Matti Nykänen oli Oslon MM-kisojen aikaan vuonna 1982 vasta 18-vuotias. Suomen hiihtolajiperinteen pelastaminen jäi hänen varaansa koko kisojen viimeisessä kilpailussa.
Suomi oli saanut Oslon kisoista päätöspäivään tultaessa neljä hopeaa ja neljä pronssia. Maailmanmestaruus puuttui. Onneksi joukkueessa oli 18-vuotias Matti Nykänen.
Suurmäen kilpailu hypättiin lähes järjettömissä olosuhteissa, koko aamun oli satanut räntää ja mäkimonttu oli sankan sumun peitossa.
– Sen, että... Sen ensimmäisen metrin, kun siihen jäljelle lähti, mutta sitten ei nähnyt mitään, Nykänen totesi kisan jälkeen Anssi Kukkosen haastattelussa.
Norjan Olav Hansson ponkaisi ensimmäisellään 107 metriä, johon Nykänen vastasi 108,5-metrisellä ja meni edelle vaivaisella 0,1 pisteellä. Hansson hyppäsi ennen Nykästä toisella kierroksella, ja mestaruuteen tarvittiin reilu satametrinen siivu. Nykänen tiesi tilanteen.
– Sehän vaan helpotti, että ei tarvi rehkiä täyttä, Nykänen virnuili mestaruushaastattelussa paineista kysyttäessä.
Nykänen hyppäsi 102,5 metriä ja juhli MM-kultaa.
Olosuhteet oliva poikkeukselliset, Antero Immonen oli yksi arvostelutuomareista, joiden tehtävä oli äärimmäisen haastava.
– Näkymät olivat hyvin heikkoja, ensimmäinen näköyhteys hyppääjään saatiin vasta joskus 40 metrin kohdalla. Näkemys hypystä piti muotoilla lentoradan keskivaiheilla, sillä alastulon jälkeen ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia erottaa mitä siellä tapahtuu, Immonen totesi.
Tuosta kilpailusta lähti Nykäsen rakettimainen nousu, joka tuotti seuraavien seitsemän vuoden aikana vielä neljä olympiavoittoa, neljä maailmanmestaruutta ja yhteensä 13 arvokisamitalia.