Suomessa todetaan vuosittain noin 1 800 melanoomaa, 1 900 okasolusyöpää ja 10 000 tyvisolusyöpää eli basalioomaa. Monelle ihosyövän tutuin merkki on muutos luomessa, mutta voiko syöpä iholla olla huomaamaton?
Ihotautien erikoislääkäri Carl Kyrklund rauhoittelee, että ihosyöpä jättää tekemättä näkyvän muutoksen iholle vain harvoin.
– Esimerkiksi todella harvinaisissa tapauksissa silmänpohjassa voi olla melanooma, joka ei välttämättä näy paljaalle silmälle. Lisäksi on joitain harvinaisia ihosyöpiä, joita voi olla hankala huomata.
Lue myös: Aurinkorasvalla suojaat ihoasi muultakin kuin syövältä – nelivuotisen seurannan uskomaton tulos: "Ei lainkaan ikääntymismuutoksia"
Melanooma ei aina ole luomessa tai väriltään tumma
Esimerkiksi amelanoottinen melanooma ei ole väritykseltään tumma, koska siinä ei ole pigmenttiä.
– Se on punoittava ja voi näyttää ihottumalta.
Ihottumasta melanooman kuitenkin erottaa se, ettei ihosyöpä parane kortisonivoiteella tai muulla ihon rasvauksella.
– Melanooma voi olla myös parantumaton haava.
– On myös tärkeä muistaa, että lapsilla melanoomat voivat olla ihan punaisia ja pyöreitä.
Lue myös: "Rusketusta voisi sanoa ihosyövän esi-esiasteeksi" – kolme faktaa ihosyövästä, jotka kannattaa painaa mieleen
Syylä, karstapaakku tai pampula
Jotkut syövät voivat olla myös syylämäisiä, jolloin niitä voi olla vaikea tunnistaa vaaralliseksi ihomuutokseksi.
Ihosyövistä yleisin, basaliooma eli tyvisolusyöpä, tekee iholle usein laattamaisen muutoksen, joka voi olla ihonvärinen.
– Mutta tyvisolusyöpä usein vuotaa verta ja sen huomaa kyllä, Kyrklund rauhoittelee.
Myös iholle ilmestyvä pampula tai koholuomi voi olla tyvisolusyöpä.
– Jos iholla on ollut lapsuudesta saakka koholuomi, se on hyvälaatuinen, mutta jos iholle ilmestyy uusi pampula, voi kyseessä olla syöpä.
Okasolusyöpä on tyvisolusyövän tapaan usein ihonvärinen, mutta tavallisesti se kasvaa nopeasti.
– Se voi olla myös haavauma tai sitten vähän niin kuin karstapaakku iholla, joka kasvaa heti takaisin, jos sen rapsuttaa pois, Kyrklund kertoo.
Lue myös: Milloin helle on riski terveydelle? Huolestu, jos hikoilu loppuu
Auttaako aurinkorasva pitämään ihon nuorena? Tekeekö ihosyöpä aina näkyvän muutoksen iholle?Terveysmyytit-sarjan uudella kesäkaudella sukelletaan kesään liittyviin ihouskomuksiin. Katso koko jakso MTV Katsomosta.
Aiheuttaako käristetty grillimakkara syöpää? Entä onko olut hyvä palautusjuoma? Katso kaikki jaksot nyt MTV Katsomosta. |