Tatli tuskin valmis MM-kehään – ”Lisää harjoittelua vaaditaan”

Tatli voitti Mendyn lauantaina.
Tatli (oik.) voitti Mendyn lauantaina.Lehtikuva
Julkaistu 26.04.2015 16:07
Toimittajan kuva

Mervi Kallio

mervi.kallio@mtv.fi

Edis Tatli valloitti lauantaina kevyen sarjan EM-tittelin, mutta nyrkkeilyhahmo Amin Asikainen ei usko tuoreen mestarin mahdollisuuksiin MM-kehässä.

- Tällä hetkellä taso ei ehkä riitä MM-tasolle. Siellä on kivenkovia mestareita. Kehittyminen vaatisi lisää systemaattista harjoittelua, esimerkiksi joku pitempi jenkkireissu voisi olla paikallaan, Asikainen arvioi MTV Sportille.

- Tiettyjä osa-alueita pitää parantaa. Edis ottelee liian pystyssä ja auki. Ottelutyyliä pitäisi vähän muokata ja saada ylävartaloon lisää liikkuvuutta. Ehkä sitten pärjäisi huippujen kanssa paremmin.

Lauantaina Tatli kukisti Helsingissä Yvan Mendyn yksimielisellä tuomaripäätöksellä. Asikainen koki ottelun varsin tasaiseksi.

6:25img

- Ympäripyöreä matsi. Edis vei alkua ja kaveri loppua. Ediksen voitto oli ihan ansaittu, mutta olisi se voinut toisinpäinkin mennä.

Jos MM-ottelu ei ole ajankohtainen lähitulevaisuudessa, mikä olisi oikea askel Edis Tatlille?

- Mä ainakin puolustaisin EM-titteliä. Ainakin yhden hyvän puolustuksen ottaisin tuohon ja yrittäisin saada areenan täyteen, Asikainen maalailee.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu