Maakotka hyökkäsi viime viikolla kolmen ihmisen kimppuun vuoristoalueella Etelä-Norjassa.
Ensimmäinen hyökkäys tapahtui Tyinissä viime tiistaina. Vajaa kaksi päivää myöhemmin Francis Ari Sture oli laskeutumassa Glittertindin huipulta, kun hänkin sai maistaa maakotkan vihaa.
Norjassa yleinen lintu hyökkäsi Sturen kimppuun raapien ja kynsien hänen kasvojaan ja käsiään 10–15 minuutin ajan. Sture luuli aluksi, että ihminen yritti työntää häntä alas jyrkkää vuorenrinnettä, kunnes hän näki maakotkan laskeutuvan.
Hyökkäykset eivät loppuneet siihen. Lauantaina maakotka hyökkäsi alle 2-vuotiaan lapsen kimppuun Orklandissa, Trøndelagin läänissä. Kotkan uskotaan olleen sama.
Maakotka ilmestyi kuin tyhjästä ja tarttui 20 kuukauden ikäiseen tyttölapseen tämä leikkiessä mökin pihalla, kertoi lapsen isä tuolloin Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.
Lapsen äiti syöksyi välittömästi lapsensa avuksi, mutta joutui kamppailemaan saadakseen linnun irrottamaan otteensa. Myös mökkinaapuri kiiruhti auttamaan äitiä ja lasta. Tytölle ommeltiin muutama tikki takaraivoon ja kotkan kynsistä jäi naarmuja lapsen leuan alle ja kasvoihin.
Norjalaislehti Verdens gangin mukaan lintu saatiin tapettua pian lauantaisen hyökkäyksen jälkeen.