Norjan hiihtoliitto on päättänyt lahjoittaa ansiomenetyksiä kokeneille maastohiihtäjilleen yhteensä noin 130 000 euroa.
Norjan maajoukkuehiihtäjät ovat jääneet ilman huipputason kisoja Rukalla marraskuussa käytyjen maailmancup-kilpailuiden jälkeen, sillä Norja päätti vetäytyä Davosin ja Dresdenin tapahtumista.
Maastohiihdon jättimaa jää pois myös vuodenvaihteessa alkavalta Tour de Skiltä koronapandemian aiheuttamien haasteiden takia. Therese Johaug olisi puolustanut naisten kiertueen voittoa, Johannes Hösflot Kläbo juhli ykkössijaa miesten puolella kaksi vuotta sitten.
LUE MYÖS: Toinenkin tähti Iivo Niskasen tavoin sivuun – Suomen Tour de Ski -joukkue kuihtuu pahasti
Osa Norjan maajoukkuehiihtäjistä on kritisoinut päätöstä jäädä kisoista syrjään, sillä se syö merkittävästi heidän tulojaan.
Matkustus-, majoitus- ja ravitsemuskuluissa säästöjä tehnyt Norjan hiihtoliitto on nyt reagoinut tähän.
– Lahjoitamme pienentyneiden kulujen ja menetettyjen tulojen erotuksen hiihtäjille. Tämä summa on noin 1,4 miljoonaa kruunua (noin 130 000 euroa), maastohiihtomaajoukkueen johtaja Espen Bjervig vahvisti NRK:lle tiistaina.
Bjervig ei paljastanut hiihtäjäkohtaisia korvauksia, mutta hiihtopomon mukaan perusteena käytetään menestystä viime kauden maailmancupissa. NRK:n saamien tietojen mukaan saavutettu kokonaisvoitto joko normaalimatkojen tai sprintin maailmancupissa tuo hiihtäjälle noin 125 000 kruunun (noin 11 900 euroa) maksimiavustuksen.
Tämä tietää täyttä pottia naisten kokonais- ja normaalimatkojen cupin viime kaudella voittaneelle Johaugille sekä miesten sprintticupin valloittaneelle Kläbolle.
Juttu jatkuu kuvan alla.
LUE MYÖS: Kerttu Niskanen Suomen ykköstykkinä Tourille – päävalmentajalta lupaava ennuste Krista Pärmäkosken kisakunnosta
Kläbo kommentoi aiemmin, että varsinkin maajoukkueen kovimman kärjen takana olevia hiihtäjiä tulisi auttaa rahallisesti. Nyt hän on NRK:n mukaan toinen maksimipotin saajista.
Sprinttihirmu Pål Golberg pitää nykyratkaisua hyvänä.
– Kaikki hiihtäjät maajoukkueessa ajattelevat, että tämä on reiluin tapa. Joukossa on totta kai aina tyytyväisiä ja vähemmän tyytyväisiä henkilöitä, mutta niin se on jokaisen ratkaisun kohdalla.
Norja palaa maailmancupiin nykysuunnitelman mukaan Lahdessa 23. tammikuuta.