The Jerusalem Post: Israel päättänyt vastaiskusta

3:54img
MTV:n ulkomaantoimittajan raportti Israelista.
Julkaistu 17.04.2024 12:05
Toimittajan kuva

Joonas Mustonen

joonas.mustonen@mtv.fi

Israelin armeija on päättänyt, kuinka se aikoo iskeä Irania vastaan, kertoo israelilainen The Jerusalem Post -lehti useisiin lähteisiin viitaten.

Vastaiskun ajankohtaa ei kuitenkaan ole lehden tietojen mukaan vielä päätetty. Lähteet painottavat lehdelle myös sitä, että Israelin sotakabinetti voi vielä myös muuttaa päätöstään.

Israelin Tel Avivissa oleva MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Niko Nurminen raportoi samansuuntaisia tietoja tiistai-illalla.

– Illalla Israelin sotakabinetilta tuli viestiä, että nyt olisi päätetty, missä muodossa, missä laajuudessa ja miten isku tullaan tekemään. Sitä ei kerrottu, koska isku tapahtuu, Nurminen raportoi.

– Israelin puolustusvoimien esikuntapäällikkö Herzi Halevi antoi ymmärtää, että ensi viikolla on tulossa juutalainen pääsiäisviikko ja yhteiskunnalle olisi syytä antaa aikaa asettua ennen kuin lähdetään vastaiskuun, josta epäilemättä tulee välittömiä seurauksia, ainakin jos Irania on uskominen.

Lue lisää: MTV Israelissa: Armeijan komentaja saattoi antaa vihiä vastaiskun aikataulusta

Liikkeellä monia arvioita

Mediatietojen mukaan Israelin sotakabinetti haluaa koordinoida vastaiskun yhdessä tärkeimmän tukijansa Yhdysvaltojen kanssa. 

Tästä yhteydestä ei kuitenkaan ollut mainintaa The Jerusalem Postin keskiviikkoisessa uutisessa. 

Suomen Israelin-suurlähettiläs Nina Nordström arvioi MTV Uutisille tiistaina, että vastaisku tulee olemaan harkittu ja tarkoin kohdistettu. Mahdollisina kohteina on mainittu muun muassa Iranin ohjustuotantolaitokset sekä vallankumouskaartin jäsenet kuin myös kyberisku.

Israelilainen televisiokanava uutisoi Reutersin mukaan aiemmin, että Israelin tavoitteena on vahingoittaa Irania ilman, että siitä seuraa täysimittainen sota. 

The Jerusalem Postin mukaan kyseinen tavoite on edelleen voimassa, joskin tieto vastaiskun päätöksenteosta kertoo myös sotakabinetin päättäväisyydestä iskeä takaisin.

10:41img

Miten Israel reagoi Iranin iskuihin? Haastattelussa Suomen Tel Avivin -suurlähettiläs Nina Nordström. 

Lue lisää: Miten ja milloin Israel kostaa Iranille? Suurlähettiläs kertoo, millaista on voimapolitiikka Lähi-idässä

Iran varoittaa Israelia ryhtymästä minkäänlaisiin vastatoimiin

Tuoreimmat aiheesta

Israelin ja Iranin konflikti