THL:n Nohynek tyrmää sosiaalisessa mediassa leviävän väitteen koronarokotteiden ja -taudin yhteydestä: “Kuulostaa enemmän tarulta kuin todelta”

Ylilöääkriä kommentoi
Julkaistu 25.08.2021 16:40
Toimittajan kuva
Ville Kettunen

ville.kettunen@mtv.fi

Roni Kuronen

roni.kuronen@mtv.fi

Sosiaalisessa mediassa levinneen väitteen mukaan koronarokotteista aiheutuneiden haittavaikutusten vakavuudesta olisi mahdollista päätellä, kuinka vakavan taudin koronaviruksesta kukin sairastaisi.

Esitetyn väitteen mukaan vakavia haittavaikutuksia rokotuksista saanut olisi saanut mahdollisesta koronatartunnasta myös vakavampia oireita.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kommentoi väitettä MTV Uutisille.

Nohynek sanoo, että ei ole nähnyt tutkimusta, joka olisi verrannut näitä kahta asiaa toisiinsa.

– Kuulostaa enemmän tarulta kun todelta, Nohynek tiivistää.

Nohynek kuitenkaan myöntää, että jos ihminen muodostaa vahvan immuuniresponssin rokotteelle, niin voisi kuvitella, että keho muodostaa sen myös taudille.

Kukaan ei ole kuitenkaan osoittanut tutkimustyön keinoin, että näin olisi, joten sitä on toistaiseksi turha spekuloida.

Tuoreimmat aiheesta

Koronarokotus