Kunta-alan palkansaajajärjestöt hylkäsivät odotetusti valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan sovintoesityksen. Tehyn ja Superin lakko alkaa kuudessa sairaanhoitopiirissä ylihuomenna kello kuudelta aamulla. Mukana on 25 000 hoitajaa.
– Sovittelua ei ole nyt heti edellytyksiä jatkaa, sillä mahdollisuudet edetä neuvotteluissa on tällä erää selvitetty. Sovittelua ei kuitenkaan katkaista, koska alalle tarvitaan ennen pitkää työehtosopimusratkaisut ja työrauha, Piekkala sanoo tiedotteessa.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT hyväksyi esityksen. Esityksen hyväksyminen olisi edellyttänyt työriidan kaikkien osapuolten hyväksyntää.
Hoitajien lakon seuraava osa on alkamassa kahta viikkoa myöhemmin, jolloin lakko laajenisi koskemaan 13:a sairaanhoitopiiriä ja 40 000:ta hoitajaa.
Sovintoesitys koski koko kunta-alan eli yli 420 000 palkansaajan, hoitajien lisäksi muun muassa opettajien, lääkäreiden, lastenhoitajien, sosiaalityöntekijöiden ja kirjastovirkailijoiden, työehtoja. Jo eilen esimerkiksi akavalaisia edustava neuvottelujärjestö Juko kertoi, etteivät neuvottelijat esitä sovintoesityksen hyväksymistä.
Esitys ei sisältänyt muun muassa kaikkien palkansaajajärjestöjen tavoittelemaa monivuotista palkkaohjelmaa.
Piekkalan mukaan ehdotuksessa pyrittiin osaltaan edistämään henkilöstön saatavuutta, mahdollistamaan palkkausepäkohtien korjaamista ja tukemaan tuloksellisuutta edistäviä toimia paikallisella järjestelyerällä sekä muilla teksteillä.
– Esitys ei ratkaise kaikkea, mutta sen toivottiin olevan signaali työnantajille osaavan ja motivoituneen henkilöstön pitämiseksi ja rekrytoimiseksi.
Lisää lakkoja ensi viikolla
Ensi viikolla ovat alkamassa Jukon kaksipäiväiset lakot Jyväskylässä ja Rovaniemellä sekä Jukon, JHL:n ja Jytyn niin ikään kaksipäiväiset lakot Turussa ja Oulussa.
Neuvottelut kunta-alan uusista virka- ja työehtosopimuksista keskeytyivät 28. helmikuuta, ja ala on ollut sopimuksettomassa tilassa 1. maaliskuuta alkaen.