Helsingissä tänään havaittu poro liikkuu poliisin mukaan edelleen vapaana. Poro paikallistettiin tänään aiemmin Kolmostien lähellä sijaitsevaan metsikköön Pohjois-Haagassa.
Nuuksion poropuistosta kerrotaan STT:lle, että sen kaikki seitsemän poroa ovat tallella. Puiston mukaan kyseessä saattaisi olla poron sijaan myös metsäpeuran vasa. Kuvan perusteella karkuteillä olevan eläimen jalat ovat pitkät, kuten metsäpeuroilla, Nuuksion poropuistosta todetaan.
Korkeasaaren eläintarhasta puolestaan kerrotaan, että siellä ei asu poroja. Sitä muistuttavia suurikokoisempia metsäpeuroja sen sijaan eläintarhassa asustaa, mutta ne ovat eläintarhan mukaan kaikki tallessa.
Lue myös: Korkeasaaressa metsäpeurojen synnytystalkoot – tällaisia ovat vastasyntyneet vasat
Metsäpeura on poron villi sukulainen, joka on sopeutunut lumiseen havumetsään, kerrotaan Korkeasaaren verkkosivuilla. Suomessa ja Venäjän Karjalassa elää yhteensä joitain tuhansia metsäpeurayksilöitä.
Etsinnät keskeytetty
Poliisi kertoi iltapäivällä, että eläimen etsinnät on toistaiseksi keskeytetty tuloksettomina. Poliisi sanoi jatkavansa etsintää, kun eläimestä saadaan lisähavaintoja.
Poro havaittiin ensimmäisen kerran puolenpäivän aikaan kuljeskelemassa Hämeenlinnanväylän eli Kolmostien läheisyydessä noin seitsemän kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Tämän jälkeen eläin siirtyi metsikköön.
Poliisi toivoo alueella autoilevia olemaan erityisen varovaisia liikenteessä. Porosta pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112.
Video: Aiemmin tässä kuussa kerroimme, että jää ja home ovat ajaneet tuhannet porot kadoksiin Lapissa, minkä pelätään johtavan jopa miljoonavahinkoihin. Ilmiöllä ei tiettävästi ole tekemistä Helsingissä liikkuvan poron kanssa.
3:54