Jo vuosikausia poliisi on varoittanut ja tiedotusvälineet uutisoineet asiasta, mutta yhä verkkohuijarit löytävät uhrinsa.
Itä-Suomen poliisi julkaisi tänään torstaina tiedotteen, jossa on hurjia esimerkkejä huijauksen uhreista alueella vain kahden viime viikon ajalta.
Jokainen uhreista on köyhtynyt kymmenillä tuhansilla euroilla.
– Kahden edellisen viikon aikana on itäsuomalaisilta onnistuttu huijaamaan isoja summia rahaa, rikoskomisario Juha Leinonen Itä-Suomen poliisista kertoo tiedotteessa.
Leinonen korostaa poliisin jo pitkään toistamaa mantraa: omia verkkopankkitunnuksia tai luottokorttitietoja ei pidä antaa kenellekään.
– Poliisi, pankkien edustajat tai operaattorit eivät kysy asiakkailta pankkitunnuksia puhelimessa, sähköpostilla, tekstiviestillä tai keskustelualustoilla, Leinonen toistaa.
Lue myös: Poliisi varoittaa uudenlaisesta huijauksesta – antaa ohjeen, miten välttää joutumasta petoksen välikappaleeksi
Pinnalla veronpalautukset ja postilähetykset
Juuri nyt huijareiden trendeinä vaikuttavat olevan uhreille lähetettävät tekstiviestit tai sähköpostit, joissa vastaanottajan kerrotaan saavan veronpalautusta.
Osassa huijausviesteistä kerrotaan, että vastaanottajalla on maksamaton sakko, hänelle on tulossa postilähetys tai että operaattori on vaihtamassa asiakkaan SIM-korttia.
Viesteissä on mukana linkki, jonka kautta asiaa pyydetään hoitamaan.
Poliisi varoittaa ehdottomasti avaamasta mitään viesteissä olevia linkkejä. Sen sijaan ne pitää poistaa.
Lue myös: Alle 2000 euron vuokrapetoksesta pamahti miehelle yli 12 000 euron sakot
Liikkeellä myös pelottelupuheluita
Leinosen mukaan liikkeellä on myös huijauspuheluita, joiden tarkoitus on jollain tavoin säikäyttää uhria.
Soittaja saattaa väittää uhrille esimerkiksi, että hänen pankkitilillään olevat rahat ovat vaarassa tai hänen nimissään on haettu lainoja.
Tämän jälkeen järkyttyneelle uhrille uskotellaan, että rahojen pelastaminen tai lainojen peruminen edellyttää sitä, että uhri luovuttaa verkkopankkitunnukset soittajalle.
Useita huijauksia Norwegian Bankin nimissä
Yksi huijareiden tuoreimmista uhreista on kuopiolainen 60-luvulla syntynyt nainen, joka oli saanut pari viikkoa sitten puhelun Norwegian Bankin virkailijana esittäytyneeltä mieheltä.
Mies oli poliisin mukaan kertonut naiselle, että naisen tiedoilla oli haettu lainoja ja hakemukset pitäisi poistaa.
– Sitten puhelu oli yhdistetty Osuuspankkiin, jonka virkailijana esiintynyt henkilö oli saanut naisen vakuuttumaan, että kyseessä on oikea pankin virkailija. Puhelun aikana nainen oli antanut pankkivirkailijana esiintyneelle omat verkkopankkitunnuksensa. Sen jälkeen hänen tililtään oli viety noin 50 000 euroa, poliisi kertoo.
Samoihin aikoihin joensuulaiselta niin ikään 60-luvulla syntyneeltä naiselta huijattiin puhelimessa Norwegian-pankin ja Osuuspankin virkailijoina esiintymällä verkkopankkitunnukset.
Naisen ja hänen miehensä tileiltä vietiin yhteensä 65 000 euroa.
Lue myös: Poliisilta hämmentävä varoitus Sisko-nimisille naisille
Sama kaava toistuu
Viikko sitten maanantaina mikkeliläinen 50-luvulla syntynyt nainen sai poliisin mukaan puhelun tuntemattomasta numerosta. Soittaja kertoi tässäkin tapauksessa olevansa Norwegian-pankista.
Tämän jälkeen huijaus eteni kuten aiemmassa tapauksessa – ja naisen ja hänen miehensä tileiltä katosi yhteensä yli 65 000 euroa. Lisäksi heidän nimissään nostettiin luottoja yli 10 000 euron edestä.
Samana päivänä 40-luvulla syntynyt kuopiolainen nainen sai puhelun Oulun Osuuspankin virkailijana esiintyneeltä mieheltä, joka oli vakuuttavalla ja painostavalla esiintymisellä saanut naiselta hänen verkkopankkitunnukset. Naisen tililtä vietiin 49 000 euroa.
Viime viikon torstaina yläsavolainen 70-luvulla syntynyt nainen oli antanut verkkopankkitunnuksensa miehelle, joka oli esiintynyt Helsingin Osuuspankin virkailijana.
Naisen pankkitunnuksilla oli pääsy myös joidenkin muiden ihmisten tileille.
Huijarit saivat saaliikseen yhteensä lähes 89 000 euroa. Tässä tapauksessa uhrilta huijattuja varoja saatiin takaisin noin 40 000 euroa.
Mukana myös "Resurs Bank"
Tämän viikon maanantaina joensuulainen 50-luvulla syntynyt nainen sai poliisin mukaan puhelun mieheltä, joka esiintyi Resurs Bankin virkailijana.
Myös tässä huijauksessa kerrottiin uhrille, että hänen nimissään oli tehty lainahakemuksia ja puhelu yhdistettiin Osuuspankkiin.
Osuuspankin virkailijana esiintynyt mies sai naiselta verkkopankkitunnukset, jonka jälkeen naisen omalta tililtä sekä hänen hallinnoimiltaan kahdelta eri yhdistyksen tileiltä oli viety noin 50 000 euroa.
Kaikkia edellä mainittuja tapauksia tutkitaan poliisin mukaan törkeinä petoksina tai törkeinä maksuvälinepetoksina.
Mikäli epäilet antaneesi verkkopankkitunnuksesi huijarille, toimi näin:
Poliisi muistuttaa, että omia verkkopankkitunnuksia tai luottokorttitietoja ei pidä antaa kenellekään puhelimessa, sähköpostilla, tekstiviestillä tai keskustelukanavissa.
Ole heti yhteydessä omaan pankkiisi ja tee asiasta mahdollisimman nopeasti rikosilmoitus.
Mitä nopeammin poliisi saa tiedon huijauksesta, niin sitä paremmat mahdollisuudet poliisilla on pysäyttää huijareiden rahansiirrot ja saada näin osa tai jopa kokonaan huijattu rahasumma palautetuksi.