Uutisankkurit Keijo Leppänen ja Maija Lehmusvirta muistelevat Mitä tapahtui Pöllölaaksossa? -sarjassa erikoisia tilanteita, joita Ilmalan Pöllölaakson uutishuoneella on tapahtunut.
Mitä tapahtui Pöllölaaksossa? -sarjassa käydään läpi pian menneisyyteen jäävän Ilmalan alkuperäisen Pöllölaakson historiaa ja sitä, mitä kaikkia erikoistapahtumia sen seinät sisälleen kätkevät.
Pöllölaakso on myös MTV Uutisten koti, ja uutishuoneella on monen monta paikkaa, joissa uutisstudio on vuosikymmenten saatossa sijainnut. Esimerkiksi uutisankkurit Keijo Leppänen ja Maija Lehmusvirta ovat kertoneet uutisia monessa eri paikassa sijainneen ankkuripöydän takaa, ja he kumpikin aloittivat aikoinaan uransa ankkureina hyvin eri sijainnista, missä uutisstudio tällä hetkellä on.
Vuosien aikana myös uutislähetyksissä on käynyt erilaisia yllättäviä sattumuksia. Sekä Leppäselle ja Lehmusvirralle yksi on ylitse muiden, sillä he jakoivat tämän hetken takavuosina yhdessä ankkuroidessaan. Kyseinen uutislähetys nähtiin marraskuussa 2014, kun uutisissa nähtiin täysin yllättävä tilanne.
Lehmusvirta katosi kesken lähetyksen.
– Oli sekunti aikaa miettiä, että mitä sanon, Leppänen muistelee tilannetta.
Miksi Maija Lehmusvirta hävisi kesken uutislähetyksen? Miten tilanne ratkesi? Mistä Leppäsen ja Lehmusvirran urat uutisankkureina saivat alkunsa? Katso yllä olevalta videolta.