MTV Uutisten toimittaja tarkistutti kaikki luomensa niihin erikoistuneella hoitajalla – "Nuorena ja lapsena palamiset jäävät iholla muistiin"

6:23img
Mikä erottaa normaalin hyvänlaatuisen luomen pahanlaatuisesta? Katso video, jossa luomihoitaja tarkastaa toimittajan ihon.
Julkaistu 12.05.2021 09:16
Toimittajan kuva

Jonna Hellgren

jonna.hellgren@mtv.fi

Olen jo jonkin aikaa ollut huolissani muutamista ihollani esiintyvistä luomista. Päätin viimein käydä tarkistuttamassa ne luomihoitajalla.

Itse en ole mitenkään erityisen runsasluominen, mutta muutama hieman erikoisempi luomi, erikoisempi ainakin omaan silmääni, vartalostani kyllä löytyy.

Bulevardin klinikan sairaanhoitaja Sari Levänen on erikoistunut luomiin.

Hänen valvovan katseensa alla ovat tuhannet ja taas tuhannet luomet sekä ihomuutokset joutuneet tarkkaan syyniin.

Joskus vaarattomien luomien seasta löytyy myös ikäviä yllätyksiä.

– Poikkeavat luomet eivät toki aina ole syöpiä, mutta ne voivat olla tällaisia esiastemuutoksia. Löytyy valitettavasti myös melanoomaakin [tummasolusyöpä] säännöllisesti. Viikoittain löytyy poikkeavia luomia.

Lue myös: 7 tärkeintä tapaa, joilla pienennät riskiäsi sairastua syöpään

"Omaseuranta äärimmäisen tärkeää"

Yleinen harhaluulo on, että luomia tulisi iän myötä lisää, vaikka uusien pigmenttiluomien syntyminen loppuu jo 40–50 vuoden iässä. Tämän jälkeen ei tyypillisesti enää ilmaannu uusia kookkaita hyvänlaatuisia pigmenttiluomia.

Jos sellainen kuitenkin ilmestyy, tulisi aina hakeutua tutkimuksiin.

– Omaseuranta on äärimmäisen tärkeää. Silloin tällöin kokovartalopeilistä aina tsekkaa, että onko siellä joku ruma ankanpoikanen, Levänen kehottaa.

Sairaanhoitaja Sari Levänen Bulevardin klinikka

Bulevardin klinikalla työskentelevä sairaanhoitaja Sari Levänen työn touhussa.

Tutkimustilanne on melko intiimi

Tutkimus tehdään siten, että asiakas riisuutuu alushoususilleen, jonka jälkeen kasvojen ja koko vartalon luomet käydään lävitse.

Ja kun puhun koko vartalosta, se kirjaimellisesti myös tarkoittaa sitä, sillä tarkistuslistalla ovat niin varpaanvälit, jalkapohjat kuin kämmenetkin.

En ollut osannut edes ajatella, että tutkimus todellakin kattaisi ihan kaiken.

Onhan tämä järjellä ajateltuna hyvinkin luonnollista ja järkevää, sillä voihan luomia ilmaantua ihmisellä ihan mihin tahansa.

Lue myös: Syöpärekisterin tutkimus: Suomen alueelliset erot syövästä selviytymisessä ovat kavenneet

Hyvänlaatuisia luomia on monenlaisia

Monesti voi olla hankalaa itse arvioida, onko kyseessä tavallinen luomi vai ei.

– Vaaraton luomi on aika symmetrinen, pienikokoinen, kohtuullisen tasavärinen, ihotähystimellä katsottuna siinä on kaunis säännöllinen verkkorakenne. Siinä ei ole hilsehtimistä, eikä epäsäännölliset reunat, vaan se on hyvin rauhallinen rakenteeltaan, Levänen selittää.

Tällaisia ruskeita tasaisia luomia itselläni löytyi useampia, tosin melko pienikokoisia.

Varsiluomi, verisuoniluomi, koholuomi...

Yksi itselleni hämmennystä aiheuttanut luomi sijaitsee kyljessäni. Se on väriltään punainen ja mielestäni se on kasvanut hiljalleen isommaksi. 

En ollut edes varma, onko kyseessä luomi vai jokin muu ihomuutos.

Hoitajalle näky oli kuitenkin tuttu.

– Tämä on verisuoniluomi, eli mansikkaluomi tai kirsikkaluomi, miksikä sitä nyt halutaan nimittää. Tämä on hyvänlaatuinen ihon hiussuonen pinnalle tulo. Se synnyttää tuollaisen kuplan ja saattaa puhjetakin.

Tutkimus etenee kainaloiden tasolle ja taipeesta minulla löytyykin niin kutsuttu varsiluomi, joka on hyvänlaatuinen ja hyvin yleinen taivealueilla.

Ylöspäin mentäessä vastaan tulevat kasvojeni kaksi luomea. Ne paljastuvat koholuomiksi, jotka olisi mahdollisuus poistattaa laserilla, mutta luomet ovat niin pieniä, etteivät ne minua ole haitanneet.

Luomihoitaja Sari Levänen tutkii toimittajan luomia

Levänen tutkii kasvoissani olevia koholuomia, jotka voi halutessaan poistattaa laserilla.

Itseäni eniten mietityttänyt luomi sijaitsee päänahassani.

Vaikka luomi on ollut minulla jo useamman vuoden, jostain kumman syystä olen alkanut kiinnittämään siihen enemmän huomiota.

Lieneekö kasvanut hieman isommaksi, vai olenko näin kesän kynnyksellä kiinnittänyt ihooni enemmän huomiota, niin kuin monet tekevät.

Levänen ei usko päänahan luomessa olevan mitään pahanlaatuisuuteen viittaavaa, mutta varmuuden vuoksi myös plastiikkakirurgi Jussi Valtonen tarkastaa luomen.

Pitkään ei tarvinnut tuomiotaan jännittää, sillä hyvin nopeasti lääkäri totesi luomen olevan vaaraton.

– Kyllä minä sanoisin, että tämä on hyvänlaatuinen iholuomimuutos. Ei tässäkään mitään sellaisia piirteitä ole, jotka minulla hälytyskelloja soittaisi. Rauhallisen näköinen ihokasvain on kyseessä.  Saat näiden muutosten suhteen terveen paperit, Valtonen veistelee pilke silmäkulmassa.

Lue myös: Juho paloi lapsena joka kesä – melanooma levisi aikuisena koko kehoon ja oli tappaa hänet ennen ratkaisevaa lääketutkimusta: "Iholta löytyi kasvaimia ja niiden alkuja 196 kappaletta"

Plastiikkakirurgi Jussi Valtonen Bulevardin klinikka

Plastiikkakirurgi Jussi Valtonen kertoo, että runsasluomisilla ihmisillä on ihosyövän riski suurentunut.

Hälyttävä luomi on usein melko suttuinen

Itseltäni ei onneksi mitään poikkeavaa luomea tai ihomuutosta löytynyt, mutta jatkossa toki minunkin tulee tarkkailla ihoani, aivan kuten kaikkien muidenkin.

Hälyttäviä merkkejä voi olla esimerkiksi luomen kasvaminen tai värin muutos.

Jotta mahdolliset muutokset on helpompi ymmärtää, Levänen näyttää minulle kuvia pahanlaatuisista luomista.

– Luomi on hyvin epäsymmetrinen, siinä voi olla eri väritystä, reunat ovat hyvin epätasaiset ja se voi olla sellainen piparkakkureunainen. Siinä on erilaisia varjoja, mattapintaisuutta ja värieroja. Se on aika sellaisen suttuisen näköinen se luomi, Levänen kuvailee.

Halkaisijaltaan pahanlaatuiset luomet ovat yleensä yli kuusi millimetriä.

Lue myös: Tällaisia ovat ihosyövän oireet – ei aina sijaitse auringolle altistuneessa ihossa

Vaaleaihoiset isommassa riskissä sairastua

Varmuudella ei tietenkään voida sanoa, kuka ihosyövän saa, mutta altistavia tekijöitä tiedetään.

– Tietyt ihotyypit ovat herkempiä palamaan. Käytännössä jos on kovin vaaleaihoinen, on punapigmenttiä, vaaleat hiukset, sellainen iho, joka palaa helposti, niin heillä se riski on suurempi, Valtonen kertoo.

AOP rasismi tummaihoinen valkoihoinen vaaleaihoinen syrjintä 1.03302209

Vaaleaihoiset ovat herkempiä palamaan auringossa. 

Lapsuus- ja nuoruusiässä poltettu iho lisää myös riskiä jonkin verran, sillä iholla on hyvä muisti.

– Myös ihmiset, joilla on paljon luomia, niin heillä se riski saada ihosyöpä on suurentunut. Samoin jos suvussa on lähisukulainen sairastanut esimerkiksi melanooman, niin tällä hetkellä arvioidaan sen kaksinkertaistavan riskin sairastua.

Myös aiemmin sairastetun melanooman tiedetään lisäävän riskiä.

Miten usein ihmisellä sitten oikeasti ihomuutoksesta löytyy jotain pahanlaatuista, ei ole niin yksiselitteistä.

– Sitä on vähän vaikea arvioida, mutta mutu on, että ehkä noin 30 prosentissa minun asiakkaistani, vähän vaihdellen tietenkin, on jonkinlaisia ihomuutoksia. Voi olla ihan pahanlaatuinen muutos tai pahanlaatuisuuden esiasteeseen viittaava muutos, plastiikkakirurgi selittää.

Lue myös: Älä luota lämpömittariin tai pilvisyyteen! Tämä kertoo ihon palamisriskistä paremmin – lääkäri jakaa vinkit turvalliseen auringossa olemiseen

Ihosyöpiä on useita erilaisia

Ihosyöpien ennuste vaihtelee paljon, sillä ihosyöpiä on useita erilasia.

– Melanoomassa ennuste on näistä ihosyövistä varmasti se huonoin ennuste, mutta melanooman sisälläkin se ennuste vaihtelee hirveän paljon siitä, minkä tyyppinen se melanooma on.

– Monesti tällaisessa varhaisvaiheessa todetussa melanoomassa, joka saadaan nopeasti pois, ennuste on varsin hyvä.  Noin 90 prosenttia melanoomaan sairastuneista ihmisistä on viiden vuoden päästä elossa, mutta siinä on hirveän iso vaihtelu riippuen siitä melanooman tyypistä.

Lue myös: Melanooma murskasi Sirpan terveyden, avioliiton ja elämänhalun: "Sain kuulla puheita, että olen hylännyt lapseni"

Itse voit vähentää riskiä sairastua

Niin Levänen kuin Valtonenkin nostavat molemmat esille auringolta suojautumisen tärkeyden. Myös ihomuutosten tarkkailu ja tarvittaessa hoitoon hakeutuminen ovat avainasemassa.

– Kyllä se auringonvalolta suojautuminen on varmasti se paras keino itse sitä ehkäistä, Valtonen kertoo.

Lue myös: Muistathan myös nämä paikat aurinkovoidetta levittäessäsi? Ihotautilääkärit varoittavat: Nämä alueet jäävät monelta suojaamatta

Vaikka lapsena olisi epäonnekseen ihonsa onnistunut jo polttamaan, ei kirvestä ole syytä heittää kaivoon, eikä toivoa menettää.

– Ei toivoa ole tietenkään menetetty, silloin kannattaa totta kai aurinkosuojausta jatkaa, mutta nuorena ja lapsena palamiset jäävät iholla muistiin. Toisin sanoen tapahtuu tällainen kumulatiivinen aurinkoaltistus, Levänen sanoo.

Hietaniemen hiekkaranta

Auringolta suojautuminen on yksi parhaimmista keinoista suojata ihoaan UV-säteiltä ja ennaltaehkäistä pahanlaatuisia muutoksia. 

– Auringon valovauriot lähtevät syntymään vasta siellä jossain keski-iässä, jolloin ne näkyvät iholla verisuonten purkaumina, maksaläiskinä, hilsehtimisenä, punotuksena ja se sitten osaltaan johtaa siihen soluvaurioon, Levänen jatkaa.

Haitta ei ole siis vain kosmeettinen ja harva tulee ajatelleeksi, että myös esimerkiksi maksaläiskä voi muuttua pahanlaatuiseksi.

Näin kevätauringon lämmittäessä monen katseet ovatkin kääntyneet jo kohti tulevaa kesää.

Muista siis ajoissa suojata ihosi haitalliselta ultravioletti- eli UV-säteilyltä, sillä jos et sinä muista, niin myöhemmin ihosi kyllä muistaa.

Mikä erottaa normaalin hyvänlaatuisen luomen pahanlaatuisesta? Katso yllä olevalta videolta, kuinka luomihoitaja tarkastaa toimittajan ihon.

Lue myös: Teetkö sinäkin tämän virheen, kun laitat aurinkovoidetta? Ihotautien erikoislääkäri muistuttaa: "Aika, jonka voi olla ulkona, vähenee huomattavasti"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Terveys ja hyvinvointi