Tie suljettu sortumavaaran vuoksi Lohjalla

Remalantie
Julkaistu 31.12.2020 13:17

MTV UUTISET - STT

Uudellamaalla Hyrsylän kylässä Remalantie on suljettu sortumavaaran vuoksi.

Uudenmaan ely-keskuksen mukaan tie on suljettu Hyrsylän mutkan kohdalla.

–  Tiessä on painuma, liukupintasortuman alku, sen takia päätettiin sulkea tie, projektipäällikkö Kirsi Pätsi Uudenmaan ely-keskuksesta kertoo.

Hyrsylän kylä sijaitsee Nummella, Lohjalla.

Tie on suljettu noin 230 metrin matkalta Remalalantie 99:n ja 122:n välillä. Kiertotie kulkee Turuntien ja Hyrsyläntien kautta. 

Korjaussuunnittelu ja maaperätutkimukset käynnistetään pikimmiten. Pätsin mukaan tie pysyy suljettuna ainakin muutaman kuukauden ajan. 

–  Riippuu ihan siitä, kuinka järeitä pohjanvahvistustoimenpiteitä joudutaan tekemään, kauanko siinä sekä suunnittelun että rakentamisen osalta menee.

Tuoreimmat aiheesta

Uusimaa