Vuoden 2021 Suomalainen menestysresepti -kilpailun ja ohjelman voittaja on nyt selvillä!
Suomalainen menestysresepti -ohjelmassa on etsitty keväästä alkaen uutta kotimaista ruokahittiä. Kilpailua ja tuotekehitystä seurattiin MTV3-kanavalla kesän ajan ja nyt voittaja on vihdoin selvillä.
Keskiviikkoiltana 25.8. esitetyssä finaalilähetyksessä kauden voittajaksi kruunattiin paimiolainen ravintoloitsijan Marjaana Pohjola, joka kehitti ohjelmassa Fallero-härkäpapufalafelit.
Fallero tulee nyt myyntiin kahdella makuvariantilla: herne-lehtikaali ja punajuuri. Fallero on falafelin suomalainen ja ekologisempi versio, joka valmistetaan härkäpavuista, kasviksista ja mausteista.
– Olimme alusta lähtien hyvin periksiantamattomia tuotteen suhteen ja paiskimme todella paljon töitä, jotta saimme hiottua ravintolastamme tutun Falleron teollisessa tuotannossa mahdollisimman laadukkaaksi ja kotikutoiseksi. Nämä kuusi kuukautta ovat olleet tuotteellemme oikeanlainen kiihdytyskaista jatkoa varten, iloitsee Marjaana Pohjola.
– Tunnen suurta kiitollisuutta ohjelmaa, tuomaristoa ja kilpakumppaneitamme kohtaan kaikesta avusta, mitä olemme kuluneen vuoden aikana saaneet – ja siitä, että olemme saaneet mahdollisuuden kehittää jotain aivan uutta ja innostavaa. Olo on helpottunut, sillä kuuden kuukauden puristus on saatu viimein päätökseen, mutta toisaalta tästä ne työt oikeasti vasta alkavat.
Ohjelman juontaja ja tuomari Jyrki Sukula hehkuttaa uutta ruokainnovaatiota.
– Erityisen hienoa on se, että tuote on valmistettu nimenomaan kotimaisista härkäpavuista, jonka viljely on Suomelle erittäin merkittävää monistakin syistä. Se esimerkiksi sitoo typpeä ja tuottaa hyvää proteiinia, Sukula kommentoi.
– Tuote on paitsi hämmentävän lähellä ravintolatasoista tuotetta mutta myös täysin tekijöidensä näköinen. Kokonaisuudessa yhdistyivät tuotteen erinomainen laatu sekä skaalattavuus isoon tuotantoon, Sukula lisää.
Kilpailun palkintona voittaja saa paikan S-ryhmän kauppojen hyllyillä syksyn ykköslanseerauksena.
Suomalainen menestysresepti -kilpailu on siivittänyt suomalaisia ruokainnovaatioita jo kolme vuotta. Aikaisempina vuosina voittajatuotteiksi on kruunattu paistopisteiltä tuttu Rostis sekä kaurasiemenpyörykkä Boltsi.