Autoilijoiden on hyvä varautua teiden varsille pystytettävien vaalimainosten aiheuttamiin poikkeustilanteisiin.
Alue- ja kuntavaalien vaalimainoksia saa pystyttää maanteiden varsille 13. maaliskuuta lähtien, ja ne on poistettava 20.4. mennessä. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom muistuttaa, että vaalimainosten pystytys voi aiheuttaa liikenteessä poikkeuksellisia tilanteita.
– Maanteiden varsille sijoitettavat vaalimainokset voivat aiheuttaa normaalista poikkeavaa liikennettä. Autoilijoiden on hyvä varautua pysähtyneisiin ajoneuvoihin ja jalankulkijoihin tien sivussa ja ajaa tilanteen edellyttämällä varovaisuudella, muistuttaa erityisasiantuntija Ossi Kortiainen Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista tiedotteessa.
Tiedätkö, miten autosi toimii?
Mainoksia pystyttävien henkilöiden huomioimisen lisäksi kannattaa muistaa, että myös oma auto voi reagoida oudosti tienvarsien kyltteihin.
Uusissa autoissa yleistyneet tunnistusjärjestelmät voivat toisinaan nimittäin tulkita vaalimainosten numeroita nopeusrajoitusmerkiksi ja säätää sitten automaattisesti ajonopeutta.
– Nopeusrajoitusten tunnistusjärjestelmät ovat yleistyneet autoissa ensin lisävarusteina ja viime vuosina myös pakollisina järjestelminä. On tärkeää tutustua oman auton käyttöohjeisiin ja varmistaa, että osaa säätää järjestelmiä tarvittaessa, sanoo Traficomin erityisasiantuntija Jukka Juhola tiedotteessa.
Ajoneuvon kuljettaminen on kuljettajan vastuulla aina, vaikka autossa olisikin avustavia järjestelmiä. Jos vakionopeudensäätimen liikennemerkkeihin reagoiva toiminto toimii haitallisesti, kannattaa se kytkeä pois päältä, Traficom neuvoo.
Lue myös: Auton mukautuvassa vakionopeudensäätimessä on riskinsä: "Yllättävä, odottamaton ja täysin tarpeeton jarrutus"
Katso myös: Mitä mukautuvan vakionopeudensäätimen käytöstä pitää tietää?
3:53Autoliitto opastaa videollaan auton mukautuvan vakionopeudensäätimen oikeaoppiseen käyttöön.
Lue kaikki uusimmat autoiluun liittyvät uutiset!
Lähde: Traficom