F1-sirkus palaa tulevana viikonloppuna Meksikoon yli kahden vuosikymmenen tauon jälkeen. Edellisen kerran Mexico Cityssä ajettiin F1-kisa vuonna 1992.
Maaliskuun 22. päivä 1992 ajettu edellinen Meksikon GP oli kauden toinen kilpailu. Tuleva seitsenkertainen maailmanmestari Michael Schumacher sijoittui Benettonillaan kisan kolmanneksi ja kipusi ensimmäisen kerran palkintopallille uransa kahdeksannessa F1-kisassa. Kisan voitti Williamsin Nigel Mansell ennen tallikaveriaan Riccardo Patresea.
Mika Häkkinen oli 1992 kisan kuudes Lotuksellaan. Häkkisen yksi piste on toistaiseksi ainoa suomalaiskuljettajien Meksikosta saavuttama MM-piste.
Mansell voitti Meksikon GP:n kahdesti (1987 ja 1992). Hänen lisäkseen kahteen voittoon Meksikossa ovat yltäneet Alain Prost (1988 ja 1990) sekä Jim Clark (1963 ja 1967). Clark myös jakoi Trevor Taylorin kanssa voiton vuonna 1962 järjestetyssä Meksikon GP:ssä, joka ei ollut osa virallista MM-sarjaa.
Force Indian Sergio Perez on ensi viikonlopun kisan ainoa meksikolainen kuljettaja. Hänen lisäkseen kotimaansa kamaralla F1-kisan on ajanut ainoastaan kaksi muuta kuljettajaa, Pedro Rodriguez ja Moises Solana.
Meksikon kisa on selkeästi korkeimmassa ilmanalassa ajettava F1-kisa. Mexico City sijaitsee 2,2 kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Kalenterin toiseksi korkein kisapaikka, Brasilian Interlagos, sijaitsee noin 800 metriä merenpinnan yläpuolella.
Lähteet: Formula1.com, Wikipedia.
Meksikon GP viikonloppuna MTV Totalilla ja MTV Katsomossa!
Tv-lähetykset