THL: Näissä 200 hoivakodissa rikotaan lakia, ei tarpeeksi hoitajia – katso alueesi tilanne

2:18img
MTV:n kysely: Ikääntyneiden hoivamitoitus tyrmätään hyvinvointialueiden johdossa – toiveena jopa viiden vuoden lykkäys
Julkaistu 30.08.2022 08:22
Toimittajan kuva

Joonas Lepistö

joonas.lepisto@mtv.fi

@LepistoJoonas

THL:n seurannan mukaan tuhannet vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja kotihoidon rekrytoinnit epäonnistuvat.

Hoivakotiyksiköt raportoivat viime toukokuussa, että edellisen kuuden kuukauden aikana 3 500 vakituisen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen rekrytointi oli epäonnistunut, koska koulutettua henkilöstöä ei ollut saatavana.

Epäonnistuneiden rekrytointien määrä kasvoi yli tuhannella puolen vuoden aikana.

– Seurannan perusteella voimme sanoa, että mitoituksen nostamiseen 0,7:ään tarvitaan lisäaikaa, koska eritoten lähi- ja sairaanhoitajien rekrytoinnit eivät ole onnistuneet. Lisäajan tulee olla vähintään vuosi, jotta hoitajien saatavuutta esimerkiksi koulutuspaikkoja lisäämällä ehditään parantaa”, THL:n johtava asiantuntija Sari Kehusmaa sanoo.

Kehusmaa THL

Viime vuodenvaihteessa lakisääteinen mitoitus nousi 0,6:een. THL:n seurannan mukaan toukokuussa tämän mitoituksen oli saavuttanut 89 prosenttia yksiköistä. Tämä tarkoittaa, että 201 yksikköä ei saavuttanut sitä.

– Mitoituksen nousu on saavutettu rekrytoimalla ympärivuorokautiseen hoitoon 900 hoiva-avustajaa ja nostamalla olemassa olevien lähi- ja sairaanhoitajien tekemän välittömän hoitotyön osuutta. Lähi- ja sairaanhoitajien määrä ei ollut noussut ollenkaan vuoden aikana, kertoo THL:n johtava asiantuntija Sari Kehusmaa.

Yhä enemmän hoivakoteja, jotka eivät yllä mitoitukseen

Mitoituksesta jäävien yksiköiden määrä on noin kaksinkertaistunut mitoituksen nousun myötä, kertoo Kehusmaa.

Kun yksiköissä työskentelee aiempaa enemmän avustavaa henkilöstöä, on toimintayksiköiden lähi- ja sairaanhoitajien työpanos pystytty ohjaamaan lähes kokonaan hoitotyöhön. Lähihoitajien työpanoksesta 96 prosenttia ja sairaanhoitajien 94 prosenttia on nyt välitöntä hoitotyötä.

Myös avustavan henkilöstön osallistuminen välittömään hoitotyöhön on noussut huo-mattavasti (15 prosenttiyksikköä). Tähän vaikuttaa hoiva-avustajien aiempaa suurempi osuus avustavasta henkilöstöstä.

Lue myös: THL: Vanhusten ympärivuorokautiseen hoitoon tarvittaisiin kevääseen mennessä 3 400 hoitajaa – mitoituksen nostamiseen vähintään vuosi lisäaikaa

Vajaalla henkilöstöllä on toiminut neljännes yksiköistä joka viikko tai jopa useammin

Henkilöstön saatavuusongelmat johtavat tavallisesti ylitöiden tekemiseen tai riittämättömällä henkilöstöllä toimimiseen. Vanhuspalveluissa nämä ongelmat keskittyvät kotihoitoon.

Yksiköiden vastausten perusteella tilanne on pysynyt lähes samana kuluneen puolen vuoden aikana. Kotihoidossa noin joka kymmenes toimintayksikkö raportoi oman henkilöstön tekevän ylitöitä päivittäin tai lähes päivittäin. Vajaalla henkilöstöllä on toiminut noin neljännes yksiköistä joka viikko tai sitä useammin.

Alla hoivakotiyksiköt, jotka eivät yltäneet seurantajaksolla (toukokuu) lakisääteisen mitoituksen tasoon. Mukana on myös yksiköitä, jotka eivät yltäneet edes 0,5:n tasoon. 

Hyvinvointialue  KuntaToimitayksikkö ja palveluntuottaja
Länsi-Uudenmaan
hyvinvointialue

Hanko

Palveluasunnot / Palvelutalo Nova, Hangon kaupunki

Länsi-Uudenmaan
hyvinvointialue

Vihti

Palvelutalo Hopearinne / Muistola, Vihdin
Vanhainkotisäätiö
Länsi-Uudenmaan
hyvinvointialue

Lohja

Mainiokoti Jusolanlampi, Mehiläinen Hoivapalvelut Oy

Länsi-Uudenmaan
hyvinvointialue

Karkkila

Mainiokoti Valssi, Mehiläinen Hoivapalvelut Oy

Länsi-Uudenmaan
hyvinvointialue

Kirkkonummi

Villa Kaskimäki, Uudenmaan Seniorikodit Oy

Länsi-Uudenmaan
hyvinvointialue

Raasepori

Ålderdomshem Mariahemmet, Raaseporin kaupunki

Länsi-Uudenmaan
hyvinvointialue

Vihti

Attendo Vanha Seppä, Attendo Oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Juupajoki

Kortekoti, HULIPASKYLÄN HOIVAPALVELUT OY

Pirkanmaan hyvinvointialue

Lempäälä

Himminkoto / Geriatrisen työn yksikkö 1, Lempäälän
kunta

Pirkanmaan hyvinvointialue

Kangasala

Hyvinvointikoti Villa Sten, Villa Sten Oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Ikaalinen

Toivolansaarikoti, Ikaalisten kaupunki

Pirkanmaan hyvinvointialue

Kangasala

Esperi Hoivakoti Honkalinna, Gerocare Oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Kangasala

Esperi Hoivakoti Pikonlinna / Koivu, Käpy ja Tammi,
Gerocare Oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Mänttä-Vilppula

Sarapihan palvelukeskus, Mäntänvuoren Terveys Oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Akaa

Attendo Peltola, Attendo Oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Nokia

Vihnuskoti / Kaakkurin koti, Nokian kaupunki

Pirkanmaan hyvinvointialue

Orivesi

Attendo Ruusukuja, Attendo Oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Hämeenkyrö

Attendo Kyröskoski, Attendo Oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Ikaalinen

Jyllin Kodit, Jyllin Kodit Oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Ikaalinen

Nikula, Ikaalisten kaupunki

Pirkanmaan hyvinvointialue

Orivesi

Toivonkoti, Tampereen ja Oriveden yta

Pirkanmaan hyvinvointialue

Parkano

Väistön ryhmäkodit, Kolmostien Terveys Oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Pirkkala

Vanhustyön keskus Pirkankoivu / Tähkä, Pirkkalan yta

Pirkanmaan hyvinvointialue

Sastamala

Rauhankoti, Sastamalan seudun yta SOTESI

Pirkanmaan hyvinvointialue

Tampere

Attendo Ruusuvuori, Attendo Oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Tampere

Esperi Palvelukeskus Kielo, Esperi Care Oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Tampere

Kontu Satama, kaksi.nolla oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Tampere

Kuuselakeskus, Sointu Senioripalvelut Oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Tampere

OttoFanny, Treili Oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Tampere

Pispa / B2, Tampereen ja Oriveden yta

Pirkanmaan hyvinvointialue

Vesilahti

Vesilahden terveysasema / Pienryhmäkoti Anttilanhovi,
Pirkkalan yta

Pirkanmaan hyvinvointialue

Virrat

Asunto- ja palvelukeskus Ainala, Ainala ry

Pirkanmaan hyvinvointialue

Ylöjärvi

Esperi Hoivakoti Vivian, Esperi Care Oy

Pirkanmaan hyvinvointialue

Ylöjärvi

Ryhmäkoti Pehtoori, Ylöjärven kaupunki

Pohjanmaan hyvinvointialue

Kruunupyy

Sandbo Kruunupyy, Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja
terveyspalvelukuntayhtymä SOITE

Pohjanmaan hyvinvointialue

Maalahti

Westerhemmet / A, Pohjanmaan hyvinvointialue

Pohjanmaan hyvinvointialue

Mustasaari

Aspgården, Pohjanmaan hyvinvointialue

Pohjanmaan hyvinvointialue

Mustasaari

Folkhälsans gruppboende i Korsholm, Folkhälsan Välfärd
Ab

Pohjanmaan hyvinvointialue

Mustasaari

Pienkoti Helmiina, Pohjanmaan hyvinvointialue

Pohjanmaan hyvinvointialue

Mustasaari

Solhörnan servicehus, Pohjanmaan hyvinvointialue

Pohjanmaan hyvinvointialue

Pietarsaari

Björkbacka / Clara, Elsa och Frans, Pohjanmaan
hyvinvointialue

Pohjanmaan hyvinvointialue

Uusikaarlepyy

Hagaborg, Pohjanmaan hyvinvointialue

Pohjanmaan hyvinvointialue

Vaasa

Attendo Omenapuisto, Attendo Oy

Pohjanmaan hyvinvointialue

Vaasa

Esperi Hoivakoti Gustav, Esperi Care Oy

Pohjois-Karjalan
hyvinvointialue

Ilomantsi

Hoivakoti Toivonlahti, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja
terveyspalvelujen kuntayhtymä SIUN SOTE
Pohjois-Karjalan
hyvinvointialue

Joensuu

Esperi Hoivakoti Rantakylän Helmi, Helmen Hoitajat Oy

Pohjois-Karjalan
hyvinvointialue

Joensuu

Hoivakoti Hopearanta, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja
terveyspalvelujen kuntayhtymä SIUN SOTE
Pohjois-Karjalan
hyvinvointialue

Joensuu

Palvelutalo Kotiranta, Enon Vanhusten Tuki ry

Pohjois-Karjalan
hyvinvointialue

Kitee

Hoivakoti Kitee, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja
terveyspalvelujen kuntayhtymä SIUN SOTE
Pohjois-Karjalan
hyvinvointialue

Lieksa

Hoivakoti Eerikki, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja
terveyspalvelujen kuntayhtymä SIUN SOTE
Pohjois-Karjalan
hyvinvointialue

Liperi

Attendo Jyri, Attendo Oy

Pohjois-Karjalan
hyvinvointialue

Nurmes

Nurmeskoti 2, Nurmeskotiyhdistys ry

Pohjois-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Alavieska

Omavieska, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio

Pohjois-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Kalajoki

Seniorikeskus Mäntyrinne, Kalajoen ja Merijärven yta

Pohjois-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Muhos

Esperi Hoivakoti Leinikki, Esperi Care Oy

Pohjois-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Oulu

Esperi Hoivakoti Santaholma, Esperi Care Oy

Pohjois-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Oulu

Intiön hoivakoti / Viola, Oulun kaupunki

Pohjois-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Oulu

Mainiokoti Suvanto, Mainiokodit Hoiva Oy

Pohjois-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Pudasjärvi

Kurenkartano Willa Ulpukka, Oulunkaaren kuntayhtymä

Pohjois-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Pyhäntä

Palvelukeskus Nestori, Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi yta

Pohjois-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Raahe

Palvelukeskus Salonkartano, Raahen seudun
hyvinvointikuntayhtymä
Pohjois-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Raahe

Palvelutalo Hopeatauri, Raahen vanhustenhuoltosäätiö

Pohjois-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Ylivieska

Esperi Hoivakoti Suvanto, Esperi Care Oy

Pohjois-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Ylivieska

Ratapuiston palvelukoti, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio

Pohjois-Savon hyvinvointialue

Iisalmi

Mirjala, Runnin Kartanonmäki Oy

Pohjois-Savon hyvinvointialue

Iisalmi

Paaskoti, Koivurinteen Palvelutalo Oy

Pohjois-Savon hyvinvointialue

Iisalmi

Palvelukeskus Kirkonsalmi / Päivänkaari, Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymä

Pohjois-Savon hyvinvointialue

Kuopio

Harjulan sairaala, osastot 8 - 10, Kuopion kaupunki

Pohjois-Savon hyvinvointialue

Kuopio

Iivolan palvelukeskus / Tehostettu palveluasuminen,
Kuopion kaupunki

Pohjois-Savon hyvinvointialue

Kuopio

Tervaniitty, Kuopion kaupunki

Pohjois-Savon hyvinvointialue

Leppävirta

Hoivakoti Alli, Setlementti Ukonhattu ry

Pohjois-Savon hyvinvointialue

Sonkajärvi

Palvelukeskus Tuulikannel / Kuusela, Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymä

Pohjois-Savon hyvinvointialue

Suonenjoki

Iisveden palvelukoti, Suonenjoen Palvelukotisäätiö

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Heinola

Attendo Tähtiniemi, Attendo Oy

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Hollola

Attendo Pellavakoti, Attendo 247 Oy

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Iitti

Hoivakoti Onnela, Päijät-Hämeen
hyvinvointikuntayhtymä PHHYKY

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Lahti

Attendo Wellamo, Attendo Oy

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Lahti

Humana Kotikylä Tuulikoti, Humana Hoiva Oy

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Lahti

Jalkarannan palvelutalo, Päijät-Hämeen
hyvinvointikuntayhtymä PHHYKY

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Lahti

Lepolankadun palvelukeskus, Yrjö ja Hanna Hoivapalvelut
Oy

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Lahti

Palvelukeskus Onnelanpolku / 3. krs, Päijät-Hämeen
hyvinvointikuntayhtymä PHHYKY

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Orimattila

Palvelutalo Erkkilä, Päijät-Hämeen
hyvinvointikuntayhtymä PHHYKY

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Orimattila

Palvelutalo Marttila, Päijät-Hämeen
hyvinvointikuntayhtymä PHHYKY

Satakunnan hyvinvointialue

Harjavalta

Attendo Jokikoto, Attendo Jokikoto Oy

Satakunnan hyvinvointialue

Huittinen

Kaarirannan ryhmäkodit, Huittisten kaupunki

Satakunnan hyvinvointialue

Nakkila

Palvelukeskus Hyppinki / Arantila, Keski-Satakunnan
sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KESSOTE

Satakunnan hyvinvointialue

Pori

Attendo Latokartano, Attendo Oy

Satakunnan hyvinvointialue

Pori

Palvelukoti Puhurikoti, Porin perusturvan yta

Satakunnan hyvinvointialue

Rauma

Mainiokoti Meri, Mehiläinen Hoivapalvelut Oy

Satakunnan hyvinvointialue

Säkylä

Attendo Jussila, Attendo Huurmanni Oy

Satakunnan hyvinvointialue

Säkylä

Attendo Wilhelmiina, Attendo Huurmanni Oy

Vantaan ja Keravan
hyvinvointialue

Kerava

Hoivaosasto Helmiina, Keravan kaupunki

Vantaan ja Keravan
hyvinvointialue

Vantaa

Attendo Aviapolis, Attendo Oy

Vantaan ja Keravan
hyvinvointialue

Vantaa

Korson vanhustenkeskus, 2. kerros, Vantaan kaupunki

Vantaan ja Keravan
hyvinvointialue

Vantaa

Myyrmäen vanhustenkeskus kuntoutus- ja
arviointiyksikkö, Vantaan kaupunki
Vantaan ja Keravan
hyvinvointialue

Vantaa

Palvelutalo Foibe 2, Foibe Oy

Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Aura

Esperi Hoivakoti Mikonpolku, Esperi Care Oy

Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Kaarina

Palvelutalo Värttinä, Kaarinan kaupunki

Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Kaarina

Piikkiökoti, Kaarinan kaupunki

Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Kemiönsaari

Dahliahemmet / Dahliakoti, SysterMiasCare Ab

Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Kemiönsaari

Silverbacken, Kemiönsaaren kunta

Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Koski Tl

Esperi Hoivakoti Niittykukka, Hoitokoti Niittykukka Oy

Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Parainen

Servicehuset Grannas, Nagu, Paraisten kaupunki

Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Parainen

Servicehuset Regnbågen, Korpo, Paraisten kaupunki

Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Salo

Attendo Tupuri, Attendo Oy

Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Salo

Esperi Hoivakoti Tiilipuisto, Esperi Care Oy

Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Salo

Mainiokoti Otava, Mehiläinen Hoivapalvelut Oy

Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Salo

Tammilehdon palvelukeskuksen ryhmäkoti, Halikon
vanhustenkotiyhdistys ry.
Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Taivassalo

Vanhainkoti Ankkuri, Taivassalon kunta

Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Turku

Myllykoti, Myllykoti Oy

Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Turku

Mäntyrinteen vanhainkoti / osasto 2, Turun kaupunki

Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Turku

Runosmäen vanhainkoti / osastot 3a ja 3b, Turun
kaupunki
Varsinais-Suomen
hyvinvointialue

Turku

Vuokkokoti 3 / 3. kerros, Turun kaupunki

Keski-Suomen hyvinvointialue

Äänekoski

Tukipuun palvelutalo, Äänekosken kaupunki

Kymenlaakson hyvinvointialue

Hamina

Esperi Hoivakoti Kolmisointu, Hoivakoti KolmiSointu Oy

Kymenlaakson hyvinvointialue

Kotka

Karhula-Koti, Palvelutaloyhdistys KOSKENRINNE ry

Kymenlaakson hyvinvointialue

Kouvola

Korian palvelukeskus, Elimäen Puustelli ry

Lapin hyvinvointialue

Inari

Attendo Aurora, Attendo Oy

Lapin hyvinvointialue

Kemi

Attendo Metsäkumpu, Attendo Oy

Lapin hyvinvointialue

Kemijärvi

Esperi Hoivakoti Kiekerö, Esperi Care Oy

Lapin hyvinvointialue

Kittilä

Palvelutalo Koivukoti, Kittilän kunta

Lapin hyvinvointialue

Kittilä

Palvelutalo Metsola, Kittilän kunta

Lapin hyvinvointialue

Kittilä

Palvelutalo Pääskylä, Kittilän kunta

Lapin hyvinvointialue

Muonio

Palvelukeskus Marjapaikka, Muonion kunta

Lapin hyvinvointialue

Ranua

Attendo Sisu, Attendo Oy

Lapin hyvinvointialue

Rovaniemi

Metsätähti, Rovaniemen kaupunki

Lapin hyvinvointialue

Rovaniemi

Palvelukeskus Lounakoti, Yrjö & Hanna Oy

Lapin hyvinvointialue

Salla

Attendo Kuukkeli, Attendo Meri-Lappi Oy

Lapin hyvinvointialue

Tornio

Attendo Mittumaari, Attendo Napapiirin Hoiva Oy

Lapin hyvinvointialue

Tornio

Suensaaren palvelukeskus / Rantatupa ja Koivula,
Tornion kaupunki

Lapin hyvinvointialue

Utsjoki

Vuodeosasto pitkäaikaishoito, Utsjoen kunta

Länsi-Uudenmaan
hyvinvointialue

Espoo

Mainiokoti Kaisla, Mainiokodit Hoiva Oy

Länsi-Uudenmaan
hyvinvointialue

Espoo

Palvelutalo Mäntyranta, Yrjö & Hanna Oy

Länsi-Uudenmaan
hyvinvointialue

Espoo

Tapiolan Aallotar, Uudenmaan Seniorikodit Oy

Länsi-Uudenmaan
hyvinvointialue

Espoo

Tunaro vårdhem, Hugo och Maria Winbergs Stiftelse

Länsi-Uudenmaan
hyvinvointialue

Hanko

Muistiyksikkö / Palvelutalo Nova, Hangon kaupunki

Kanta-Hämeen hyvinvointialue

Hämeenlinna

Hyvinvointikeskus Keinupuisto / Hilpi, Ikifit Oy

Kanta-Hämeen hyvinvointialue

Janakkala

Kyterinhovi, Janakkalan kunta

Kanta-Hämeen hyvinvointialue

Riihimäki

Attendo Muistikoti Ilona, Attendo Mi-Hoiva Oy

Keski-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Kokkola

Emeliehemmet, Alma & Alfred, Folkhälsan Välfärd Ab

Keski-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Kokkola

Humana Kotikylä Villa Maria, Villa Marin Hoitopalvelut Oy

Keski-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Kokkola

Palvelukeskus Hopijakumpu, Keski-Pohjanmaan sosiaali-ja terveyspalvelukuntayhtymä SOITE

Keski-Suomen hyvinvointialue

Jyväskylä

Harjuhovin palvelutalo, Jyväskylän kaupunki

Keski-Suomen hyvinvointialue

Jyväskylä

Huhtasuon palvelutalo, Ahola, Jyväskylän kaupunki

Keski-Suomen hyvinvointialue

Jyväskylä

Huhtasuon palvelutalo, Niittylä, Jyväskylän kaupunki

Keski-Suomen hyvinvointialue

Jyväskylä

Sampoharjun ryhmäkoti, Jyväskylän kaupunki

Keski-Suomen hyvinvointialue

Jämsä

Linnakartanon palvelutalo, Jämsän Terveys Oy

Keski-Suomen hyvinvointialue

Jämsä

Länkipohjan palvelutalo, Jämsän Terveys Oy

Keski-Suomen hyvinvointialue

Jämsä

Seppolan palvelutalo, Jämsän Terveys Oy

Keski-Suomen hyvinvointialue

Keuruu

Hoivaosasto Tarhiala, Keuruun kaupunki

Keski-Suomen hyvinvointialue

Keuruu

Lehtiniemi / Lahdelmakoti ja Valkamakoti, Keuruun
kaupunki

Keski-Suomen hyvinvointialue

Laukaa

Kuuselan Liisan ja Antin pirtti, Laukaan kunta

Keski-Suomen hyvinvointialue

Laukaa

Palvelutalo Männikkö, Liepeen hoiva ry

Keski-Suomen hyvinvointialue

Luhanka

Palvelukeskus Tuuliharju / vanhainkoti, Luhangan kunta

Keski-Suomen hyvinvointialue

Viitasaari

Mainiokoti Ruustinna, Viitasaaren Ruustinna Oy

Keski-Suomen hyvinvointialue

Äänekoski

Konginkankaan palvelukeskus, Äänekosken kaupunki

Keski-Suomen hyvinvointialue

Äänekoski

Kotisatama, Äänekosken kaupunki

Keski-Suomen hyvinvointialue

Äänekoski

Kuhnamon palvelutalo, Äänekosken kaupunki

Keski-Suomen hyvinvointialue

Äänekoski

Sumiaiskoti, Äänekosken kaupunki

Helsingin kaupunki

Helsinki

Laajasalon palvelutalo / Laajasalon asumisyksikkö,
Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki

Helsinki

Puistolan palvelutalo / Aksiisikoti, Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki

Helsinki

Roihuvuoren seniorikeskus / ryhmäkodit Kissankulma ja
Kultakukko, Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki

Helsinki

Roihuvuoren seniorikeskus / ryhmäkodit Omenakumpu ja
Ronja, Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki

Helsinki

Töölön seniorikeskus / lah Palmu, Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki

Helsinki

Töölön seniorikeskus / Ooppera, Helsingin kaupunki

Itä-Uudenmaan
hyvinvointialue

Loviisa

Hyvän elämän talo, Harmaakallio, Loviisan kaupunki

Itä-Uudenmaan
hyvinvointialue

Loviisa

Palvelutalo Eleonora, Loviisan seudun palvelutalosäätiö

Itä-Uudenmaan
hyvinvointialue

Loviisa

Taasiakoti, Loviisan kaupunki

Itä-Uudenmaan
hyvinvointialue

Porvoo

Esperi Hoivakoti Vuokko, Esperi Care Oy

Itä-Uudenmaan
hyvinvointialue

Porvoo

Wilhelmina-yksikkö, Porvoon kaupunki

Kanta-Hämeen hyvinvointialue

Hämeenlinna

Attendo Hämeen Härkä, Attendo Oy

Kanta-Hämeen hyvinvointialue

Hämeenlinna

Esperi Hoivakoti Tanhuakoti, Hoitokoti Kultalampi Oy

Kanta-Hämeen hyvinvointialue

Hämeenlinna

Esperi Hoivakoti Teerimäki, Esperi Care Oy

Kanta-Hämeen hyvinvointialue

Hämeenlinna

Hoivakoti Visaranta, stafiko oy

Kanta-Hämeen hyvinvointialue

Hämeenlinna

Hoivapalvelukeskus Lintumäki, Esperi Care Oy

Etelä-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Kauhava

Mainiokoti Hoivakartano, Mehiläinen Hoivapalvelut Oy

Etelä-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Kauhava

Mäki-Kevari, Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Etelä-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Kurikka

Attendo Enckelinpuisto, Attendo Enckelinpuisto Oy

Etelä-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Kurikka

Hoivakoti Hopiatuuli / Kurikan Tuulikello, Hopiatuuli
Kurikka Oy
Etelä-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Lapua

Palvelukoti Jokilintu / Niittyvilla, Lapuan kaupunki

Etelä-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Teuva

Attendo Tamminiitty, Attendo Oy

Etelä-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Ähtäri

Otsonlinna Otsonkoti, Kuusiolinna Terveys Oy

Etelä-Savon hyvinvointialue

Mikkeli

Pappilanpuiston palvelutalo, Mikkelin Kotikaari ry

Etelä-Savon hyvinvointialue

Savonlinna

Humana Kotikylä Anna ja Aatu / tehostettu, Anna ja Aatu
Oy

Etelä-Savon hyvinvointialue

Savonlinna

Palvelutalo Karpalokoti, Itä-Savon sairaanhoitopiirin
kuntayhtymä SOSTERI

Helsingin kaupunki

Helsinki

Hopeatien palvelutalo/ryhmäkodit, Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki

Helsinki

Kannelmäen palvelutalo / ryhmäkoti Kanerva ja
palveluasuminen Leinikki, Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki

Helsinki

Kustaankartanon seniorikeskus / B2, B3, Helsingin
kaupunki

Helsingin kaupunki

Helsinki

Kustaankartanon seniorikeskus / palvelutalo D, Helsingin
kaupunki

Helsingin kaupunki

Helsinki

Kustaankartanon seniorikeskus / palvelutalo E, Helsingin
kaupunki

Helsingin kaupunki

Helsinki

Kyläkallion Hoivakodit, Helsingin Diakonissalaitoksen
Hoiva Oy

Etelä-Karjalan hyvinvointialue

Imatra

Attendo Villa Vanamo, Attendo Kaijankoti Oy

Etelä-Karjalan hyvinvointialue

Lappeenranta

Leivontien palvelukoti / Helmi ja Onni, Etelä-Karjalan
sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä EKSOTE

Etelä-Karjalan hyvinvointialue

Lappeenranta

Ortamonpuiston palvelukoti, Etelä-Karjalan sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä EKSOTE

Etelä-Karjalan hyvinvointialue

Lappeenranta

Pienniemenkadun palvelukoti, Etelä-Karjalan sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä EKSOTE

Etelä-Karjalan hyvinvointialue

Luumäki

Vallikoti, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon
kuntayhtymä EKSOTE

Etelä-Karjalan hyvinvointialue

Ruokolahti

Iltatähti, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon
kuntayhtymä EKSOTE

Etelä-Karjalan hyvinvointialue

Taipalsaari

Palvelukotikoti Taipale / Tervahöyry, Etelä-Karjalan
sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä EKSOTE
Etelä-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Alajärvi

Asumispalveluyksikkö Kultakämmen, Järvi-Pohjanmaan
yta
Etelä-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Kauhajoki

Esperi Hoivakoti Tuulikannel, Kauhajoen Hoiva ja
Huolenpito Oy
Etelä-Pohjanmaan
hyvinvointialue

Kauhava

Attendo Liisankoti, Attendo Oy

Tuoreimmat aiheesta

Sote