Terveysjärjestö varoittaa: Nenähuuhtelukannun käyttö voi olla hengenvaarallista

Yhdysvaltalaisen terveysjärjestön mukaan nenähuuhtelukannun puhdistaminen vesijohtovedellä voi aiheuttaa vakavan infektion.

Flunssakauden jatkuessa yhä useampi meistä päätyy helpottamaan oloaan mitä erilaisin keinoin. Yksi näistä keinoista on nenähuuhtelukannu, joka sekä puhdistaa sieraimia että kostuttaa limakalvoja. 

Vaikka nenähuuhtelukannun käytöllä onkin todettu olevan lukuisia hyviä puolia, Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA varoittaa nyt ihmisiä kannun käytöstä. Viraston mukaan kannun puutteellinen puhdistaminen voi aiheuttaa vakavia, jopa hengenvaarallisia infektioita.

Nenään päätyvät bakteerit vaarallisia

Antamassaan lausunnolla FDA kertoo, että hyvin puhdistettujen nenähuuhtelukannujen käyttö on täysin turvallinen ja tehokas keino flunssaisen olon helpottamiseksi. Tärkein sääntö kannujen käytön suhteen onkin huuhdella kannu ainoastaan tislatulla, steriilillä tai keitetyllä vedellä.

Vesijohtovedellä huuhteleminen ei amerikkalaisjärjestön mukaan ole turvallista, sillä vesijohtovesi voi sisältää pieniä määriä organismeja, kuten bakteereita tai tappavia Naegleria fowleri -ameeboja. 

Näin puhdistat nenähuuhtelukannun

Tehokkain puhdistusmenetelmä on nenäkannun sterilointi mikroaaltouunissa. Nenäkannu tulisi huuhdella ja huljutella huolellisesti joka käytön jälkeen ja laittaa sen jälkeen kahdeksi minuutiksi mikroaaltouuniin.

Lähde: Terveysapteekki

Nieltynä nämä organismit ovat harmittomia, sillä ne tuhoutuvat suolistossa, mutta nenäkäytäviin päätyessään ne voivat pysyä hengissä ja aiheuttaa vakavankin infektion. 

Jos käytät huuhtelemiseen keitettyä ja jäähdytettyä vesijohtovettä, varmista, että sitä keitetään kolmesta viiteen minuuttiin. Aikaisemmin keitettyä vettä voidaan säilyttää puhtaassa ja suljetussa astiassa 24 tunnin ajan.

Puhtaan veden käytön lisäksi on erittäin tärkeää noudattaa nenähuuhtelukannun mukana tulleita ohjeita. 

Lähde: CBS

***



Lue myös:

    Uusimmat