Joitakin väitteitä tatuoinneista on toistettu niin monia vuosia, ettei niitä välttämättä tajua edes kyseenalaistaa. Pyysimme asiantuntijalta vastaukset yleisimpiin väitteisiin.
Mikä yhdistää erityisesti nykyajan nuoria aikuisia ja 5 300 vuotta sitten elänyttä Jäämies Ötziä?
Tatuoinnit. Vuonna 1991 vuoristosta löytyneellä Ötzillä oli nimittäin useita tatuointeja.
Tuhansien vuosien saatossa ja jo pelkästään viimeisen sadan vuoden aikana tatuoinnit ja tatuointitekniikat ovat luonnollisesti muuttuneet merkittävästi. Silti vanhentuneisiin tietoihin perustuvat uskomukset tatuoinneista laahaavat usein keskusteluissa mukana.
Kysyimme asiantuntijalta, mitkä seuraavista tatuointeihin liittyvistä myyteistä ovat täyttä huuhaata ja mitkä pitävät oikeastaan paikkansa.
Totta: Tatuointi on ikuinen
– Kyllä. Se ei ole myytti vaan aivan totta, tatuointeihin erikoistunut ihotautien erikoislääkäri Nicolas Kluger toteaa.
Luonnollisesti tatuointi haalistuu vuosien kuluessa, muttei se kuitenkaan katoa missään nimessä kokonaan.
– Sama ilmiö näkyy, kun ihmiset kestopigmentoivat kulmakarvansa. Väri haalistuu pikkuhiljaa ja saattaa tulla lopulta todella ruman väriseksi.
Tietysti jos asiakas ei ole tyytyväinen tatuointiinsa, sen voi poistattaa laserhoidolla, mikä on toisaalta hyvin pitkä ja kivulias prosessi.
Lue myös: Vanhojen tatuointien poisto-operaatiot lisääntyneet räjähdysmäisesti – "Voi verrata parturissa käymiseen"
Tarua: Tatuoitu synnyttäjä ei voi ottaa epiduraalipuudutusta
Tämä väite on Klugerin mukaan myytti ja vanhentunutta tietoa.
Epiduraalipuudutuksen ottamisen on uskottu olevan ongelma silloin, jos synnyttäjällä on ollut erityisesti 2000-luvun alussa suosiossa ollut alaselkätatuointi.
– Kysymys oli siitä, voiko epiduraalipuudutuksen pistää tatuoinnin läpi, eli voiko tatuoinnin pigmenttiä mennä samalla liian syvälle kehoon ja voiko sillä olla jokin haittavaikutus: tulehdus tai neurologinen oire. Mahdollinen ongelma oli kuitenkin todella teoreettinen eikä haittavaikutuksia ole koskaan todettu, Kluger selittää.
Harvemmin tatuointi peittää myöskään koko mahdollista pistoaluetta, jolloin puudutuksen voi laittaa vähän ylemmäs tai alemmas tatuoinnin sijainnin mukaan.
Kluger toteaa myös hieman humoristisesti, että 2000-luvun alussa alaselkätatuoinnin ottaneet ovat nykyisin jo neljissäkymmenissä, ja jos tatuointityyli ei tule enää takaisin muotiin, ongelmaa ei pian ole edes teoreettisella tasolla.
Tarua: Tatuoitu ei voi mennä magneettikuvaukseen
Esteen magneettikuvauksella Kluger julistaa myös myytiksi.
– Todella harvinaisissa tapauksissa tatuoitu alue voi alkaa kutiamaan magneettikuvauksessa. Vielä sitäkin harvemmin alue voi tuntua polttavalta ja olla hyvin kivulias.
Syy tatuoinnin reagoimiseen magneettikuvauksessa johtuu Klugerin mukaan todennäköisimmin vanhemmissa tatuoinneissa käytetyistä tatuointiväreistä. Jokin väri on saattanut sisältää esimerkiksi rautaa.
Jos tatuointikohdassa ilmenisi kipua tai muuta epätavallista magneettikuvauksen aikana, asiasta voi ilmoittaa hoitajalle hyvin pikaisesti, jolloin toimenpide tietenkin keskeytetään.
Ilmiö on Klugerin mukaan kuitenkin hyvin, hyvin harvinainen.
Osittain totta: Raskaana ollessaan tai imettäessä ei voi ottaa tatuointia
Väite pitää Klugerin mukaan osittain paikkansa.
– Syy on teoreettinen, sillä tiedämme, että tatuoinnin pigmentin musteessa on nanopartikkeleita. Nanopartikkelit voivat mennä käytännössä kaiken läpi, jopa istukan.
Tatuoinnin väriaineet eivät siis varsinaisesti imeydy verenkiertoon, mutta pienen pienet partikkelit musteessa saattavat kulkea kehossa.
Vaikka ongelma on lähinnä teoreettinen, on turha ottaa riskiä siitä, että nanopartikkeleita päätyisi kohtuun asti, kun se on helposti vältettävissä sillä, ettei yksinkertaisesti ota raskausaikana tatuointia.
La Leche League International -sivuston mukaan yleisesti oletetaan, että tatuointimusteen molekyylit ovat liian suuria kulkeakseen vauvaan äidinmaidon kautta. Ei kuitenkaan tiedetä, voivatko Klugerinkin mainitsemat nanopartikkelit kulkea äidinmaidon mukana sen jälkeen, kun muste pikku hiljaa hajoaa kehossa kuukausien ja vuosien kuluessa.
Nanopartikkeleita suurempi riski sikiön ja imeväisen kannalta on kuitenkin tatuoinnin tulehtuminen, jos tuoretta tatuointia ei hoida asianmukaisesti.
Lue myös: Lunan, 23, ulkonäkö herättää paheksuntaa: "Minua sanotaan huonoksi äidiksi"
Osittain totta: Diabeetikko ei voi ottaa tatuointia
Väite on Klugerin mukaan myytti, jos diabeetikolla on sokeritautinsa hyvin hallinnassa. Sen sijaan tatuointia ei kannata välttämättä ottaa, jos verensokerit ovat hyvin korkealla, sillä se saattaa vaikuttaa tatuoinnin paranemiseen.
Making Diabetes Easier -sivuston mukaan sekä tatuoijallee ttä hoitavalle lääkärille kannattaa kertoa tatuointiaikeista. Lääkäri voi tällöin mitata diabeetikon sokerihemoglobiinin eli "pitkäsokerin" ja varmistaa, että verensokeri on riittävän hyvin hallinnassa, jota iho voi kunnolla parantua tatuoinnista.
Diabeetikon ei myöskään välttämättä kannata valita tatuointia jalkaterään, pohkeeseen, sääreen tai nilkkaan, sillä niissä kehonosissa verenkierto on vähäisempää, mikä saattaa hidastaa ihon paranemista. Sivusto suosittelee myös välttämään tatuoinnin ottamista insuliinin pistopaikkoihin.
Kannattaako tatuointeja ottaa muotivillitysten mukaan? Juttu jatkuu videon alla.
12:44
Osin totta: Tatuointeihin liittyy terveysriskejä
Ennen kuin tatuointivärejä alettiin seuraamaan tarkemmin EU-tasolla esimerkiksi punainen tatuointiväri saattoi sisältää elohopeaa ja musta väri taas syöpää aiheuttavia ainesosia.
– Ne aineet on nyt poistettu. Sanoisin, että eurooppalaisen lainsäädännön ansiosta tatuointivärit sisältävät vähemmän "vaarallisia" ainesosia. Allergiaa värit saattavat aiheuttaa, mutta eivät esimerkiksi syöpää, Kluger summaa.
Tatuoiduilta alueilta on hyvin harvinaisissa tapauksissa havaittu ihosyöpää, mutta syypää ei ole välttämättä ollut lainkaan tatuointi vaan luomesta lähtenyt melanooma.
Minkään nykytutkimuksen mukaan tatuointi ei voi myöskään sisäisesti aiheuttaa syöpää.
Klugerin mukaan tatuointi voi aiheuttaa allergisen reaktion, mutta mistään yleisestä ilmiöstä ei ole kysymys.
– Ikävä kyllä emme voi ennustaa, kuka allergisen reaktion saa.
Ennen ajateltiin pitkään, että allerginen reaktio johtuisi nimenomaan punaisesta tatuointiväristä. Jos tatuointiasiakas on saanut jostain tietystä väristä reaktion aiemmin, ei sitä tietenkään suositella käytettävän enää uudelleen.
Lue myös: Tatuointivärien uudet EU-rajoitukset kieltävät lyijyn ja tuhansia muita aineita – yleisin haitta on kuitenkin "ruma tatska"
Totta: Uuden tatuoinnin kanssa ei kannata mennä uimaan tai saunaan
Kluger ei suosittele ottamaan tatuointia kesällä, sillä varsinkin tuore tatuointi tulee suojata hyvin auringolta.
Uuden tatuoinnin kanssa ei myöskään saa mennä uimaan tai saunomaan, mikä saattaa varsinkin kesällä tuntua melko rajoittavalta.
– Kun tatuointi on tuore ja arpeutunut, siitä vasta noin kuukauden päästä voi uida ja saunoa normaalisti. Koko kesäksi näitä ei siis tarvitse lopettaa.
Osittain totta: Tatuoitu ei voi luovuttaa verta
– Tämä riippuu siitä, mistä maasta puhumme, Kluger toteaa.
Veripalvelun mukaan Suomessa tatuointi ja kestopigmentointi aiheuttavat neljän kuukauden verenluovutusesteen. Luovutuseste perustuu Euroopassa noudatettaviin säädöksiin, joiden taustalla on ihon lävistystilanteissa oleva mahdollisuus altistua veren välityksellä tarttuville C- ja B-hepatiittiviruksille ja HI-virukselle.
Klugerin mukaan tutkimuksissa on todettu, että jos tatuoinnin ottaa ammattilaisella oikeanlaisissa olosuhteissa, C- ja B-hepatiittiviruksien ja HI-viruksen tartuntariski on kuitenkin lähes nolla.
Lue myös: Marcelo on lähes kokonaan tatuoitu: "Ihmiset katsovat minua uteliaina"
Tarua: Tatuoinnin ottaminen voi olla hengenvaarallista
– Tämä on myytti, Kluger toteaa ja vakuuttaa, että tatuointiin kuoleminen on äärimmäisen harvinaista ja tapahtuu yleensä vain sellaisissa tapauksissa, jossa tatuointia ei ole otettu riittävän hygieenisissä olosuhteissa.
– Tai jos tatuoitu on mennyt uimaan mereen liian aikaisin ja tatuointi on tulehtunut pahasti. Mutta tämä on selkeästi erikoistilanne eikä mikään yleinen ongelma.