THL suosittelee: Koronarokotteen tehoste iäkkäille ja tietyille riskiryhmille

1:54img
Tänä vuonna ikääntyneiden koronarokotukset aloitetaan jo syyskuussa
Julkaistu 23.05.2024 09:44

MTV UUTISET – STT

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee tulevana syksynä koronarokotteen tehosteannosta iäkkäille ja tietyille riskiryhmille. 

THL suosittelee myös, että rokotukset tehdään aiempaa aikaisemmin ja kahdessa vaiheessa.

Ensi syksynä koronarokotteen tehosteannosta suositellaan hoitokodeissa ja säännöllisessä järjestetyssä kotihoidossa oleville, kaikille yli 80-vuotiaille sekä kaikille voimakkaasti immuunipuutteisille iästä huolimatta.

Tehosterokotetta suositellaan myös kaikille 75–79-vuotiaille. Heillä vakavan taudin riski on kuitenkin yllä mainittuja ryhmiä pienempi.

Suositus on, että kaikkien näiden ryhmien rokotukset aloitetaan syksyllä heti, kun rokotteet ovat saapuneet Suomeen. Rokotusten järjestämisestä vastaavat hyvinvointialueet.

Riski nousee iän myötä

Koronarokotuksilla pyritään ehkäisemään koronasta johtuvia sairaalahoitoja ja kuolemia. THL kertoo, että riski sairastua sairaalahoitoiseen koronatautiin nousee selvästi iän myötä, mutta vakavan koronavirustaudin riskiä lisäävien perussairauksien määrä ja vakavuus vaihtelevat ihmisillä paljon.

– Analyysimme perusteella rokottaminen on hyvin vaikuttavaa yli 80-vuotiailla ja voimakkaasti immuunipuutteisilla. Koronakuolemia voidaan estää etenkin rokottamalla hoitokotien asukkaita, sillä suurin osa kuolemista tapahtuu hoitokodeissa, sanoo THL:n tutkimusprofessori Tuija Leino tiedotteessa.

Tämänhetkisen tiedon mukaan syksyn koronarokotuksissa käytetään varianttiräätälöityjä rokotteita, jotka on päivitetty Euroopan lääkeviraston suosituksen mukaisesti uutta JN.1-varianttia vastaan.

Lue myös: Astra Zeneca vetää koronarokotteensa myynnistä

Oulun yliopiston tutkijat kehittivät koronaviruksen lisääntymisen estävän yhdisteen

Tutkijat kiinnostuivat miehestä, joka väittää ottaneensa yli 200 koronarokotetta – tämä tutkimuksessa selvisi

Tuoreimmat aiheesta

Koronarokotus