Oletko koskaan pohtinut, miksi sanomme "kymmenen pistettä ja papukaijamerkki"?
Hyvän suorituksen tehneelle on tapana antaa suullisesti "kymmenen pistettä ja papukaijamerkki". Mutta mikä ihmeen papukaijamerkki?
Lue myös: Tiesitkö tätä? Pikku Kakkosesta tutun Ransu-koiran nimi ei olekaan oikeasti Ransu
Nimen taustalla on Sirkus Papukaija
Sanonta juontaa juurensa 1960-luvulle, jolloin Yle esitti televisiossa sunnuntaisin lastenohjelmaa nimeltä Sirkus Papukaija. Ohjelmaa tehtiin parin sadan jakson verran vuosina 1961–1967.
Ohjelmalla oli tuhansia lapsijäseniä kerännyt Papukaija-kerho. Ylen mukaan kerhoja perustaneille lapsille järjestettiin esimerkiksi retkiä ja keräyksiä. Hyvistä suorituksista saattoi saada "kymmenen pistettä ja papukaijamerkin".
Monet lapset perustivat myös itsekseen ohjelman innoittamina eri paikkakunnille omia papukaijakerhoja.
Papukaijamerkki. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Sirkus Papukaijassa myös piilotettiin tai pudotettiin lentokoneesta papukaijamerkkejä, joiden löytäjät saivat palkinnot palautettuaan merkit televisiostudioon.
Sirkus Papukaijassa seikkailivat esimerkiksi Sirkustirehtööri eli Orvo Kontio, Fakiiri Kronblom eli Nils Hedengren, professori Hajamieli eli Matti Varpama sekä Onni-Klovni eli Onni Gideon Tervonen.
Lue myös: Sinunkin kodistasi löytyy taatusti tämä tuttu rasia – tiedätkö, mikä sen alkuperäinen nimi on?
Katso myös: Oletko huomannut? Nämä suomalaisyritykset ovat sananmuunnoksia:
0:56
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Juttu on uusinta vuodelta 2014. Juttua on päivitetty sisällön ja lähteiden osalta.
Lähteet: Yle.fi, Kysy.fi, Urbaanisanakirja.com, Facebook/Aristoteleen kantapää