Suomalaisen keihäänheiton kärkinimiin vuosikausia kuulunut Juha Laukkanen toimii nykyään turkulaisen golfkentän toimitusjohtajana. Laukkanen on sinut oman aktiiviuransa kanssa, mutta jossiteltavaakin jäi. Hän koki MM-kisoissa 2001 nousseen kohun epäoikeudenmukaiseksi, vaikka onkin katunut tekoaan jälkikäteen.
Vuonna 1969 syntynyt Laukkanen arvottaa palkintokaappinsa kirkkaimmiksi helmiksi Suomen mestaruudet vuosina 1992 ja 1994. Ensimmäinen tuli Kuortaneella Laukkasen henkilökohtaiseksi ennätykseksi jääneellä tuloksella 88,22, joka oli tuolloin Suomen ennätys.
Vuonna 2002 päättynyt ura ei käy Laukkasen mielessä päivittäin. Lajin parissa hän ei ole ollut uran lopettamisen jälkeen.
– Silloin se ehkä tulee mieleen, kun katsoo tv:stä kilpailuja. Lajia itsessään seuraan yhä, 20 vuotta Turussa asunut Laukkanen kommentoi MTV Urheilulle.
Ainoana erona oman uran ja tämän päivän keihäänheiton välillä Laukkanen näkee kärjen leveämmän tason.
– Tulokset eivät ole muuttuneet. Iso ero on se, että hyvien tulosten heittäjiä tulee nykyisin sieltä sun täältä. Myös keihäsmaista, joita ei aiemmin pidetty merkittävinä.
LUE MYÖS: Kuka oikein on MM-rajan rikkonut Suomen uusi keihäänheittotykki? Taustalla mittava vammakierre ja ykköslajin hylkääminen – "Sain ylipuhuttua hänet"
Laukkasen kilpailijat Suomessakin olivat aikanaan maailman eliittiä. Kimmo Kinnusta ja Seppo Rätyä Laukkanen kuvaa koviksi kilpaveljiksi.
– Varsinkin Kimmo heistä oli sellainen, joka teki käytännössä kaikki parhaat tuloksensa arvokilpailuissa tai niihin verrattavissa olevissa kilpailuissa. Siinä mielessä nostan hänelle hattua, hän oli raudanluja kilpailija, Laukkanen sanoo.
Juttu jatkuu kuvan alla. 
Kimmo Kinnunen juhli MM-kultaa ja Seppo Räty hopeaa Tokion MM-kisoissa 1991.
– Seppo oli ehkä sillä tavalla monipuolisempi, että hän heitti kovia tuloksia myös pienemmissä kilpailuissa.
Kolmikon keskinäisiä välejä Laukkanen kommentoi normaaleiksi.
– Siviilipuolella ei hirveästi oltu tekemisissä, varsinkaan Sepon kanssa. Hän harjoitteli omissa oloissaan ja varmasti halusikin toimia juuri niin. Kimmon kanssa kiersimme paljon GP-kisasarjaa ja näimme useamminkin, sillä meillä oli sama kilpailumanageri Jukka Härkönen. Kävimme toisinaan kauden jälkeen jopa yhteisillä metsästysreissuilla.
Golfista jo 90-luvun alussa kiinnostunutta Laukkasta jäi vaivaamaan yksi asia oman urheilu-uran saavutuksissa.
– Arvokisamenestyksen puuttuminen. En ollut suurten kilpailujen urheilija. Ehkä se oli stressi, joka lopulta häiritsi rentoa ja hyvää tuloksentekoa.
– Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin suomalainen mieskeihäänheittäjä nauttii yleistä arvostusta vain arvokisamitalien kautta. Ne minulta puuttuvat, joten on mentävä niillä mitä käteen jäi.
Todellinen tragedia 30 sentin päässä
Entinen heittäjä kuvailee koko 90-lukua tarinoiden täyteiseksi ajaksi. Tero Pitkämäen tavoin Laukkanen on ollut mukana onnettomuudessa, jossa keihäs osui sivulliseen henkilöön. Tässä tapauksessa toimitsijaan.
– Vuonna 1994 Bislettin GP-kilpailussa oli viimeinen kierros käynnissä. Samaan aikaan oli 800 tai 1500 metrin loppuratkaisu käynnissä. Keihään alastuloalueella ollut mittamies seurasi ilmeisesti juoksukilpailua samalla kun sain heittopäässä tuomareilta heittoluvan.
– Kuvanauhalta näki jälkikäteen, että mittamies on kyllä kasvot heittosuuntaan päin, mutta hän ei ilmeisesti ymmärrä keihään olevan jo matkalla. Keihäs osui suoraan vasemman kyynärtaipeen kohdalle pystyyn. 30 senttiä vasemmalle ja todellinen tragedia olisi voinut olla valmis, Laukkanen muistelee.
Keihäsmies ei erottanut tapahtumia kunnolla 80 metrin päästä.
– Hänellä oli pusakka päällä ja luulin keihään osuneen vain siihen. Keihäs irtosi kädestä ja luulin ensin sen tarttuneen vain hänen vaatteisiinsa kiinni. Todellisuus valkeni myöhemmin.
– Tilanne oli sinällään erikoislaatuinen, sillä sääntöjen mukaan, jos keihäs osuu alastuloalueella johonkin, mikä ei sinne kuulu – tässä tapauksessa mittamieheen – vaadin itselleni uutta heittoa, joka minulle sääntöjen mukaan myös kuului. Asiaa pohdittiin hetki ja pääsin heittämään seitsemännen heiton, joka oli lopulta kilpailun paras heitto.
LUE MYÖS: Saksalaisten keihästähtien salainen ase nyt myös Suomessa – olympiamitalistin poika kopioi laitteen somevideoiden pohjalta
Laukkanen koki tilanteen epämiellyttäväksi, mutta tarina sai myöhemmin mukavan lopun, kun hän tapasi toimitsijan Norjassa.
– Kaksi tai kolme vuotta myöhemmin sain Norjan Trondheimista kutsun TV-ohjelmaan, jossa tapasimme tämän noin 70-vuotiaan toimitsijan kanssa. Kävimme asian silloin läpi ja hän ymmärsi itse tyrineensä tilanteessa. Käsi oli saatu kuntoon, eikä suurempia traumoja ollut jäänyt. Juontajan kanssa luovutimme lopuksi hänelle pääsyliput seuraavan vuoden Bislettin kilpailuihin – tällä kertaa varmuuden vuoksi heittopaikan taakse, Laukkanen naurahtaa.
Uran viimeiset arvokisat muistetaan kohusta
Laukkanen edusti Suomea arvokisoissa neljästi, viimeisen kerran Edmontonin MM-maisemissa 2001.
Tuloksellisesti Laukkasen MM-matka oli pettymys, sillä hän jäi ulos finaalista karsintaheitolla 78,28. Hän joutui kuitenkin median kohteeksi, sillä hän teki ajattelemattoman natsitervehdyksen saksalaiselle Boris Henrylle.
Juttu jatkuu kuvan alla. 
Juha Laukkanen Edmontonin MM-kisoissa.
Kilpaveljien keskinäisestä huumorista kasvoi valtava kohu.
– Edmontonin tapaus saattaa ulkopuoliselle tuntua, että mitäpä tuosta, mutta itselleni se on asia, jota en erityisesti halua edes muistella. Heitin vanhan kollegan kanssa rankanpuoleisesti huulta, enkä itse tilanteessa voinut olettaa olevani Helsingin Sanomien urheilukuvaajan linssissä. Hän sai napattua niin herkullisen kuvan, että sitä oli sitten pakko käyttää. Siinä hetkessä ja pitkään myöhemmin koin sen epäoikeudenmukaisena, sillä koin olleeni aina kohtelias ja korrekti tiedotusvälineitä ja kaikkia muitakin kohtaan, Laukkanen muistelee 18 vuotta myöhemmin.
– Aihe sinänsä on rankka ja kipeä niin monelle ihmiselle maailmassa edelleenkin, että siinä mielessä se oli minulta erittäin huonoa huumoria, vaikka ehkä siinä hetkessä naurattikin. Myöhemmin hymy on asian suhteen hyytynyt.
Laukkasen uran parhaiksi saavutuksiksi arvokisoissa jäivät Barcelonan olympialaisten kuudes tila ja kesän 1998 EM-kisojen viides sija.