Tenniksen huipputapahtumaa tavoitellaan Espooseen – huima yksityiskohta etuna kilvassa

Suomen Tennisliitto hakee Davis Cupin finaalien syyskuussa pelattavia lohkovaiheen otteluita Espooseen. Liitto sai 80 000 euron avustuksen tapahtuman järjestämiseksi.

Suomi eteni Davis Cupin finaaleihin toisen vuotena peräkkäin, kun se voitti Portugalin Turussa helmikuun alussa. Finaalien lohkovaiheeseen selvitti tiensä Suomen lisäksi 15 maata. Finaalien ensimmäinen osa pelataan neljässä lohkossa, joiden pelipaikat ilmoitetaan maaliskuussa.

Portugali-voiton yhteydessä Tennisliitosta kerrottiin, että Suomi on jättänyt ehdollisen hakemuksen lohkovaiheen järjestämiseksi. Toimitusjohtaja Teemu Purho kertoo MTV Urheilulle, että hakemus on voimassa.

Nyt se on Kansainvälisen Tennisliiton arvioinnissa ja vertailussa muiden hakijoiden kanssa.

Purho arvioi tiedon päätöksestä tulevan kahden viikon sisällä. Julkiseksi tieto tullee vasta maaliskuussa, kun 16 jäljellä olevaa joukkuetta arvotaan lohkoihin. Jos Suomi valitaan yhden lohkon järjestäksi, pelataan ottelu Espoon Metro-areenassa. Ei esimerkiksi Turussa, missä Suomi kohtasi kuun alussa Portugalin tai Tampereella Nokia Arenassa.

Arviossa kuitenkin meidän pitää kolmena päivänä saada halli täyteen tai mielellään myytäisiin halli täyteen. Arvio oli, että pääkaupunkiseudulla se olisi kaikkein todennäköisintä.

Liiton arvion mukaan yleisön lisäksi myös yhteistyökumppanien saaminen mukaan tapahtumaan olisi todennäköisintä pääkaupunkiseudulla. Valintaan vaikutti myös Espoon kaupungin "erittäin positiivinen suhtautuminen", vaikkakin Purhon mukaan myös muut kaupungit ovat suhtautuneet myönteisesti tennikseen. 

Aika oli kohtuullisen lyhyt, missä pitää toimia. Senkin takia Espoo valikoitui paikaksi, kenen kanssa ollaan tätä viety eteenpäin.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Tennisliitolle 80 000 euron avustuksen lohkovaiheen tapahtuman järjestämiseen. Purhon mukaan avustus myönnettiin tapahtuman valmisteluun ja järjestämiseen.

Olemme hakeneet tuen (ajatuksella), että tapahtuma tulisi meille. On kerrottu ministeriöön, että haetaan ehdollisena. Jos tapahtumaa ei tule, varmasti joudutaan rahat palauttamaan heille.

Kaikkiaan rahaa lohkovaiheen järjestämiseen palaa huomattavasti enemmän. Purhon mukaan Tennisliitto on arvioinut tapahtuman kulubudjetiksi 1,52 miljoonaa euroa. Summa pitää sisällään tapahtuman järjestelykulut sekä myös Kansainväliselle liitolle maksettavan järjestämisrahan.

Me ei varmasti taloudellisesti kaikkein kovinta tarjousta Suomesta pystytä tekemään, varsinkaan kun ollaan ensimmäistä kertaa mukana. Hakemus pohjautuu enemmän tähän, että uskotaan, että saamme katsomot täyteen ja erittäin hyvä ja laadukas tapahtuma tehtyä. Siitä on saatu aikaisemmin kiitosta aikaisempien tapahtumien osalta.

Kovien kulujen kuittaaminen vaatisi sankkoja yleisöjoukkoja Metro Areenaan.

Siinä mielesä riskiä on mukana. On arvioitu, että riski pystytään kantamaan. Tennis kiinnostaa, ja uskotaan, että lipunmyynti vetäisi suomessa hyvin.

Suomen mahdollisuuksia valinnassa nostanee Turussa pelatun Portugali-kohtaamisen hieno yleisömäärä. Suomen 3–1-voittoa seurasi viikonlopun aikana yhteensä 14 454 katsojaa, mikä oli Purhon mukaan suurin yleisömäärä kaikki kyseisen viikonlopun ottelut huomioiden.

Siinä mielesä voisi kuvitella, että meillä olisi ihan hyviä mahdollisuuksia.

Kotikenttä olisi Purhon mielestä selkeä etu Suomen joukkueelle, vaikkei järjestäjämaa lohkovaiheessa pääsekään valitsemaan alustaa, jolla ottelut pelataan.

Totta kai kotiyleisö, ja että on kannustusta, uskoisin että kaikessa urheilussa on hyödyksi joukkueelle, Purho sanoo.

Meidän porukka on myös tykännyt Espoon hallista. On siellä useampi ottelu pelattu. Se on muodostunut sellaiseksi kotiluolaksi. Voisin kuvitella, että se myös olisi positiivinen juttu.

Lue myös:

    Uusimmat