Teinityttö kertoo oman tarinansa siitä, miksi oma keho kannattaa tuntea tarkkaan.
Australialainen teinityttö Ashton Powell julkaisi paikallislehti Townsville Bulletissa ajatuksia herättävän kirjoituksen hetkestä, jolloin hän ymmärsi sairastavansa syöpää.
– Aika usein katselemme ja kuuntelemme uutisia traagisista tapahtumista, ja saamme kuulla joidenkin ihmisten perheenjäsenten kuolleen. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, miksi pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille? No, tämä on minun tarinani, Powell aloittaa.
Muutama viikko vaihtui vuodeksi
Kaikki alkoi vuonna 2014, kun tytön äiti alkoi huolestui tyttärensä voinnista. Perhe kävi lääkärillä useita kertoja, mutta joka kerta tytön oireet diagnosoitiin flunssan jälkitaudiksi, vaikka kiputilat pitivät tytön poissa koulusta viikkoja. Kovista säryistä kärsinyt tyttö huolestui todenteolla vasta sitten, kun hän huomasi jalkoihinsa ilmestyneen mustelmia.
– Tuona hetkenä kamalat ajatukset valtasivat mieleni. Katsoin äitiäni ja kysyin, ”onko minulla syöpä?”, tyttö kertoo hetkestä jolloin ymmärsi, ettei kaikki ollut kunnossa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Äidin huoli syveni entisestään, ja perhe vaati lääkäreitä tekemään tytölle verikokeen syöpäepäilyksen varalta. Muutama päivä myöhemmin perhe sai puhelun, jossa heitä kehotettiin lähtemään viipymättä sairaalaan; tytöltä oli löydetty leukemia.
Hoitajat kertoivat perheelle, että tyttö joutuisi viettämään sairaalassa noin kahdesta kuuteen viikkoa. He olivat todella väärässä.
– Olimme siellä vuoden. Sain diagnoosin elokuun 20. päivä, vain kahdeksan päivää 14-vuotispäiväni jälkeen. Voin sanoa sen olleen kamalin syntymäpäivälahja, jota kukaan voi saada, Powell kertoo.
Rankat kokemukset ovat kasvattaneet
Diagnoosin saamisesta on nyt kaksi ja puoli vuotta, ja tytön kemoterapiahoidot on vihdoin saatu päätökseen. Vaikka Powellin tulevaisuus näyttää tällä hetkellä lupaavalta, takana on pitkä ja vaikea matka.
– Matkan aikana olen joutunut kokemaan pelottavia asioita, asioita, joita kenenkään teini-ikäisen ei tulisi koskaan joutua kokemaan. Kolme kertaa jouduin kasvokkain kuoleman kanssa, Powell kertoo.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Tyttö kertoo, että leukemia on tuonut hänen elämäänsä paljon surua ja kipua, mutta myös muutamia hyviä asioita. Rankkojen syöpähoitojen vuoksi tyttö ei ole voinut käydä koulua ja on jäänyt luokkatovereistaan jälkeen. Hänet on kiidätetty helikopterilla sairaalaan ja häntä on ruokittu nenämahaletkulla. Hän on menettänyt niin hiuksensa kuin ystävänsäkin.
Kaikesta kokemastaan huolimatta Powell kertoo, että osaa nyt arvostaa elämää enemmän kuin ennen.
– Haluaisin todella unohtaa tämän vaiheen elämästäni. Tämä on kamalin asia, jota kukaan voi käydä läpi. Mutta en voi unohtaa tätä matkaa, sillä tämä matka on muokannut elämääni.
Powell kertoo rankkojen kokemusten opettaneen hänelle paljon, ja hän uskookin olevansa paljon kypsempi kuin muut ikäisensä. Nähtyään sairaalassa niin monen ihmisen menehtyneen syöpään, hän kertoo ymmärtäneensä, että valinnoilla ei ole merkitystä. Jotkut asiat vain tapahtuvat.
Huomenta Suomessa keskusteltiin syöpädiagnoosin saamisesta.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähde: Townsville Bulletin