Tatuointivärien uudet EU-rajoitukset kieltävät lyijyn ja tuhansia muita aineita – yleisin haitta on kuitenkin "ruma tatska"

0:45img
103-vuotias nainen päätti koronan aikaan tehdä bucket listin itselleen – otti syntymäpäivänään ensimmäisen tatuointinsa.
Julkaistu 27.12.2020 02:00

MTV UUTISET – STT

Tatuointien yleistyminen on saanut EU:n rajoittamaan tatuointivärejä, jotta värin pistäminen ihon alle olisi entistä turvallisempaa.

Tatuointi-, kestopigmentointi- ja microblading-värejä rajoitetaan nyt ensimmäistä kertaa unionin laajuisesti. Tammikuun 4. päivänä voimaan tulevalla asetuksella on vuoden pituinen siirtymäaika.

Lue myös: Kanadalaisisä tatuoi itseensä samanlaisen syntymämerkin kuin pojallaan – eleellä toivottu vaikutus

Tatuoinneille ei ole Suomessa erityislainsäädäntöä. Sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen Hanna Korhosen mukaan tilanne on monissa Euroopan maissa samankaltainen.

–  Sen takia oli kova paine saada jotain, kun tatuoinnit ovat nykyään niin yleisiä, hän sanoo.

Raskasmetallit pannassa, nikkelistä varoitettava

Rajoitus on kokonaisuudessaan harvinaisen laaja: siihen sisältyy tuhansia aineita.

Yksi rajoitettava aineryhmä on raskasmetallit, joita ovat esimerkiksi lyijy ja kadmium. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ylitarkastaja Petteri Talasniemi kertoo, että näille aineille on niin tiukat pitoisuusrajat, että käytännössä ne on kielletty tatuointiväreissä.

Talasniemen mukaan muita keskeisiä rajoitettavia aineryhmiä ovat polyaromaattiset hiilivedyt eli PAH-yhdisteet sekä aromaattiset amiinit, jotka saattavat aiheuttaa syöpää.

Lisäksi pakkauksessa pitää varoittaa erikseen esimerkiksi nikkelistä, joka voi aiheuttaa allergiareaktioita.

Tatuoija luottaa suomalaiseen työetiikkaan ja turvallisuuteen

Suomen Tatuointiartistien Liiton puheenjohtaja Tony Raita pitää EU-asetusta hyvänä siinä mielessä, että sen myötä mennään edelleen turvallisempaan suuntaan. Hänen mukaansa Suomessa kuitenkin ollaan muutenkin edelläkävijöitä tatuointien turvallisuudessa ja alan työetiikassa.

EU-säännöksen käytännön vaikutus on Raidan mukaan siinä, että muutamat ainesosat menevät kieltolistalle ja niitä joudutaan korvaamaan jollain muulla.

Lue myös: Tämän naisen rintojen tatuoinnit jäävät mieleesi: koskettava tarina

Toisaalta Raita katsoo, että kun väriaineita kielletään, vastuulliset toimijat kärsivät joutuessaan kehittämään värejä rajoitusten mukaisiksi, mutta samaan aikaan netin kautta voi tilata Kiinasta mitä tahansa, mitä ei pystytä valvomaan.

Asiakas saa väreistä enemmän tietoa

Suomalaiset tatuointiammattilaiset saavat kiitosta myös valvovalta viranomaiselta.

–  Suomalaiset toimijat ovat kyllä tosi hienosti tehneet omavalvontaa. Suomessa tilanne on huomattavasti parempi kuin useassa muussa EU-maassa, sanoo Tukesin Talasniemi.

Hän toivoo, että uusi lainsäädäntö takaa kuitenkin entistä turvallisemmat värit. Talasniemen mukaan jatkossa tatuoijan pitäisi antaa asiakkaalle pakkauksen tiedot ja käyttöohjeet, joita asiakas voi hyödyntää tehdessään päätöstä tatuoinnin ottamisesta.

Yleisin haitta on "ruma tatska"

Tatuointiartistien Liiton puheenjohtaja Raita huomauttaa, että tatuoinnin ottaminen on aina jonkinlainen riski, mutta ammattilaiset omalla tekemisellään pienentävät riskejä. Esimerkiksi hyvät hoito-ohjeet vähentävät infektioiden määrää.

Lääkärin vastaanotolle tulevalla tatuoinnin ottaneella vaivana on usein allerginen reaktio, kertoo ihotautien erikoislääkäri Nicolas Kluger Husin Iho- ja allergiasairaalasta. Useimmiten tatuoinneista ei ole haittaa terveydelle. Jälki ihossa on kuitenkin pysyvä, mihin jo itsessään sisältyy riski. Kluger arvioikin, että loppujen lopuksi yleisin haitta on "ruma tatska".

Kutina voi viedä lääkärin pakeille

–  Lääkärin vastaanotolle tulevalla tatuoinnin ottaneella vaivana on usein allerginen reaktio.

–  Allergisoiva väri on useimmiten punainen, pinkki tai violetti.

–  Allergisessa reaktiossa tatuoitu alue voi olla koholla, se voi kutista, joskus myös hilseillä.

–  Muita terveyshaittoja ovat esimerkiksi paikallisinfektio sekä arpeutumisen myöhästyminen.

–  Lääkärin kanssa kannattaa keskustella ennen tatuoinnin ottamista esimerkiksi silloin, jos on jokin sydänsairaus, jos suvussa on melanoomaa tai jos tietty tatuointiväri on aiemmin aiheuttanut reaktion.

–  Raskaana olevien ja imettävien ei tulisi ottaa tatuointia.

Lue myös: Tukes: Lähes puolessa testatuista tatuointi- ja kestopigmenttiväreistä löytyi terveydelle vaarallisia aineita

Tuoreimmat aiheesta

EU