Iran aloitti lennokki- ja ohjushyökkäyksen Israelia vastaan myöhään lauantaina. Israelin Tel Avivissa baarissa varhain sunnuntaina aikaansa viettäneet eivät juurikaan hätkähtäneet hyökkäystä.
Ystävänsä syntymäpäivää juhlimassa olleen yliopisto-opiskelija Ofek Meirayn mukaan kyseessä oli aivan tavallinen yö.
– Olemme viimeisten kuuden kuukauden aikana jo tottuneet siihen, että meitä vastaan hyökätään, joten meille tämä oli aivan tavallinen yö Tel Avivissa.
Lue myös: Video: Iranin dronejen ja ilmatorjunnan kaksintaistelu valaisi Jerusalemin yötaivaan
Israelin asevoimien tiedottaja Daniel Hagarin mukaan Iran laukaisi yli 300 lennokkia, ballistista ohjusta ja risteilyohjusta kohti Israelia.
Lennokki- ja ohjushyökkäysten kerrotaan kestäneen noin viisi tuntia.
Israelilainen Magen David Adom -ensiapujärjestön mukaan Israelissa ei ole raportoitu suoraan Iranin iskujen aiheuttamista vammoista.
Katso jutun alusta, miten Iranin hyökkäykseen reagoitiin Israelin Tel Avivissa.