Suuri määrä suomalaisia on joutunut tilanteeseen, jossa ei tiedä varmasti, onko jo saanut koronatartunnan. Kysymykseen voi saada vastauksen vasta-ainetestillä.
Virallisiin koronatesteihin ei enää pääse yhtä helposti kuin aiemmin, ja koronan antigeeneihin perustuvien kotitestien luotettavuus ei ole paras mahdollinen. Kun yhtälöön lisää mahdollisuuden oireettomasta koronatartunnasta, on epätietoisuus koronatartunnasta monella suurta.
Miten voi varmistua siitä, onko jo "kohdannut viruksen", kuten sanotaan?
HUSin ylilääkäri Asko Järvinen muistuttaa, että tiedon jo saadusta koronatartunnasta voi saada selville vasta-ainetestillä.
– Meillä on vasta-ainetestejä eli verestä tutkitaan elimistön muodostamia vasta-aineita koronavirusta kohtaan. Ainakin isommat laboratoriot pystyvät erottamaan rokotteen aiheuttaman vasta-ainevasteen taudin sairastamisesta, Järvinen totesi.
Lue myös: Epäiletkö sairastaneesi oireettoman koronan? Se on mahdollista selvittää myös jälkikäteen
Testiin aikaisintaan kolmen viikon päästä
Kuten Järvinen sanoo, laboratorioissa pystytään verinäytteestä erottelemaan sen, ovatko vasta-aineet syntyneet rokotuksen vai koronavirukselle altistumisen seurauksena.
Tärkeää on huomata, että vasta-ainetestit eivät ole tarkoitettuja akuutin taudin iskiessä. Vasta-aineet nousevat veressä havaittavalle tasolle vasta-ainetyypin mukaan noin viikon–kolmen kuluessa tartunnasta, kertoo THL.
Jos vasta-aineita ei ole vielä muodostunut riittävästi, voi testi antaa väärän negatiivisen tuloksen koronatartunnan alkuvaiheessa.
Vasta-aineiden määrä myös laskee ajan myötä, jolloin testin luotettavuus laskee. Vasta-aineita voi havaita elimistöstä kuitenkin kuukausien ajan.
THL painottaa silti, että mikään koronatesti ei ole sataprosenttisen varma. Sekä väärät negatiiviset että positiiviset tulokset ovat mahdollisia.
Lääkäriltä lähete
Vaikka THL puhuukin vasta-ainetesteistä niin sanottuina koronan kotitesteinä, ei niitä myydä yleisesti apteekeissa tai kaupoissa.
Esimerkiksi S-ryhmä ja Yliopiston apteekki kertovat MTV Uutisille, että heidän myymälöissään myydään ainoastaan antigeenitestejä, joilla selvitetään akuutteja koronatartuntoja. Myöskään K-ryhmän valikoimissa ei ole vasta-ainetestejä.
Suomessa vasta-ainetestiin pääsee lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen lähetteellä. Esimerkiksi jokainen suurista yksityisistä lääkäriasemista kertoo nettisivuillaan mahdollisuudesta vasta-aineiden laboratoriotestiin, jos lääkäri arvioi sen tarpeelliseksi.
Käytännössä perusteltu epäilys tai huoli koronaviruksesta elimistössä – esimerkiksi aiempi altistuminen koronaviruksen sairastaneelle – riittää.
Toisin kuin nielusta tai nenän kautta otettavat antigeenitestinäytteet, vasta-aineet testataan verestä.
Ilmaista vasta-ainetestin teettäminen ei ole, sillä lääkärikäynnin ja laboratoriotutkimuksen yhteishinta nousee helposti reilusti yli sadan euron.
Koronapassiin tarvittava tieto
Syy jo sairastetun koronan todistamiseen on monella koronapassin saaminen. THL ei suosita tällä hetkellä virallisiin koronatesteihin hakeutumista ilman tähdellistä syytä pahan testiruuhkan takia, joten rokottamattomilla passiin tarvittava Omakanta-merkintä tartunnasta ei ole kaikille mahdollinen.
Tarpeeseen saattaa tulla pian muutos, sillä hallitus selvittää koronapassin muuttamista koronarokotepassiksi.
Hallituksen suunnitelma on saanut kuitenkin kritiikkiä muun muassa THL:ltä ja oikeuskanslerilta. Omikronmuutos kiertää herkemmin rokotesuojaa tartuntojen osalta, joten rokotepassia on hankala perustella enää tartuntojen estämisellä.
Jos koronapassi muutettaisiin rokotepassiksi, sen peruste pitäisi THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan olla jokin muu, kuin tartuntojen leviämisen estäminen.
– Jos rokotepassi motivoi ihmisiä hakemaan kolmannen annoksen, niin silloin se toimii sairaalakuormitusta vähentävänä, Nohynek sanoi aiemmin MTV Uutisille.