– Omenaa ei voi mahduttaa kuppiin, joka on tarkoitettu sitruunalle, muistuttaa rintaliivikokoja videollaan havainnollistava Madison.
Rintaliivien koon mittaaminen on monen mielestä hankalaa ja aikaa vievää – ja toisinaan aiemmin sopinut koko ei enää käykään! TikTok-käyttäjä Madison keksi tavan selittää liivikokojen vaihtelua selkeästi, kertoo Popsugar.
Älä vaihda kuppia pienempään
Madison käyttää videollaan sitruunaa, limeä ja omenoita esitelläkseen, miten liivien koot vaihtelevat.
– Kun ympärysmitta pitenee, kuppi suurenee, hän kuvaa.
Madisonin mukaan moni tekee saman virheen: jos kuppi tuntuu mukavalta ja ympärysmitta liian isolta, ensimmäinen ajatus on vaihtaa liivit pienempään, vaikka tällöin myös sopivalta tuntunut kuppi pienenee. Tämän sijaan kannattaa suosia rinnakkaiskokoa.
– Muista: mikä tahansa hedelmä oletkin, olet kaunis! Mutta omenaa ei voi mahduttaa kuppiin, joka on tarkoitettu sitruunalle. Ne liiskaantuvat, etkä halua sitä, Madison huomauttaa.
Jo 2,5 miljoonaa ihmistä on katsonut nuoren liivivideon.
Huomaathan, että videon esimerkit ovat amerikkalaisen kokotaulukon mukaisia. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Mikä rinnakkaiskoko?
Rinnakkaiskoko on koko, jossa kuppikoko pysyy samana, mutta ympärysmitta muuttuu. Esimerkiksi koon 85E rinnakkaiskoot ovat 80F ja 90D, kuvailee alan yritys Meritta bra.
Kuppikokoon kirjaimeen ei kannata jäädä kiinni, sillä se ei aina merkitse samaa asiaa; D-kuppiahan löytyy esimerkiksi sekä koon 70D että koon 90D liivissä. Kirjain kertookin kupin tilavuudesta ympärysmittaan suhteutettuna, kertoo alusvaatealan yritys Lumingerie.
Toisella videollaan Madison huomauttaa, että ajatus liivien kirjainten ja rintojen koon korreloinnista pitäisikin jo haudata. Kuppikoko kertoo vain kupin tilavuudesta.
– Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten isot "tyttösi" ovat. Se on patriatkaalista kukkua, jota meille on syötetty: "mitä isommat rinnat, sitä viehättävämpi olet". Se ei ole totta, hän heittää.
– Kaikki koot ja rinnat ovat kauniita. Jos jollakulla on D-G-kuppi, se ei tarkoita, että hänellä on massiiviset rinnat.
LUE MYÖS: Alusvaatebrändi palkkaa mallinsa sokkona: "Tapaamme vasta kuvauspäivänä" – taustalla halu muuttaa maailmaa
Lue lisää lifestyle-aiheista!
Lähteet: Popsugar.co.uk, Tiktok.com/@madisonanneh, Lumingerie.fi, Merittabra.fi