Tass: Venäjän Suomen vastaisen sotilasalueen komentaja pidätetty

Venäjällä on pidätetty useita kenraaleja kuluvan vuoden aikana.

Venäläisviranomaiset ovat pidättäneet Leningradin sotilaspiirin apulaiskomentajan, kenraalimajuri Valeri Mumindzhanovin, kertoo Venäjän valtion uutistoimisto Tass.

Leningradin sotilaspiirin vastuualueeseen kuuluu muun muassa koko Suomen itäraja.

Mumindzhanov pidätettiin korruptiosyytteiden vuoksi maanantaina 2. syyskuuta. Hänen epäillään vastaanottaneen lahjuksia yli 20 miljoonan ruplan eli reilun 200 000 euron edestä.

Väitettyjen lahjuksien vastaanottamisen aikaan Mumindzhanov toimi hankintapäällikkönä Venäjän puolustusministeriössä. Hän valvoi venäläissotilaiden univormujen toimitussopimuksia.

Usein luotettavaksi osoittautuneen venäläisen sisäpiirilähteen mukaan Mumindzhanov oli heinäkuussa pidätetyn apulaispuolustuministeri Dmitri Bulgakovin suora alainen, kirjoittaa yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW).

Myös armeijankenraali Bulgakov pidätettiin korruptiosyytteiden vuoksi. Sisäpiirilähde väitti myös, että Mumindzhanovilla oli yhteyksiä Venäjän entiseen puolustusministeriin Sergei Shoiguun, joka toimii tätä nykyä turvallisuusneuvoston sihteerinä.

Putinin kärsivällisyys on loppunut

ISW:n merkittäväksi kuvaama sotabloggaaja puolestaan väittää pidätyksen osoittavan, ettei Kreml aio rajoittaa puolustusministeri Andresi Belousovin pyrkimyksiä "puhdistaa" Venäjän puolustusministeriö.

Toukokuussa venäläinen oppositiomedia Moscow Times uutisoi Venäjällä siihen asti nähtyjen pidätysten olevan vasta alkua. Venäläinen hallituslähde arvioi tuolloin, että vuoden loppuun mennessä voidaan nähdä kymmeniä tai jopa satoja pidätyksiä.

Pidätykset on tehnyt Venäjän turvallisuuspalvelu FSB. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov on lausunut virallisen syyn pidätyksille: Venäjä taistelee korruptiota vastaan.

The Moscow Times muotoilee asian toisin. Lehden tietojen mukaan FSB on pidättänyt korkea-arvoisia kenraaleja, koska se toivoo pystyvänsä syyttämään sotilasjohtoa Venäjän epäonnistuneesta suurhyökkäyksestä Ukrainaan.

Samalla FSB toivoo saavansa enemmän valtaa siihen, miten armeijan valtaisaa budjettia käytetään.

"Rajun siivouksen" tarkoitus on pyyhkiä entisen puolustusministeri Shoigun liittolaiset pois puolustusministeriöstä. Tämä tapahtuu Kremlin siunauksella, Moscow Times kirjoittaa.

– Tämänkaltainen operaatio voidaan tehdä vain kaikkein korkeimman tahon hyväksynnällä, Kremliä lähellä oleva lähde kertoi lehdelle.

Putinin kärsivällisyys on loppunut, summasi keväällä Britannian entinen Venäjän sotilasasiamies John Foreman brittilehti The Guardianille.

Lisää Venäjän puolustusministeriön tämän vuoden puhdistuksista voi lukea alla olevista linkeistä. 

Lue myös:

    Uusimmat