Parikymppinen mies hyväksikäytti 12-vuotiasta lasta houkuttelemalla tämän kotiinsa ikänsä valehdellen.
Rikos tapahtui helmikuussa vuonna 2020 Rovaniemellä. Mies oli esiintynyt Kik-pikaviestisovelluksessa 13–14-vuotiaana poikana ja viestitellyt 12-vuotiaan lapsen kanssa. He olivat sopineet sovelluksessa tapaamisesta ja tekijä oli jopa viestein sopinut asiasta uhrin vanhempien kanssa.
Uhri saapui Rovaniemelle junalla, ja rautatieasemalla hänelle selvisi, että hänen viestittelykumppaninsa olikin 21-vuotias mies.
Mies vei lapsen asunnolleen ja kehotti tätä menemään suihkuun. Mies tuli suihkuun lapsen kanssa ja kosketteli tätä. Myöhemmin illan ja yön aikana hän oli asunnon sohvalla anaaliyhdynnässä lapsen kanssa noin 5–6-kertaa, joista osassa ei käytetty kondomia. Lisäksi hän oli työntänyt ainakin kerran jonkin esineen peräaukkoon ja oli ottanut puhelimellaan kuvia yhdynnästä.
4:19
Vuonna 1998 syntynyt mies tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1 vuoden 4 kuukauden vankeuteen. Oikeus oli pitänyt oikeudenmukaisena seuraamuksena 3 vuoden vankeustuomiota, mutta tuomiota lievensi miehen aiemmin vastaavista teoista saama pidempi rangaistus, jonka yhteydessä nyt annettu tuomio olisi voitu antaa.
Seuraavana päivänä hän vei lapsen autolla juna-asemalle ja osti tälle kotiinpaluuliput.
Mies tuomittiin maksamaan uhrille yhteensä 10 500 euroa korvaukseksi tilapäisestä haitasta ja kärsimyksestä.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Korjattu kirjoitusvirhe otsikosta kello 11.29.