Tutkijat uskovat, että ihmiselimistö on luotu syömään runsaasti päivisin ja kevyesti iltaisin.
Vaaka ei kerro kaikkea. Katso yllä olevalta videolta, miten painavampana voi näyttää hoikemmalta.
Alabaman yliopiston pienessä tutkimuskokeessa havaittiin, että päivittäisten kalorien syöminen ennen iltapäiväkolmea auttoi laihdutuksessa paremmin kuin energian saaminen tasaisesti päivän mittaan.
Tutkimus esiteltiin Cell Metabolism -julkaisussa.
Tulokset kielivät kehon luonnollisesta rytmistä?
Tutkimukseen osallistui kahdeksan ylipainoista miestä. Heidän tuli viiden viikon ajan syödä kaikki päivän kalorinsa ennen kolmea, mikä tarkoitti noin 18 tunnin paastoa päivittäin.
Viiden viikon jälkeen miehet saivat tehtäväkseen noudattaa samaa ruokavaliota, mutta tällä kertaa he saivat syödä kalorinsa 12 tunnin sisällä. Se edustaa melko tavallista ruokailutapaa.
Tulokset kahden eri ruokailumallin välillä erosivat selkeästi. Kun koehenkilöt lopettivat syömisen kello kolmeen mennessä, he menettivät enemmän painoa ja heidän insuliiniherkkyytensä parani, verenpaineensa laski sekä himonsa herkutella iltaisin väheni.
Tutkijat uskovat, että pienen tutkimuksen tulokset kielivät ihmiskehon luonnollisesta vuorokausirytmistä. Teorian mukaan elimistö polttaa kaloreita tehokkaammin päivällä ja pitää saadusta energiasta kiinni iltaisin.
Tuloksille tukea muista tutkimuksista
Aikaisen syömisen puolesta puhuvat muutkin tutkimustulokset.
Vuonna 2013 International Journal of Obesity -julkaisussa esiteltyyn tutkimukseen osallistui 420 ylipainoista henkilöä. Osa heistä söi lounaansa ennen kolmea, osa kolmen jälkeen. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat tapasivat syödä myös kevyen lounaan, jos söivät sitä ollenkaan.
20 viikon jälkeen tutkijat huomasivat, että myöhään lounaansa syöneet koehenkilöt eivät olleet laihtuneet yhtä paljon kuin aikaisin runsaasti ruokailevat. Kaikki koehenkilöt olivat syöneet saman verran kaloreita ja saman verran ravintoaineita.
Toisessa vuonna 2013 tehdyssä tutkimuksessa saatiin samansuuntaisia tuloksia. Siinä ylipainoiset naiset noudattivat 1400 kilokalorin dieettiä 12 viikon ajan. Osa koehenkilöistä söi runsaan aamupalan, osa runsaan illallisen. Lounas sisälsi kaikilla saman verran energiaa.
Tutkijat havaitsivat, että suuren aamupalan syövät naiset laihtuivat enemmän kuin runsaan illallisen syöneet. Laihtumisen lisäksi naisten triglyseridiarvot laskivat, mikä vähensi heidän riskiään sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.
Myös heidän verensä glukoosi- ja insuliinipitoisuudet laskivat sekä insuliiniherkkyys parani. Tämä saattaa olla kakkostyypin diabeteksen puhkeamista ehkäisevä tekijä.
Toteuttaminen voi olla haastavaa
Aikaisin syömisellä saattaa siis hyvinkin olla monenlaisia terveyshyötyjä, mutta sen yhdistäminen arkeen voi olla vaikeaa.
Liiallista iltasyömistä on kuitenkin mahdollista ehkäistä syömällä hyvin päivällä. Illalliseksi kannattaa valita kevyt vaihtoehto, kuten keitto tai salaatti. Illallisen syömistä ei kannata myöskään venyttää liian myöhään.
Lähde: News.com.au, CNN
***
10:36