THL:n kysely: Osassa sairaaloista mitattiin hellesäillä jopa yli 30 asteen sisälämpötiloja – osin syynä varautumisen puute

1:49img
Katso uutisjuttu: Potilaiden luo hakeutuva liikkuva sairaala toiminut hyvin Espoossa
Julkaistu 17.05.2022 02:00

MTV UUTISET – STT

Monissa Suomen sairaaloissa hellesäihin on varauduttu riittämättömästi, käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kyselytutkimuksesta.

Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaan, viime vuoden lopulla tehtyyn kyselyyn vastattiin noin 140 sairaalasta eri puolilta Suomea. Osassa niistä on hellesäillä mitattu jopa yli 30 asteen sisälämpötiloja, ja suuressa osassa sairaaloita sekä potilaat, omaiset että henkilökunta ovat valittaneet sisätilojen kuumuudesta.

Kuumuus on huomattava terveysriski erityisesti pitkäaikaissairaille ja ikääntyneille, ja viikkojen mittaisesta helleaallosta voi THL:n mukaan aiheutua Suomessa useita satoja kuolemia.

Kyselyn perusteella kyse on osin varautumisen puutteesta. Vain kolmannes kyselyyn vastanneista sairaaloista sanoi huomioivansa helteen aiheuttamat häiriöt valmiussuunnittelussaan, vaikka suurin osa tiedosti varautumistarpeen.

Yli neljä viidestä kyselyyn vastanneesta kertoo uskovansa, että tarve ehkäistä helteen haittoja lisääntyy Suomessa merkittävästi seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Koneellinen jäähdytys saattaa puuttua kokonaan

Suuressa osassa sairaaloista ei ole kirjallisia ohjeistuksia potilaiden tai työntekijöiden suojaamiseksi kuumuudelta, ja koneellinen jäähdytys joko ei ole lainkaan mahdollista tai onnistuu vain osassa tiloista.

Yli puolet vastaajista kertoi kaipaavansa toimintaohjeiden lisäksi esimerkiksi tukea investointeihin ja vastuiden määrittelyä.

– Helteen haittoja on vaikea täysin ehkäistä, jos sisätilat kuumentuvat voimakkaasti. Sairaaloissa on siten tärkeää suojata tiloja kuumuudelta. Jos muut keinot eivät riitä, tulisi käyttää koneellista jäähdytystä, sanoo THL:n tutkija Virpi Kollanus tiedotteessa.

Kollanus ehdottaa, että varautumista tuettaisiin esimerkiksi määrittämällä hoitolaitoksille sisälämpötilojen ohje- tai raja-arvot.

Lisäksi hellevaroituksia olisi THL:n mukaan mahdollista kehittää niin, että tieto menisi automaattisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Kyselyyn vastanneista sairaaloista vain puolet kertoi huomioivansa hellevaroitukset toiminnassaan.

Tuoreimmat aiheesta

THL