ja toisaalta puoili kautta Weberille olisi kirvelevä provokaation kaatuneen komissiohankkeen jälkeen.
Aikalisä piti ottaa
Tuskille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin puhaltaa peli poikki ja ottaa aikalisä.
Uutta kokonaisuutta lähdetään tiistaina rakentamaan joko malli Timmermansin pohjalle tai sitten komisison puheenjohtajaksi pitää uittaa jostain joku riittävän suosittu EPP-johtaja.
Sosialistiveljen voittokulusta esikuntineen jo ehkä vähän liiankin vilpittömästi iloinnut pääministeri Rinne oli sanalla sanoen pöllämystynyt kertoessaan suomalaisille toimittajille, että Timmermansin mahdollisuudet ovat huvenneet ratkaisevasti.
Pöllämystymistä ei vähentänyt se, että myös keskustaoikeistolaisen komission ykkösen varaan rakennettu kokonaisuus ajautuisi helposti sortumisvaaraan.
Timmermansin saumojen sulkeutumista kävivät todistamassa myös muut EU-johtajat.
Syy sälytettiin Itä-Euroopan maille ja Italialle. Niitä ei haluttu äänestää syrjään. Se olisi taannut ratkaisun, mutta samalla se olisi vaikeuttanut tulevaa päätöksentekoa huomattavasti.
Kaatuu ennen kuin on kaadettavaa
Rinteellä oli syytä pöllämystyä. Hän oppi kantapään kautta, että EU:n päätöksenteko on arvaamatonta lehmäkauppakarusellia, jossa Hakaniemen ay-koulun käyneet neuvottelujyrät eivät välttämättä pärjää. Eivät ainakaan harjoittelematta.
Mikään ei ole varmaa ennen kuin kaikki on varmaa. Kaikki voi kaatua ennen kuin mitään kaadettavaa edes on.
Rinteen hallituksella on seuraavan puolen aikana monta EU-haastetta, jotka saattavat tyssätä samaan hallitsemattomaan ristivetoon, joka on jarruttanut myös nimityspaketin parsimista.
Yksi Suomen hellimistä puheenjohtajakauden asioista on ilmastonsuojelu. Juuri siinä Rinne ja kumppanit törmäävät samoihin jarrumiehiin, jotka pysäyttivät Timmermansin.
Lakia, oikeutta ja demokratiaa omaksi edukseen häikäilemättä polkevat Itä-Euroopan maat viis veisaavat hiilidioksidipäästöjen leikkaamisesta. Juuri ne torpedoivat kunnianhimoisen tavoitteen tehdä EU:sta hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä.
Hapero nimityspaketti jättää arpia
Jo nimityspaketti sinänsä voi jättää arpia, jotka kirvelevät erityisesti Suomen puheenjohtajakaudella. Häviäjiksi itsensä kokevat ulosmittaavat seuraavassa koitoksessa jotain ja samalla todennäköisesti torpedoivat tärkeitä päätöksiä.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron oli kaatuneen nimitysratkaisun jälkeen silmin nähden suivaantunut. Hänen mielestään hanke toteutettiin huonosti. Se oli fiasko, joka tekee koko EU:sta naurunalaisen.
Dynaaminen ranskalainen on oikeassa. Euroopan maat menettävät aimo annoksen uskottavuudestaan joka kerta, kun oleellisten uudistusaskelten ottaminen tyrehtyy jäsentenväliseen jänkkäämiseen.
Liittokansleri Angela Merkel korosti, että nimityspaketti voi vielä syntyä, jos on hyvää tahtoa. Antti Rinne oli samoilla linjoilla. Palaset ovat nyt kuitenkin pahasti levällään ja aikataulu painaa päälle.
Keskiviikkona parlamentti valitsee itselleen puhemiehen. Silloin tasapainoisesta nimityskokonaisuudesta putoaa yksi oleellinen osa pois.
Jos vielä komission puheenjohtajan valitseminen siirtyy – kuten moni ennustaa – heinäkuun puoliväliin tai jopa pidemmälle, Suomen puheenjohtajuudesta tulee kivinen polku ja EU:ta hallitaan taas olemattomaksi pienentyneen pienimmän yhteisen nimittäjän turvin.